Olen tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen ravinteiden talteenotosta vesistöjen suojelemiseksi.

HELCOM:in vuonna 2017 julkaiseman Itämeren tilaa kuvaavan tutkimustiedon perusteella vahvistuu käsityksemme siitä, että kansainvälisessä yhteistyössä asetettuja tavoitteita Itämeren paremman tilan saavuttamiseksi ei ole saatu toteutettua riittävissä määrin.

Raportin mukaan ravinteiden pääsyä Itämereen on saatu vähennettyä. Typen pääsy on vähentynyt 13 prosentilla ja fosforin pääsy 19 prosentilla. Tästä huolimatta 95 prosenttia Itämerestä kärsii rehevöitymisen vaikutuksista. Verrattuna aikaisempaan tutkimustietoon, rehevöitymistilanne on parantunut kahdella seitsemästätoista tutkimuskohteesta, mutta huonontunut seitsemässä kohteessa.

Itämeren tilanne on edelleen huolestuttava. Vähentyneistä ravinnekuormista seuraavat positiiviset vaikutukset näkyvät vasta vuosien viiveellä. Sillä välin menneiden vuosikymmenten päästöt, sekä Itämereen edelleen valuvat päästöt hallitsevat Itämeren tilaa.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin (ECA) julkaisi vuonna 2016 erityisraportin Itämeren tilasta. Raportin mukaan työssä Itämeren pelastamiseksi on puutteita nimenomaan toimeenpanon ja kohdentamisen osalta. Jäsenvaltioiden toimilla on saavutettu vain rajallisesti edistystä ja tehdyt investoinnit eivät ole olleet riittävän tehokkaita. Kysymys ei siis ole yksinomaan resursseista, vaan siitä mihin rahoitusta käytetään ja minkälaisia investointeja tehdään.

EU rahoitti jäsenmaissa jätevesi- ja merenhoidollisia hankkeita yhteensä 4,6 miljardilla eurolla vuosina 2007-2013. Esimerkiksi maatalouden kehittämiseen ohjattiin 9,9 miljardia euroa. ECA kritisoi tarkastusraportissaan jäsenvaltioiden toimia rahoituksen määrään verrattuna riittämättömiksi. Suunnitelmien tavoitteet eivät olleet riittävän kunnianhimoisia ja niistä puuttuivat asianmukaiset mittarit.

Maatalouden päästöt ovat edelleen suurin rehevöitymistä aiheuttava tekijä Itämerellä. Vaikka Suomi on monelta osin muita rannikkovaltioita mallikkaampi toimissaan, ei Suomessakaan olla pystytty vähentämään fosforin ja typen päästöjä maataloudessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen (ECA) raportista käy ilmi, että toimenpiteitä ei ole onnistuttu kohdentamaan niille alueille, joissa ravinteiden pääsy Itämereen on kaikkein merkittävintä. Nitraattiherkkien alueiden tunnistaminen on ollut selkeä puute. ECAn mukaan myös ympäristötukijärjestelmissä on ongelmakohtia, joiden vuoksi tuet eivät kohdennu oikein.

Sekä ekologisesta että kansantaloudellisesta näkökulmasta katsottuna Itämeren huonoa tilannetta voidaankin pitää pettymyksenä. Itämeren alueen maiden johtoa kokoontui 6.3. Brysseliin HELCOM -tapaamiseen, jossa EU ja Itämerivaltiot kävivät yhdessä keskustelua Itämeren tilasta. Tapaamisessa arvioitiin Itämeren paremman tilan saavuttamiseksi asetettujen tavoitteiden etenemistä, sekä seuraavia askeleita tavoitteiden saavuttamiseksi. Kansallisella tasolla tulisi nyt tarkastella niin ikään, miten rannikkovaltioiden omien tavoitteiden saavuttamista voitaisiin vauhdittaa.

