Category Archives: Yleinen

Kulttuuripalveluiden arvo tunnistettava paremmin

 

Olen julkaissut tänään kulttuuriteesini: ”Tulevaisuuden kulttuurikunnat – Kokoomuslainen visio kuntien kulttuuritehtäviin”.

 

Mielestäni taiteella on arvo sinänsä ja se arvo tulisi tunnistaa. Lisäksi kulttuurilla on tutkitustikin positiivinen vaikutus hyvinvointiin. Monipuoliset kulttuuripalvelut ovat alueiden vetovoimatekijöitä ja kulttuuri myös työllistää. Keskustelussa kulttuurista tulisi huomioida laajemmin tämä kokonaisuus.

Esittelen teeseissäni 7 toimenpidettä, joilla kulttuuripalveluita voidaan kehittää kunnissa. Haastan ja kannustan uusia kuntapäättäjiä mukaan kulttuuritalkoisiin!

Kokoomus haluaa kulttuuripalveluiden olevan kaikkien kuntalaisten saavutettavissa. Esittämäni teesit tähtäävät siihen, että kulttuuri näkyisi yhä useamman kuntalaisen arjessa.

Tulevaisuudessa sivistyspalveluista vastaaminen nousee yhä keskeisempään rooliin kunnissa. Sivistyspalveluiden kokonaisuudessa merkittävä osa tehtävistä liittyy koulutukseen, mutta myös kulttuurilla on tärkeä rooli kunnan toiminnassa. Kulttuuripolitiikkaa ei mielestäni saa ajatella yksipuolisesti, vaan pitää ymmärtää kulttuurikentän laajuus ja monipuolisuus. Kokoomus sivistyspuolueena huolehtii siitä, että kulttuurin moninainen merkitys kunnissa tunnistetaan.

Kulttuurin valtionrahoitusuudistusta valmistellaan parhaillaan. Sen toivotaan tuovan kulttuurikentälle monia positiivisia muutoksia. VOS-uudistuksen myötä mahdollisuudet laajentaa kuntien kulttuuritarjontaa lisääntyvät. Mielestäni tässä yhteydessä on tärkeää käydä keskustelua kulttuurista kunnissa.

 

 

Ammatillinen koulutus on suuren uudistuksen edessä

Tänään eduskunnassa käydään keskustelua opposition tekemästä välikysymyksestä. Välikysymyksessä oppositio esittää, että ammatillinen koulutus on hallitsemattoman uudistuksen edessä, jossa siltä viedään rahat ja tuloksena on mm. koulutuksen eriarvoistuminen. Asia ei ole ihan näin.

Ammatillinen koulutus on totta tosiaan suuren uudistuksen edessä. Käynnissä on historiallinen ammatillisen koulutuksen rakenteellinen uudistus.  Kyseessä on yksi hallituksen kärkihankkeista, jonka on valmistellut opetus- ja kulttuuriministeriö tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten ja koulutuksen asiantuntijoiden kanssa.

Näin isoon muutokseen liittyy paljon kysymyksiä. Pääosin oppilaitoksissa on kuitenkin suhtauduttu uudistuksiin erittäin rakentavasti ja positiivisesti. Lähtökohtaisesti kaikki tuntuvat olevan samaa mieltä siitä, että reformille on tarvetta.

Uudistuksen tavoitteena on pureutua niihin ammatillisen koulutuksen ongelmakohtiin, jotka eivät enää ole tätä päivää. Esimerkiksi tutkintorakenteen muutoksella tavoitellaan tutkintojen parempaa vastaavuutta työelämän tarpeisiin. Ammattirakenteemme elää ja muuttuu ajassa, koulutuksen on sopeuduttava tähän. Pitkään uusia tutkintoja on ”liimattu” vanhan rakenteen päälle. Ammatillisen koulutuksen reformilla vastataan tämän päivän ja tulevaisuuden osaamistarpeeseen.

Samalla myös ammatillisen koulutuksen rahoitusmalli uudistuu. Tavoitteena on saavuttaa yhtenäinen ja selkeä rahoituskokonaisuus, jossa lisätään painoarvoa toiminnan vaikuttavuudelle ja tehokkuudelle, sekä tuetaan osaamisperusteisuutta.

Rahoituksesta ja ennen kaikkea toteutettavien leikkausten aikataulusta on tullut oppilaitoksilta kiivasta, mutta erittäin ymmärrettävää palautetta.

Ammatilliseen koulutukseen kohdistuvat säästöt ovat osoitus siitä, miten vakava taloutemme tilanne on. Kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet mukana päättämässä näistä säästöistä joko aikaisemmissa hallituksissa tai nykyisessä hallituksessa. Yksikään eduskuntapuolue ei pääse pakoon näitä taloudellisen tilanteemme asettamia realiteetteja.

Tottakai olisi ollut tarkoituksenmukaisempaa toteuttaa rahoituksen muutokset samassa aikataulussa rakenteellisen reformin kanssa. Nyt kuitenkin olisi jo aika päästä leikkauskeskusteluista eteenpäin ja käydä keskustelua myös itse sisällöistä ja työn alla olevista merkittävistä uudistuksista – toisen asteen lisäksi myös muilla koulutuksen asteilla. Uudistusten tarve on kuitenkin laajasti tiedossa.

Koulupudokkuus on tutkitusti suuri syrjäytymisen riskitekijä (linkki aikaisempaan kirjoitukseeni aiheesta). Jokaisesta ikäluokasta jopa 10 000 nuorta jää peruskoulun jälkeen ilman jatkokoulutusta ja on vaarassa syrjäytyä. Alhainen koulutustaso on tutkimusten mukaan yhdistettävissä muuta ikäryhmää korkeampaan riskiin joutua syrjään työelämästä ja kohdata mm. terveydellisiä haasteita.

Toinen kasvava huoli on oppilaidemme osaamistason lasku, ja oikeastaan tarkennettuna osaamisen polarisoituminen. Tällä hetkellä osa oppilaista jättää jo peruskoulun ilman, että koulussa saadut tiedot riittäisivät jatkokoulutukseen tai työelämässä pärjäämiseen. Uudistusten kaikilla koulutusasteilla tuleekin tähdätä siihen, että koulusta saadaan eväät elämässä selviytymiseen, eikä suljeta ovia mahdollisuudelta päästä jatkokoulutukseen ja mukaan työelämään.

Tämän hallituskauden tavoitteisiin kuuluu, että koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrä saadaan vähenemään ja että koulutuksen keskeyttäneiden määrä laskee. Merkittävää ammatillisen koulutuksen reformissa onkin se, että uusi rahoitusmalli kannustaa oppilaitoksia huolehtimaan peruskoulunsa päättävistä nuorista, tarjoamaan jokaiselle koulutuspaikan, sekä huolehtimaan siitä, että tutkinnot suoritetaan loppuun. Uudistuksia tarvitaan, sillä jopa kolmannes opiskelijoista ei saa oppilaitosmuotoista ammatillisen koulutuksen tutkintoa suoritettua kolmen vuoden tavoiteajassa.

Nuoria ympäri maailman huolestuttavat samat teemat: maailman levottomuus ja epävarmuus tulevasta, mahdollinen työttömyys ja yleinen näköalattomuus. Parhaiten luomme uskoa tulevaan varmistamalla sen, että hankitulla koulutuksella todella työllistyy. Tähän nyt toteutettava ammatillisen koulutuksen reformi pyrkii vastaamaan mm. rakenteita ja koulutusohjelmia uudistamalla, luomalla joustoja, lisäämällä yhteistyötä työelä­män kanssa, sekä esimerkiksi työpai­koil­la tapah­tu­vaa oppi­mis­ta.

Pidän kuiten­kin aivan yhtä tärkeä­nä sitä, että koulu­tus­ta kehi­te­tään myös siksi, että itse oppi­mi­nen olisi estee­tön­tä, sujuvaa ja miele­käs­tä. Lisäämällä joustoja parannetaan kaikkien oppilaiden mahdollisuutta menestyä opinnoissaan. Mielestäni jatkossa on tärkeä nostaa erityistä tukea tarvitsevat oppilaat vielä paremmin mukaan keskusteluun.

Isojen amma­til­li­seen koulu­tuk­seen tehtä­vien uudis­tus­ten myötä meillä on tärkeä tehtävä myös lisätä amma­til­li­sen koulu­tuk­sen arvos­tus­ta. Sille on kaikki syyt.

Perheille parhaat hoitomuodot eivä ole vain joko-tai

Kokoomus julkaisi viime viikolla Perheet ja Työelämä -asiakirjan, jossa esitellään Kokoomuksen näkemys perhevapaamalliksi, varhaiskasvatuslinjauksiksi sekä tehdään ehdotuksia perheiden sujuvamman arjen järjestämiseksi. Kirjoitan aiheesta kaksi erillistä kirjoitusta. Ensimmäisessä kirjoituksessani käsittelin Kokoomuksen ehdotusta perhevapaamalliksi. Tässä toisessa kirjoituksessani pureudutaan tarkemmin varhaiskasvatukseen.

Perhevapaajärjestelmän uudistuksilla tavoitellaan naisten parempaa työllisyysastetta, mikä on keskeinen kysymys myös julkisen talouden näkökulmasta. Hoivavastuun jakautuminen tasaisemmin naisten ja miesten kesken vaikuttaa työelämän tasa-arvoon, kaikkien naisten palkkakehitykseen ja lopulta myös naisten eläkkeisiin.

Perhevapaajärjestelmään tehtävät muutokset aiheuttavat itsestään selvästi uudistustarpeita myös varhaiskasvatuksessa ja päivähoidossa. Järjestelmä on muokkautunut nykyrakenteen mukaiseksi, eli oletukselle, että perheen pienimmistä suuri osa hoidetaan kotona.