Juha Sipilän hallitusohjelmassa kiertotalouden potentiaali osana Itämeren tilan parantamista on tunnistettu. Hallitus on asettanut tavoitteekseen vähentää vesistöihin huuhtoutuvien ravinteiden ja humuksen määrää, sekä samalla lisätä maatalouden ravinne- ja energiaomavaraisuutta.

Kiertotalous-ajattelumallin mukainen ravinteiden kierrättäminen olisi kestävä ja taloudellisesti kannattava tapa estää ravinteiden valuminen Itämereen. Kokonaisuutena kiertotalous tarkoittaa täysin uudenlaista liiketoimintaekosysteemiä. Onnistuessaan saamme Itämeren alueelle uutta liiketoimintaa, uusia työpaikkoja, uusia tuotteita, hyvinvointia, parempia satoja, terveitä vesistöjä ja ennen kaikkea, elävän Itämeren.

Hallitusohjelmassa linjataan: ”Lisätään ravinteiden talteenottoa erityisesti Itämeren ja muiden vesistöjen kannalta herkillä alueilla siten, että vähintään 50 prosenttia lannasta ja yhdyskuntajätevesilietteestä saadaan kehittyneen prosessoinnin piiriin vuoteen 2025 mennessä.”

Hallitus on aloittanut pilottihankkeita, joiden puitteissa pyritään kehittämään teknologiaa ja menetelmiä tavoitteiden saavuttamiseksi. Nämä pilotit yksin eivät tule riittämään hallitusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi.

Esitäkin asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä politiikkatoimia hallitus aikoo käynnistää, jotta varmistetaan, että näihin hallitusohjelman tavoitteisiin päästään?

Turun kaupunki lähestyy kunnioitettavaa 800 vuoden ikää. Vuonna 2029 juhlittavaa merkkipäivää silmällä pitäen Turussa on valmisteltu jo useamman vuoden ajan tulevaisuuteen katsovaa visiotyötä, jonka tavoitteena on vahvistaa Turun kaupungin asemaa ”uudistuvana eurooppalaisena yliopisto- ja kulttuurikaupunki, jossa on hyvä elää ja onnistua yhdessä”.

Vuonna 2014 Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunkistrategian, joka linjaa kaupungin keskeiset toiminnalliset päämäärät vuoteen 2029 saakka. Tähän eräänlaiseen visiotyöhön sisältyvät strategiset ohjelmat, sekä strategiasta johdetut kärkihankkeet.  Yhtenä näistä kärkihankkeista on Turun kaupungin keskustan kehittäminen, josta julkaistiinkin viime vuonna näyttävä Turun keskustavisio 2050 –suunnitelma.

Riittävän pitkällä perspektiivillä tehtävä visiotyö on ainoa keino tavoitella kestävää kasvua ja kehitystä. Tämän päivän politiikan suurin haaste on nähdä kulloisenkin poliittisen elimen toimikautta pidemmälle, puhumattakaan kauas tulevaisuuteen. Se on sinänsä inhimillistä. Tuntemattoman ja tulevan kuvitteleminen on vaikeaa, puhumattakaan silloin kun sen tulisi pohjustaa päätöksentekoa vuosiksi eteenpäin. Haaste se on totta tosiaan myös siksi, että esimerkiksi ilmastonmuutos ja resurssien rajallisuus asettavat meille reunaehtoja, joita emme kaikilta osin vielä tunne.

Kaupungit ovat kuitenkin avainasemassa. Kaupunkipolitiikka on merkittävää siksi, että suurin osa päästöistä syntyy liikenteen, asumisen ja ruoankulutuksen seurauksena. Tästä johtuen, urbaaneissa ympäristöissä tehtävillä ratkaisuilla on huomattavaa merkitystä esimerkiksi ilmastonmuutoksen näkökulmasta.