Suomessa varhaiskasvatuksen piirissä onkin selkeästi vähemmän lapsia kuin muissa EU-maissa. Kelan tekemän selvityksen mukaan kotihoidontuen käyttö on sen sijaan 2000- luvulla hieman yleistynyt. Selvityksessä havaittiin, että erityisesti yksinhuoltajat olivat merkittävä joukko niistä, jotka käyttivät kotihoidontukea pitkään. Pienituloisten yksinhuoltajaperheiden kohdalla varhaiskasvatusmaksujen kannustinloukkuvaikutus koskettaakin monia. Työn tekemisen tulee olla aina kannattavaa ja meidän on aktiivisesti poistettava työllistymisen esteitä ja kannustinloukkuja. Siksi oli hallitukselta tärkeä teko alentaa varhaiskasvatusmaksuja nimenomaan pienituloisten yksinhuoltajien osalta.

Se ei kuitenkaan vielä riitä. Kokoomuksen pitkän aikavälin tavoitteena on maksuton osapäiväinen pedagoginen varhaiskasvatus, johon osallistuisi koko ikäluokka. Varhaiskasvatus on tutkitusti kaikkein vaikuttavinta koulutusta. Siksi Kokoomuksen tavoitteena on tarjota jokaiselle taustastaan riippumatta mahdollisuus oppia, kouluttautua ja löytää vahvuutensa. OECD:n mukaan varhaiskasvatukseen sijoitettu euro tuottaa itsensä 7–8-kertaisesti takaisin. Ajatus on, että kannustinloukkuja purkamalla varhaiskasvatuksen hyödyt olisivat nykyistä paremmin myös pienituloisten ja maahanmuuttajaperheiden lasten saavutettavissa.

Peräänkuuluttamamme perhevapaauudistuksen yhtenä tavoitteena olisi pienten lasten äitien nopeampi siirtyminen vanhempainvapailta työelämään. Muutos olisi positiivinen niin tasa-arvon kuin työllisyyden kannalta. On kuitenkin selvää, että naisten työllisyysasteen nostaminen kasvattaminen nostaisi kustannuksia varhaiskasvatuksen puolella. Panostukset laadukkaaseen varhaiskasvatukseen eivät tule ilmaiseksi. Kokoomus ei silti halua tinkiä päiväkotipaikkojen riittävyydestä, laadusta, kohtuullisista ryhmäkoista tai ammattitaitoisen henkilökunnan saatavuudesta.

Varhaiskasvatuksessa tuleekin aktiivisesti etsiä uudenlaisia tapoja tuottaa palveluita, jotta kustannukset eivät karkaa käsistä. Olen ehdottanut esimerkiksi säästöjen etsimistä uudenlaisilla tilaratkaisuilla, siirtymällä sähköisiin kirjausjärjestelmiin ja tuntiperusteiseen laskutukseen (ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Mobiilikirjauksella on lukuisia hyötyjä, joista olen kirjoittanut aikaisemmin täällä. Sähköinen kirjaus mahdollistaa mainiosti myöhemmin siirtymisen myös tuntiperusteiseen laskutukseen).

Lisäksi on tärkeää nostaa julkisen sektorin tarjoaman varhaiskasvatuksen rinnalle nykyistä vahvemmin muitakin vaihtoehtoja. Vaihtoehdot ja joustavuus ovat avainsanoja, kun pyritään edistämään pienten lasten äitien töihinpaluuta. Erityisesti 9kk-1,5v. ikäisten lasten hoitomuotoihin panostaminen tulisi nähdä keskeisenä tekijänä kannustettaessa pienten lasten äitejä takaisin työhön. Vuodenikäisellä lapsella on erilaiset tarpeet kuin neljävuotiaalla.

Joustavuuden lisääminen edellyttää toimia myös työnantajien puolelta. Esimerkiksi osa-aikatyön mahdollisuuksia tulisi lisätä ja kehittää. Vaikkapa Ruotsiin verrattuna noin kolmekymppisten naisten työllisyysaste on meillä jopa kymmenen prosenttia Ruotsia alhaisempi. Se selittyy osin perhevapaajärjestelyillä (ja siksi tarvitsemme uudistuksen), mutta osin myös Ruotsin laajempina osa-aikatyömahdollisuuksina.

Merkittävä tasa-arvoteko olisi, jos saisimme kannustettua työnantajia tarjoamaan tiloja yksityisen tahon järjestämää, pienten lasten päivähoitoa varten. Parhaimmillaan tämä tarkoittaisi sitä, että pienimmät lapset olisivat hoidossa lähellä vanhemman työpistettä, jolloin esimerkiksi lapsen imettäminen voisi jatkua töihin paluusta huolimatta ja hoitopäivä lyhenisi sen verran, minkä aikuinen säästää matkassaan työpaikalta päiväkodille. Suomessakin yritysten perhemyönteisyys on kasvavissa määrin kilpailuvaltti, mutta yksityisiä hoitomahdollisuuksia työpaikkojen yhteydessä ei käytännössä vielä juurikaan ole. Satsaukset koskisivat yrityksen (tai yritysten yhteistyössä) tarjoamaa tilaa ja yksityisiä toimijoita varmasti löytyy itse palvelu tuottamaan. Työntekijät maksaisivat normaalisti palvelusta, kuten muutenkin yksityisistä päivähoitopalveluista. (Olen muuten ajatellut, että voisikohan eduskunta näyttää tässä esimerkkiä?)