Iloitsenkin siitä, että kotikaupungissani Turussa on rohkeasti asetettu kaupunkitilan kehittämisen perspektiivi keskustavision avulla riittävän kauas. Seuraavaksi haasteenamme on pohtia, miten vision tavoitteita lähdetään jalkauttamaan siten, että kaupunkilaisille viihtyisä elinympäristö, talouselämän elinvoimaisuus ja kulttuurin toimintamahdollisuudet turvataan, ekologinen kestävyys huomioiden.

Mielestäni Turun keskustavisiotyössä on arvokkaalla tavalla tunnistettu kaupungin vetovoimatekijöitä, vahvuuksia ja uniikkeja piirteitä. Tavoitteena on jo kuluvan kevään aikana tuoda päättäjille mahdollisuus keskustella kaupunkivision toteuttamisesta. Pidän tärkeänä sitä, että laadukkaasti toteutetun visiotyön käsittely jatkuisi siten, että kaupunkitilan kehittämistä katsotaan nyt kokonaisuutena.

Pitäisin tärkeänä, että poliittiset ryhmät olisivat valmistautuneet keskustavision käsittelyyn tuomalla omat, koko keskusta-alueen kehittämisen huomioivat visionsa pöytään. Keskustelussa tulisi niin ikään tunnistaa tulevaisuuden kannalta kauaskantoisimmat ratkaisut, sekä keskittyä energia- ja resurssitehokkuuteen ja kestäviin investointeihin. Tarvittaessa valtuuston olisi hyvä kuulla asiantuntijoita keskustavision kestävän jalkauttamisen varmistamiseksi.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma, METSO, pyrkii pysäyttämään metsien monimuotoisuuden heikkenemisen. METSO-ohjelma perustuu valtioneuvoston periaatepäätökseen ja sitä toteuttavat ELY-keskukset, Suomen metsäkeskus sekä Metsähallitus yhteistyössä metsänomistajien kanssa.

METSO-ohjelman tarkoituksena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantuminen sekä vakiinnuttaa luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys. Ohjelma yhdistää erityisellä tavalla metsien suojelun ja talouskäytön vapaaehtoisuuteen perustuen. METSO-ohjelman avulla on onnistuttu luomaan hyvä keskusteluyhteys ympäristö- ja metsäalan toimijoiden välille. Vapaaehtoisuuteen perustuvan METSO-ohjelman turvin on jo otettu tärkeitä askeleita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Kymmenen vuotta toiminnassa ollut METSO-ohjelma on tähän mennessä saavuttanut noin 60% sille asetetusta metsien suojelutavoitteesta. Ohjelman tavoitevuodeksi on asetettu vuosi 2025, jolloin suojeltua metsäluontoa tulisi olla 96 000 hehtaaria.

METSO-ohjelman toimikautta on jäljellä enää seitsemän vuotta. Tämän hetken arvion mukaan metsiä tulisi ohjelman loppukauden ajan suojella noin 3 900 hehtaaria vuosittain, jotta METSO- ohjelmalle asetetut tavoitteet saavutetaan. Metsäluonnon monimuotoisuuden suojeluun tähtäävän METSO-ohjelman etenemistä tulisi nyt arvioida kriittisesti.

METSO-ohjelman rahoitus on viimeisten vuosien aikana notkahtanut selvästi ja samalla ohjelman tavoitteiden saavuttamisesta ollaan jääty jälkeen. Valtioneuvosto edellyttää, että ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö toteuttavat METSO:n vaikutusten väliarvioinnin vuonna 2021. Vaarana on, että nykyisen kehityskulun jatkuessa, väliarvioinnin yhteydessä vuonna 2021 huomataan olevan liian myöhäistä saavuttaa metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi asetetut tavoitteet.

Jäljellä olevalle ohjelmakaudelle olisikin jo nyt valmisteltava selkeä suunnitelma asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä pitäisi sisällään METSO-ohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi tarvittavien määrärahojen tarkistamisen.

Nyt on tärkeää, että ohjelman riittävä resursointi jäljellä olevalle toimintakaudelle varmistetaan ja tavoitteiden saavuttamiseksi laaditaan selkeät vuosittaiset suunnitelmat.

Olen kollegani Pertti Salolaisen kanssa jättänyt 23.3. asianomaiselle ministerille kirjallisen kysymyksen siitä, miten hallitus aikoo turvata METSO-ohjelman tavoitteiden saavuttamisen.

Åbo stad närmar sig vördnadsvärda 800 år. Med märkesdagen som firas 2029 i åtanke har man i Åbo redan i flera års tid förberett det framåtblickande visionsarbetet, vars mål är att stärka Åbo stads ställning som ”en europeisk universitets- och kulturstad som förnyar sig och där det är bra att leva och lyckas tillsammans”.

År 2014 godkände Åbo stadsfullmäktige stadsstrategin, som stakar ut stadens centrala verksamhetsmål fram till år 2029. Det här är ett slags visionsarbete som innehåller strategiska program samt spetsprojekt som härletts från strategin. Ett av dessa spetsprojekt är utvecklingen av Åbo centrum, och i samband med det publicerades i fjol den imponerande Åbo centrumvision 2050-planen.

Ett visionsarbete som görs med ett tillräckligt långt perspektiv är det enda sättet att uppnå en hållbar tillväxt och utveckling. Den största utmaningen för dagens politik är att se längre framåt än de respektive mandatperioderna för olika politiska organ, för att inte tala om långt in i framtiden. Det är i sig mänskligt. Det är svårt att föreställa sig det okända som komma skall, för att inte tala om när detta borde vara underlag för beslutsfattandet för årtionden framöver.

En utmaning är det minsann också av den orsaken att till exempel klimatförändringen och begränsade resurser sätter upp ramvillkor för oss som vi inte ännu helt känner till. Städerna har en nyckelroll när det gäller att svara på den här utmaningen. Stadspolitiken är betydande redan av den orsaken att största delen av utsläppen uppstår till följd av trafik, bostäder och matkonsumtion. Lösningar som görs i urbana miljöer har en avsevärd betydelse till exempel i kampen mot klimatförändringen.

Jag är glad över att man i min hemstad Åbo modigt har satt perspektivet för utvecklingen av stadsrummet med hjälp av centrumvisionen tillräckligt långt fram. Vår nästa utmaning är att fundera över hur målen med visionen ska börja genomföras på ett sådant sätt att man kan trygga en trivsam boendemiljö för stadens invånare, ett livskraftigt näringsliv och verksamhetsmöjligheter för till exempel kultur, med hänsyn till ekologisk hållbarhet.

I visionsarbetet för Åbo centrum har man på ett betydelsefullt sätt identifierat stadens attraktionsfaktorer, styrkor och unika drag. Målet är att redan under våren ge beslutsfattarna en möjlighet att diskutera genomförandet av stadsvisionen. I diskussionen borde man enligt mig identifiera de mest långtgående lösningarna med tanke på framtiden och fokusera på energi- och resurseffektivitet samt hållbara investeringar.

Jag anser att det är viktigt att behandlingen av ett högklassigt genomfört visionsarbete fortsätter på ett sådant sätt att utvecklingen av stadsrummet ses som en helhet, på grundval av principerna för hållbar utveckling. Genomförandet kräver också att de politiska grupperna binder sig till en gemensam vision.

Texten har också publicerats som en kolumn i Åbo Underrättelser

Tänään 7.3. eduskunnassa käytiin ajankohtaiskeskustelu suomalaisen kulttuurin merkityksestä, kehitystrendeistä ja muuttuvasta toimintaympäristöstä.