Ajattelen siis niin, että tässäkin meidän tulisi päästä pois perinteisestä mustavalkoisesta ajattelusta, jonka mukaan äidillä on kaksi vaihtoehtoa: olla kotiäiti ja hoitaa lapsia pitkään kotona tai olla uraäiti ja viedä lapset nopeasti kokopäiväisesti päiväkotiin. Kummassakaan vaihtoehdossa ei ole mitään vikaa, mutta koska lapset, perheet ja perheiden tilanteet ovat erilaisia, tulisi myös vaihtoehdoissa löytyä erilaisia mahdollisuuksia.

Päiväkotien varhaiskasvatuksen rinnalla vaihtoehtona tulisi kehittää esimerkiksi perinteistä perhepäivähoitoa, joka voi monen perheen kohdalla sopia erityisesti alle kolmevuotiaiden lasten hoitomuodoksi. Perhepäivähoidon mahdollisuuksia tuleekin tehdä tutummaksi. Lisäksi esimerkiksi yksityisen lastenhoitajan palkkaamista tulisi helpottaa. Hoitajanhan voi palkata vaikka kolme perhettä yhdessä, yhdessä sopien ja omista lähtökohdistaan. Yksityisen hoitajan palkkaaminen on joustavien hoitoaikojen puolesta monelle kiinnostava vaihtoehto, mutta se voi helposti tuntua monimutkaiselta työnantajavastuineen. Kunnissa voitaisiin aloittaa yhdenmukaistamalla neuvontaa. Yksityisen hoitajan sairastumisen varalle olisi lisäksi kehitettävä korvaavan hoitomuodon takaava sijaisjärjestelmä, sillä tällä hetkellä yksityisen hoitajan sairastuessa perhe jää ilman lastenhoitoa.

Pienten lasten vanhempien perheen ja työelämän parempi yhteensovittaminen edellyttää joustavuutta tukijärjestelmältä, varhaiskasvatukselta ja työelämältä. Näissä kaikissa on otettava huomioon se, että työn tekemisen muodot ovat muuttuneet ja tulevat tulevaisuudessa yhä muuttumaan. Perhepalveluita tuleekin kehittää kokonaisuus huomioon ottaen, kuten Kokoomus on julkaisemassaan ohjelmassa halunnut tehdä.

Mielestäni keskustelussa perheiden palveluista tulisi jo päästä eteenpäin keskustelua herkästi dominoivasta kotihoito – päivähoito vastakkainasettelusta. Jokainen vanhempi haluaa lapselleen parasta, mutta valintatilanteet ovat hyvin moninaisia. Paras hoitomuoto riippuu perheen kokonaistilanteesta; lapsesta itsestään, vanhempien resursseista ja lähipiirin tuesta, tarjolla olevista hoitomuodoista, jne. Toivoisin, että keskustelu ei velloisi ainoastaan kahden hyvin erilaisen ratkaisun oikeellisuudessa vaan siinä, miten voimme lisätä perheiden vaihtoehtoja. Miten voisimme kehittää perheen pienimpien päivähoitoa siten, että useampi vanhempi kokee sen luotettavana ja hyvänä vaihtoehtona omalle lapselle ja hänen tarpeilleen.

Möjlighet till en god död

Döden är en del av människolivet men det är svårt att tala om döden. Som en okänd sak väcker döden rädslor. Är den förknippad med smärta och lidande? Hur länge varar lidandet? Var och en av oss önskar sig själv och sina nära en god död. 

 

Riksdagen har denna vecka fått till behandling ett medborgarinitiativom eutanasi. Jag stöder initiativet eftersom jag tycker att det är frågan om just detta: möjligheten till en god död. Ingen ska behöva utstå ett odrägligt lidande. Jag är glad över att laginitiativet om eutanasi lyfter denna viktiga sak under diskussion. Hurdan är en död som respekterar människovärdet och hur ger man en god vård för en döende? Dessa frågor lyder under samhällsdebatten och är en del av livet.

 

Kriterierna för eutanasi bör definitivt beredas noggrant och de skall vara detaljerade. Det här är säkert alla eniga om. Eutanasi och terminalvård är inte heller motsatta saker. En god och tillgänglig terminalvård bör i alla fall utvecklas. 

 

Utvecklingen inom medicinvetenskapen har möjliggjort en allt bättre vård av mångahanda sjukdomar och därmed lever människorna mycket längre än tidigare. Också värden i samhället förändras med tiden och under nya omständigheter. Jag tycker att det i denna tid är viktigt att föra en grundlig diskussion om eutanasins behövlighet.

 

 

Texten har också publicerats som en kolumn i Åbo Underrättelser 

Perhevapaajärjestelmä uusiksi vielä tällä kaudella

Kokoomus julkaisi tällä viikolla Perheet ja Työelämä -asiakirjan, jossa esitellään Kokoomuksen näkemys perhevapaamalliksi, varhaiskasvatuslinjauksiksi sekä tehdään ehdotuksia perheiden sujuvamman arjen järjestämiseksi. Olen kirjoittanut näistä aiheista paljon ja sanottavaa riittää myös nyt. Tästä syystä kirjoitan aiheesta kaksi blogia. Tämä ensimmäinen kirjoitukseni käsittelee Kokoomuksen esittämää mallia perhevapaista.

Työllisyyden lisääminen on hallituksen tärkein tavoite. Suomessa naisten työllisyys on alhaisemmalla tasolla, kuin muissa Pohjoismaissa. Perhevapaajärjestelmällä on tässä suuri merkitys, sillä kotihoidontuen käyttäjistä lähes kaikki ovat naisia. Pitkät perhevapaat vaikuttavat heikentävästi naisten uraan, palkkaan ja eläkkeeseen – ja siten eriarvoistavat työmarkkinoita.

Jos haluamme lisätä tasa-arvoa työelämässä, meidän on pystyttävä jakamaan perhevapaat ja siten vanhemmuuden kustannukset tasaisemmin. Parhaaksi ratkaisuksi ollaan esitetty miesten kannustamista käyttämään omaa oikeuttaan perhevapaisiin.

Tähän keskusteluun Kokoomus on nyt tuonut oman mallinsa, jonka avainsanoja ovat jousto ja valinnanvapaus. Kokoomuksen mallissa perhevapaat koostuvat seuraavasti:

 

  • Äidille maksettava odotusraha (5 viikkoa)
  • Yhteensä vuoden mittainen ansiosidonnainen vanhempainvapaa
    • molemmille vanhemmille on kiintiöity 3kk
    • loput vanhempainvapaakaudesta (6kk) voidaan jakaa pidettäväksi vanhempien parhaaksi näkemällä tavalla, sekä voidaan myös siirtää muulle kuin juridiselle vanhemmalle
    • yksinhuoltajalla luonnollisesti on oikeus käyttää koko 12kk osuus
  • Lisäksi perheillä on käytettävissä 6 kuukauden joustava hoitoraha (800€/kk), jonka vanhemmat voivat jakaa haluamallaan tavalla. Hoitorahan voi myös puolittaa, jolloin sen kesto on pidempi.
  • Täysimääräisenä tuet riittävät siihen, kun lapsi on 1,5-vuotias ja puolitettuina 3-vuotiaaksi asti. Kolmevuotiaaksi astikin käytettynäkin (eli puolitettuna) tuen taso olisi nykyistä kotihoidontukea korkeampi.
  • Perheet voivat käyttää vanhempainvapaita ja hoitorahaa haluamassaan järjestyksessä. Toinen vanhempi voi käyttää oman vanhempainvapaakautensa vasta sitten, kun äiti on käyttänyt jo hoitorahaakin.
  • Malli on toteutettavissa kustannusneutraalisti (perhevapaajärjestelmän osalta. Toisaalta lisäpanostuksia tarvittaisiin toki varhaiskasvatuspuolelle, mikä on hyvin perusteltavissa.)

 

Kokoomuksen perhevapaamallissa halutaan päästä eroon vapaiden käytön tiukoista raameista, sekä tukea mahdollisuutta tehdä osa-aikaista työtä. Pienten lasten vanhempien perheen ja työelämän parempi yhteensovittaminen edellyttää uusia keinoja myös työelämän puolelta, mutta ensin meidän on huolehdittava siitä, että tukijärjestelmämme mahdollistaa sen.

Erilaiset työntekemisen muodot yleistyvät tulevaisuudessa, joten perhevapailtakin odotetaan uudenlaista joustoa elämäntilanteiden mukaan.

Naisten paremman työllisyyden, työmarkkina-aseman, sekä yleisen työllisyysasteen nostamiseksi on tärkeää, että perhevapaajärjestelmän uudistusta ryhdytään toteuttamaan mahdollisimman nopeasti. Nyt on korkea aika ryhtyä modernisoimaan aikansa elänyttä ja joustamatonta perhevapaajärjestelmäämme joka on myös suurin ja merkittävin tasa-arvohaasteemme.

Perhevapaauudistuksen tarpeesta tuntuu olevan erittäin laaja yhteisymmärrys. Erilaisia malleja valmistelun pohjaksi on nyt useita ja taustamateriaalia muutenkin kattavasti. En näe mitään syytä, miksi hallitus ei ryhtyisi edistämään kokonaisuudistusta tämän kauden aikana.