Kulttuuripalveluiden toimintaympäristö on tosiaan muutoksessa. Väestö monimuotoistuu ja kuluttajien vapaa-ajasta myös kilpaillaan yhä enemmän nettitelevision, sosiaalisen median ja pelisovellusten aikakaudella. Laajasta tarjonnasta valitaan palveluita, joilta odotetaan kokonaisvaltaisuutta ja elämyksellisyyttä. Oheispalveluita, kuten ravintolapalveluita tai asiakkaalle räätälöityjä kokonaisuuksia. Myös markkinoinnin ja viestinnän osaaminen punnitaan siinä, miten kulttuuripalvelut löytävät asiakkaan luo. Suositukset ja arvostelut leviävät verkossa helposti laajalle yleisölle. Tämä vaatii kulttuurialalta yhä enenevissä määrin asiakkaan palvelukokemuksen viimeistelyä ja siten monipuolista ammattilaisuutta.

Unohdammekin usein, että kulttuuri on työtä ja tekijänsä elinkeino.

Niin kutsuttuihin luoviin aloihin liittyy suuria odotuksia nykyisen työllisyystilanteen kohentamiseksi, sillä alan kasvupotentiaali on merkittävä. Luovat alat myös työllistävät hyvin muita aloja. Kulttuuripalvelut tuovat kaupunkeihin asiakkaita, jotka käyttävät matkailu- ja ravintolapalveluita. Elokuva- ja teatteriproduktioissa tarvitaan ammattilaisia monenlaisilta aloilta. Luovien alojen merkitys yrityksille korostuu, erityisesti digiaikana. Esimerkiksi visualisuus, muotoilu sekä muu luovan työn tarjoama aineeton arvo ovat yrityksille kilpailuvaltteja.

Luovalla alalla työskentelevä on usein yrittäjä tai itsensä työllistäjä. Siksi suotuisissa oloissa työtä syntyy herkästi, mutta työpaikat ovat myös alttiina vastoinkäymisten edessä. Kulttuurialan työllisten toimeentuloa onkin syytä edelleen selvittää esimerkiksi sosiaaliturvan uudistuksen yhteydessä.

Monia luovilla aloilla työskenteleviä koskettavat myös tekijänoikeuksiin liittyvät kysymykset, joita ratkotaan sekä kansallisella tasolla, että kansainvälisesti mm. EU yhteistyössä. Juuri eilen Teosto kertoi iloisen uutisen siitä, että valtiovarainministeri Petteri Orpon avustuksella verohallinto on vihdoin hyväksymässä artistien yritykset tekijänoikeusrahojen vastaanottajiksi. Kyseessä on merkittävä parannus musiikista elinkeinonsa saaville luovien alojen työllisille.

Kulttuuriala on muutoksessa myös siten, että yhä enemmän elämme globaalissa maailmassa. Kulttuurin ilmiöillä on aikaisempaa paremmat mahdollisuudet tulla kansainvälisen yleisön tietoisuuteen.  Kansainvälistyminen edellyttää parempien tukitoimien luomista kansallisella tasolla. Suomalaisilla luovien alojen, kulttuurin, taiteen ja musiikin osaajilla on potentiaalia menestyä kansainvälisillä markkinoilla, jos pystymme kansallisella tasolla ratkaisemaan, miten yleensä hyvin rajallisilla resursseilla ponnistavia lahjakkuuksia saadaan nostettua esiin ja tuettua kohti kansainvälisiä markkinoita. Tämä vaatii uudenlaisia rakenteita tukemaan ja rahoittamaan kaupattavan tuotteen kehitystä, sekä markkinoimaan sitä maailmalle.

Kulttuurilla on tietysti arvoa myös itsessään. Taide ja kulttuuri ovat keskeinen osa sivistyneen yhteiskunnan tapaa kuvata ihmisyyttä ja yhteiskuntaa, sekä siirtää tietoa eteenpäin tuleville sukupolville. Taiteen ja kulttuurin keskeinen tehtävä on sanoittaa ja selittää meille yhteiskunnan tapahtumia, kertoen sekä kauniita että vaikeitakin tarinoita. Sen tarkoituksena on herättää ajatuksia, puhutella ja esittää kritiikkiäkin.