 

 

Mahdollisuus hyvään kuolemaan

Sanotaan, että käsitys elämän rajallisuudesta tekee elämästä elämisen arvoista. Kuolema on osa elämää ja osa ihmisyyttä. Kuolema koskettaa meitä kaikkia, se on meille jokaiselle yhteistä. Silti emme siitä mielellään puhu.

 

Kuolema on meille tuntematon ja usein yllättäväkin. Kuoleman pelko liittyy sen vääjäämättömyyteen ja siihen, että emme voi tietää koska ja miten elämämme päättyy. Liittyykö siihen kipua ja kärsimystä? Kuinka pitkään kärsimys jatkuu? Jokainen meistä toivoisi hyvän kuoleman niin itselleen kuin läheisilleen.

 

Kannatan aloitetta eutanasiasta, sillä mielestäni kysymys on juuri tästä; mahdollisuudesta hyvään kuolemaan. Kenenkään ei pidä joutua kärsimään sietämättömästi tai kitumaan. Olen tyytyväinen siitä, että lakialoite eutanasiasta nostaa nyt tämän tärkeän asian keskusteluun. Millainen on ihmisarvoa kunnioittava kuolema ja millaista on kuolevan hyvä hoito? Nämä kysymykset kuuluvat yhteiskunnallisen keskustelun piiriin, sillä ne ovat osa elämää.

 

On hyvä muistaa, että aloitteen hyväksyessään eduskunta päättää velvoittaa valtioneuvoston aloittamaan lainvalmistelutyön eutanasiaa koskevan lainsäädännön valmistelemiseksi. Eutanasialle asetettavat kriteerit tulee ehdottomasti valmistella huolellisesti ja niiden on oltava yksityiskohtaiset. Nyt on kuitenkin aika keskustella itse eutanasian tarpeesta.

 

Lääketieteen kehittyminen on mahdollistanut monenlaisten sairauksien hoidon yhä paremmin, ja siten ihmiset esimerkiksi elävät paljon aikaisempaa pidempään. Myös yhteiskuntamme arvot muuttuvat ajassa ja uusissa olosuhteissa.

 

Eutanasia ja saattohoito eivät myöskään ole vastakkaisia asioita. Laadukasta ja saavutettavaa saattohoitoa tulee joka tapauksessa kehittää. Mielestäni on tärkeää käydä perusteellinen keskustelu eutanasian tarpeesta.

 

Valtion tulee edistää yhdenvertaisuutta myös liikenteessä

Pari viikkoa sitten kuultiin, että saariston yhteysalusliikenteeseen kaavailtua maksukokeilua ei aloiteta. Päätöksestä iloittiin yli hallitus- oppositiorajojen. Ratkaisun taustalla vaikuttivat saaristolaisaktiivien, paikallisten edunvalvojien ja poliitikkojen käymä asiallinen keskustelu suoraan ministeriön ja ministerin kanssa.

Keskustelu saaristoliikenteen tulevaisuudesta ei kuitenkaan päättynyt tähän. Moni liikennejärjestelyiden kehittämistä koskeva kysymys on yhä avoinna. Erityisesti huolestuttaa esillä ollut ajatus siitä, että yhteysalusliikenne siihen liittyvine kustannuksineen siirtyisi valtiolta kokonaan uusien maakuntien vastuulle.

Liikenne- ja viestintäministeriön toiveena vaikuttaisi olevan luoda malli, jossa saaristoliikenne kumitetaan pois valtion liikennekartasta. Näin ollen valtiolla ei olisi jatkossa mitään vastuuta saaristoliikenteestä. Mielestämme saariston saavutettavuudesta tulisi kuitenkin huolehtia samoin kuin muidenkin Suomen kylien ja kolkkien.

Olemme ministeri Bernerin kanssa samaa mieltä siitä, että saaristolaisille pystytään tarjoamaan parhaat mahdolliset palvelut vain siten, että palveluja pyritään jatkuvasti kehittämään. Tässä kehittämistyössä valtion rooli on kuitenkin ratkaisevan keskeinen myös jatkossa.

Saaristoliikenteen järjestämis- ja rahoitusvastuun siirtäminen uusille maakunnille asettaisi maakunnat eriarvoiseen asemaan, sillä kustannukset nousisivat joidenkin maakuntien kohdalla toisia merkittävästi suuremmiksi. Varsinais-Suomi kantaisi yksin kohtuuttoman osuuden maksuista. Saariston yhteysalusliikenne tulee nähdä liikenneväylänä siinä missä muutkin, mikä tarkoittaa, että se on jatkossakin valtion rahoittamaa.

 

Saara-Sofia Sirén (kok)

Stefan Wallin (r)

 

Kansanedustajia ja saaristoasiain neuvottelukunnan jäseniä

 

 

Kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 28.2.2017

Ilmastotavoitteet ja turpeen polton lisääminen ovat ristiriidassa

 

Olen jättänyt perjantaina 17.2. kirjallisen kysymyksen turvetuotannon tukemisesta. Pyydän siinä vastauksia kysymyksiin turvetuotannon tukien ja ilmastotavoitteiden ristiriidasta sekä turvealan mainoskampanjan mahdollisesta välillisestä rahoittamisesta.

 

Turpeen polton tiedetään olevan ympäristövaikutuksiltaan monihaitallinen energiamuoto, josta on tulevaisuudessa luovuttava. Turpeen poltolla on negatiivisia vaikutuksia sekä ilmastolle että vesistöille. On aiheellista kysyä, onko turvetuotannon tukeminen kestävää politiikkaa?

Mielestäni turvetuotannon vaikutukset ympäristölle ovat kestämättömällä pohjalla. Turpeennostoalueiden yli- ja ohijuoksutukset alapuolisiin vesistöihin ovat luonnonolosuhteiden johdosta usein vääjäämättömiä. Turpeen poltosta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt ovat jopa suurempia kuin kivihiilellä. Turpeen energiasisältö on myös kivihiiltä heikompi.

Tutkijoiden mukaan maapallon lämpötilan nousun rajoittaminen 1,5 asteeseen tarkoittaa esimerkiksi kokonaan kivihiilestä luopumista vuoteen 2025 mennessä. Turpeen polttoa tulisi tarkastella yhtä lailla energiamuotona, josta on päästävä eroon. Suomen energia- ja ilmastostrategia saikin syksyn 2016 aikana runsaasti kritiikkiä siitä, että kivihiiltä ryhdytään korvaamaan turpeen poltolla.

Paheksun Bioenergia ry:n parhaillaan käymää massiivista mainoskampanjaa turvetuotannon lisäämiseksi. Kampanjassa annetaan ymmärtää, että turvetta polttamalla ratkaistaan Suomen kestävyysvaje.

Mielestäni Suomen sitoutuminen kansainvälisiin ilmastotavoitteisiin on ristiriidassa sen kanssa, että turvetta voitaisiin ajatella kansallisena kultakaivoksena. Mikäli valtiontukea kanavoituu edes välillisesti tällaisen humpuuki-kampanjan rahoitukseen, vie se uskottavuuden koko tukijärjestelmältä.

Kestävä kehitys rohkeammin mukaan kaikkeen päätöksentekoon

Eduskunnassa käytiin tällä viikolla keskustelu hallituksen Kestävän kehityksen selonteosta. Asia on itselleni mieluinen monestakin syystä. Ensinnäkin kestävä kehitys on ollut päätöksentekoani ohjaava teema niin kauan kuin olen päätöksiä ollut tekemässä. Toiseksi, olin mukana tekemässä aloitetta kestävän kehityksen ajankohtaiskeskustelun käymisestä eduskunnassa, ja kun tuon keskustelun aika viime syksynä koitti, nostin esille toiveen tällaisen nyt käsiteltävänä olevan selonteon tekemisestä. 

 

Minulle on itsestään selvää, että kestävä kehitys on yhteinen asia ja se kuuluu kaikkeen päätöksentekoon. Olen puhunut ja kirjoittanut aiheesta valtavasti. Graduni käsitteli aihetta ja olen käynyt muun muassa yrityksissä luennoimassa lukuisia kertoja.

 

Olen usein käyttänyt yksinkertaista rautalankamallia siitä, mitä kestävä kehitys on. Se voidaan jakaa kolmeen perusperiaatteeseen, jotka ovat 1) taloudellinen vastuu, 2) sosiaalinen vastuu ja 3) ympäristövastuu. Tavoite on näiden kolmen tasapaino. Jos olette seuranneet tekemisiäni, muistatte ehkä kaikkien käymieni vaalikampanjoiden rakentuneen tälle perusajatukselle. Kestävällä kehityksellä edistetään sosiaalista oikeudenmukaisuutta, kestävää talouspolitiikkaa sekä ympäristöstä huolehtimista. Erinomainen ohjenuora kaikkeen päätöksentekoon. 

 

On hienoa, että hallitus antoi aiheesta selonteon. Se on tärkeä seuraava askel syksyllä eduskunnassa käydyn ajankohtaiskeskustelun jälkeen. Tällä tavalla tuodaan YK:n Agenda 2030 -tavoitteet vahvemmin eduskunnan käsittelyyn.

 

Puheenvuoroissani olen vaatinut, että kestävän kehityksen toimeenpano tulee saada vahvemmin osaksi juuri eduskunnan ja valiokuntien työtä. Kansallisilla hallituksilla on yhteisten tavoitteiden toimeenpanosta vastuu, mutta eduskunnan roolia tulisi vahvistaa pitkäjänteisyyden ja johdonmukaisuuden nimissä. 

 

Hallitus esitti selonteossaan hyviä ideoita siihen, miten toimeenpanosuunnitelmaa käsitellään ja seurataan. Säännölliset, laajat keskustelutilaisuudet ovat tärkeitä ja erityisesti ulkopuolinen evaluaatio on positiivinen, uskottavuutta tuova avaus. Kysyinkin keskustelussa ministeri Tiilikaiselta, miten evaluaation tuloksia on tarkoitus käsitellä. Käytännöt varmasti muotoutuvat asian edetessä, mutta pidän tärkeänä, että linkki parlamentaariseen työhön säilyy mahdollisimman vahvana.