Sivistyksellä ja kulttuurilla on mittaamatonta yhteiskunnallista arvoa. Kulttuurin muuttuvasta toimintaympäristöstä huolimatta tätä ei sovi unohtaa. Vaikka kulttuuria kuluttavien mieltymykset voivat ajassa muuttua, tulee meidän pitää kiinni kulttuurin tekemisen edellytyksistä ja turvata kulttuurin elinvoimaisuus myös tulevaisuudessa.

Itämeren alueen maiden johtoa kokoontuu tänään 6.3. Brysseliin HELCOM -tapaamiseen, jossa EU ja Itämerivaltiot käyvät yhdessä keskustelua Itämeren tilasta. Tapaamisen tarkoituksena on arvioida Itämeren paremman tilan saavuttamiseksi asetettujen tavoitteiden etenemistä.

HELCOMIN työtä ohjaava Baltic Sea Action Plan (BSAP) on Euroopan Unionin ja Itämeren rannikkovaltioiden yhdessä vuonna 2007 hyväksymä toimenpideohjelma. Ohjelman tavoitteena on Itämeren hyvän tilan saavuttaminen vuoteen 2021 mennessä. Brysselissä tänään käytävän korkeantason tapaamisen tavoitteena on päättää seuraavista toimista Itämeren tilanteen parantamiseksi.

Vuonna 2017 HELCOMin julkaisema Itämeren tilaa kuvaava tutkimustieto vahvistaa sen, mitä on uumoiltu jo pidempään. Kansainvälisessä yhteistyössä asetettuja tavoitteita ei ole saatu toteutettua riittävissä määrin. Vaikka Itämeren tilassa on nähty kehitystä viimeisten vuosien aikana, olemme kuitenkin huomattavasti jäljessä tavoitteistamme. Emme siis ole toteuttaneet sitoumuksiamme. Toimenpideohjelman päivittäminen on sinänsä tarpeellinen ja hyvä asia, mutta kaikkein keskeisintä olisi oikeasti ruveta toimimaan yhteisten tavoitteiden mukaisesti.

Euroopan tilintarkastustuomioistuin (ECA) julkaisi vuonna 2016 erityisraportin Itämeren tilasta. Raportin mukaan työssä Itämeren pelastamiseksi on puutteita nimenomaan toimeenpanon ja kohdentamisen osalta. Jäsenvaltioiden toimilla on saavutettu vain rajallisesti edistystä ja tehdyt investoinnit eivät ole olleet riittävän tehokkaita. Kysymys ei siis ole yksinomaan resursseista, vaan siitä mihin rahoitusta käytetään ja minkälaisia investointeja tehdään.

EU rahoitti jäsenmaissa jätevesi- ja merenhoidollisia hankkeita yhteensä 4,6 miljardilla eurolla vuosina 2007-2013. Esimerkiksi maatalouden kehittämiseen ohjattiin 9,9 miljardia euroa. ECA kritisoi tarkastusraportissaan jäsenvaltioiden toimia rahoituksen määrään verrattuna riittämättömiksi. Suunnitelmien tavoitteet eivät olleet riittävän kunnianhimoisia ja niistä puuttuivat asianmukaiset mittarit.

Itämeren suurin haaste on edelleen rehevöityminen. Vaikka mereen päätyvien ravinteiden määrä on vähentynyt, rehevöityminen vaivaa edelleen lähestulkoon koko Itämeren aluetta. Lisäksi ravinnepäästöjen vähenemisestä seuraavat positiiviset vaikutukset seuraavat vasta vuosien viiveellä. Sillä välin menneiden vuosikymmenten päästöt, sekä Itämereen edelleen valuvat päästöt hallitsevat Itämeren tilaa.

HELCOMin raportista käy ilmi, että 95 prosenttia Itämerestä kärsii rehevöitymisen vaikutuksista. Verrattuna aikaisempaan tutkimustietoon, rehevöitymistilanne on parantunut kahdella seitsemästätoista tutkimuskohteesta, mutta huonontunut seitsemässä kohteessa.

Maatalouden päästöt ovat edelleen suurin rehevöitymistä aiheuttavien päästöjen aiheuttaja. Vaikka Suomi on monelta osin muita rannikkovaltioita mallikkaampi toimissaan, ei Suomessakaan olla pystytty vähentämään fosforin ja typen päästöjä maataloudessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

Viimeisten vuosien aikana on vahvasti herätty myös roskaantumisen meriluonnolle aiheuttamiin ongelmiin. Erityisesti muoviroska on ongelma, johon Euroopan komissio on tuoreeltaan esittänyt ratkaisuja muovistrategiassaan. Muoviongelman ratkaisemiseksi toimenpiteiden jalkauttamista EU jäsenvaltioissa tulisi nyt kiirehtiä. Mikromuovien kieltäminen kosmetiikassa on hyvä ja tärkeä alku, mutta huomattavasti isompiakin korjausliikkeitä tarvitaan. Muovin käyttöä esimerkiksi pakkausmateriaaleissa on yksinkertaisesti saatava vähemmäksi. On syytä harkita muovin kovempaa verottamista ja jopa täyskieltoa tiettyjen kertakäyttöisten tuotteiden osalta. Suomessa kyllä löytyy osaamista kestävämpien, korvaavien tuotteiden hyödyntämiseksi.

Itämeren hyvää tilaa uhkaavat rehevöitymisen ja roskaantumisen lisäksi öljyvuodot, jätevedet, haitalliset aineet, vedenalainen melu, vieraslajit ja biodiversiteetin köyhtyminen. Lisäksi ilmastonmuutoksen ennustetaan pahentavan esimerkiksi rehevöitymistä entisestään.

Yksi konkreettinen esimerkki Itämereen ihmisen toimesta joutuvista haitallisista aineista on veneiden pohjiin siveltävät ”myrkkymaalit”, eli kiinnittymisenestovalmisteet. Vesiympäristön kannalta veneiden pohjamaalien eli antifouling -valmisteiden käyttö on ongelmallista. Suurin osa pohjaan sivellyistä myrkyistä liukenee vesistöön, ja niillä on haitallisia vaikutuksia vesieliöille. Tutkimusten mukaan Suomessa käytetään vahvasti kuparipitoisia antifouling -maaleja, vaikka vähempikin kuparipitoisuus riittäisi samaan lopputulokseen. Suomessa käytettävät myrkkymaalit ovat siis erityisen myrkyllisiä. Veneen pohjien käsittely on mahdollista hyvin tuloksin myös täysin ilman kemikaaleja.

Tein vuonna 2016 antifouling –valmisteiden käytöstä kirjallisen kysymyksen, jossa pyysin selvitystä siihen, miten näiden valmisteiden turhaa käyttöä ja liian korkeita kuparipitoisuuksia voitaisiin rajoittaa, sekä vesistöihin pääseviä myrkkypitoisuuksia muutoinkin ehkäistä. Ympäristöministeri Tiilikainen lupasi vastauksessaan selvittää asiaa. Tämän vuoden alussa julkaistiin TUKESin ja ympäristöministeriön rahoittama selvitys antifouling –valmisteiden kestävämmästä käytöstä. Selvityksen antamiin suosituksiin tulisi tarttua pikaisesti. Asia on juuri nyt ajankohtainen, kun veneilijät suuntaavat katseensa tulevaan veneilykauteen.

Itämeren huono ekologinen tila vaikuttaa eliöstön lisäksi myös meidän ihmisten hyvinvointiin, viihtyvyyteen ja toimentuloon. Tästä huolimatta, laiminlyömme toistuvasti Itämeren suojelun ja jatkamme ympäristön kuormitusta.