 

Pitkäjänteisyys on haaste, jos kestävän kehityksen selonteko sitoutuu tiukasti vain hallituskauteen ja hallitusohjelmaan. Myös tästä syystä on tärkeää tuoda tavoitteet valiokuntien käsittelyyn. Selonteko tullaan tämänhetkisen tiedon mukaan käsittelemään kolmessa valiokunnassa. Olen itse ehdottanut, ja pidän edelleen tärkeänä, että selonteko käsiteltäisiin kaikissa valiokunnassa – kestävän kehityksen kun tulisi olla osa kaikkea päätöksentekoa.

 

Olen puhunut myös siitä, että linkkiä globaaliin kehitystyöhön ja kehityspolitiikkaan tulisi jatkossa vahvistaa. On ollut hienoa, että valtioneuvoston alla toimivat Kestävän kehityksen toimikunta ja Kehityspoliittinen toimikunta (joiden molempien toiminnassa saan olla mukana), ovat tällä kaudella tiivistäneet yhteistyötään. 

 

Hallituksen selonteossa kestävästä kehityksestä ja Suomen tilanteessa on kaikkiaan varsin paljon positiivista: lähtötilanne on hyvä, kuten myös mahdollisuudet toimeenpanolle. Tiedämme, missä osa-alueissa Suomi on vahva, ja missä meidän täytyy pystyä parempaan. Avain 2030 -hanke taustoitti kokonaisuutta ansiokkaasti ja tuloksista käy selkeästi ilmi vahvuutemme yhteiskunnallisessa vakaudessa ja korkealaatuisessa koulutuksessa, sekä samalla heikkoutemme ilmastonmuutosta vastaan taistelussa, luonnonvarojen ylikulutuksessa, sekä talouden ja työllisyyden kehityksessä. 

 

Työllisyyden parantamiseksi hallitus hakee nyt kovasti keinoja, ja ilmasto- ja energiastrategiaa on työstetty pitkälle. Olisi vielä ehdottoman tärkeää saada hallituksen ilmastostrategia samaan linjaan Pariisin ilmastosopimuksen kanssa. 

 

Syksyllä käydyssä ajankohtaiskeskustelussa eduskunnassa ehdotin, että Kestävän kehityksen tulisi näkyä myös budjetoinnissa. Toistan taas tämän ehdotukseni. Selonteossa mainittaviin keskeisiin toimenpiteisiin kuuluu, että poikkihallinnollista lähestymistapaa tulosohjaukseen ja budjetointiin selvitetään. Politiikkajohdonmukaisuuden toimenpiteenä nimetään myös, että Agenda2030 sisällytetään eri hallinnonalojen tulosohjaukseen. Nämä ovat hyviä ja positiivisia avauksia. Toivottavasti lopputuloksena kaikki ministeriöt sisällyttävät ja huomioivat Agenda2030 tavoitteet osaltaan omaan budjettityöhönsä. Se olisi konkreettinen kestävän kehityksen teko. 

Kulttuurin ja taiteen elinvoimaisuus edellyttää muutoksia valtionosuuksien rahoitusjärjestelmään

 

 

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen asetti elokuussa 2016 asiantuntijatyöryhmän pohtimaan museoiden, orkestereiden ja teattereiden valtionosuusrahoituksen uudistamista. Rahoitusjärjestelmän uudistustyön ensimmäinen vaihe saatiin maaliin viime keskiviikkona, kun työryhmän Teesit ja rahoituksen periaatteet –julkaisu valmistui.

 

Työryhmä nostaa teeseissään esille sen tärkeän seikan, että taiteen ja kulttuurin rahoitus on merkittävä valtion perustehtävä. Mielestäni taide ja kulttuuriperintö luovat pohjan sivistysvaltiolle. Riittävällä rahoituksella tuetaan sivistynyttä, vapaata ja avointa yhteiskuntaa.

 

Mielestäni taiteen ja kulttuurin tulee olla läsnä meidän kaikkien arjessa. Parhaiten tämä varmistetaan huolehtimalla alueellisten kulttuuripalveluiden riittävän laajasta tarjonnasta. Myös vapaan kentän kulttuuritarjonnan monipuolisiin mahdollisuuksiin pitää kiinnittää enemmän huomiota.

 

Valtionosuusrahoitusjärjestelmää on kritisoitu erityisesti siitä, että uusien kulttuurialan toimijoiden pääseminen järjestelmän piiriin on lähes mahdotonta. Uudelta VOS-järjestelmältä toivotaankin parannusta tähän asiaan. Mielestäni jatkossa rahoituksen tulee koskea laajemmin esittävän taiteen kenttää. Esimerkiksi sirkustaiteen toimijoiden pääseminen mukaan rahoituksen piiriin tulee varmistaa.