Sekä ekologisesta että kansantaloudellisesta näkökulmasta katsottuna Itämeren huonoa tilannetta voidaankin pitää epäonnistumisena. Rannikkovaltioiden olisi nyt syytä puuttua kiireellisesti ja entistä kunnianhimoisemmin keinoin Itämeren ympäristöongelmien ratkaisuun.

Uskon, että kiertotalous, esimerkiksi ravinteiden kierron kautta, voisi olla Itämeren pelastus. Kiertotalous-ajattelumallin mukainen ravinteiden kierrättäminen on kestävä ja taloudellisesti kannattava tapa estää ravinteiden valuminen Itämereen. Kokonaisuutena kiertotalous tarkoittaa täysin uudenlaista liiketoimintaekosysteemiä. Onnistuessaan saamme Itämeren alueelle uutta liiketoimintaa, uusia työpaikkoja, uusia tuotteita, hyvinvointia, parempia satoja, terveitä vesistöjä ja ennen kaikkea, elävän Itämeren.

Kiertotalouden ratkaisut eivät korjaa menneinä vuosikymmeninä Itämerelle aiheutunutta haittaa, vaan kysymys on uudesta, kestävämmästä elämäntavasta, jossa ihmisen toiminta ei enää tulevaisuudessa kuormittaisi Itämerta kuten nyt.
 

Mielestäni:

• Ympäristötuilla pitäisi nykyistä paremmin ohjata ympäristön kannalta kestävään toimintatapaan. Ympäristöystävällisen tuotannon tukemiseen tarvitaan uusia työkaluja ja toimivampia kannustimia.
• Jokisuistoalueilla tehtävä kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö on avainasemassa Itämereen ajautuvan ravinnekuorman, jätevesien ja roskan vähentämisessä. Tätä yhteistyötä tulisi mielestäni korostaa entisestään.
• Tutkimustieto ja innovaatiot ovat avainasemassa uusien ja toimivien ratkaisujen löytämiseksi. Tutkitulla tiedolla tulee olla entistä vahvempi painoarvo myös päätöksenteossa.
• Kansainvälisessä yhteistyössä sovituista merenhoidollisista tavoitteista tulee pitää kiinni. Toimenpiteitä on vietävä eteenpäin päämäärätietoisesti, vaikka näkisimme jo nyt, että toivottuja tuloksia Itämeren hyvästä tilasta ei saavuteta vuoteen 2021 mennessä. Tavoitteiden tulee jatkossa olla entistä kunnianhimoisempia.
• Toimenpiteiden osalta tarvitaan aikaisempaa enemmän konkretiaa
• Kansallisen ja kansainvälisen päätöksenteon, lakien ja toimintaa ohjaavien tukien tulee vahvasti näyttää tietä kohti kestävämpiä toimintatapoja.
• Tavoitteena tulisi olla saavuttaa sellaiset kestävät tuotantomuodot ja elintavat, joiden myötä ympäristökuormitus ja meren saastuminen saadaan lopullisesti pysäytettyä, esimerkiksi kiertotalouden toimintamallia hyödyntämällä.

Itämeren rannikkovaltioiden johtajilta kaivataan nyt selkärankaa riittävän kunnianhimoisten tavoitteiden asettamiseksi ja vaikuttavista toimenpiteistä sopimiseksi. Toimia Itämeren pelastamiseksi ei voi enää viivyttää. Ilmastonmuutoksen arvaamattomat vaikutukset meren rehevöitymiselle ja piittaamaton, roskastava elämäntapamme uhkaa viedä elävän meriympäristön jälkipolviltamme. Itämerta ei saa uhrata nykyisten sukupolvien tarpeiden tyydyttämiseksi.

Saara-Sofia Sirén toimii Itämeren parlamentaarikkokonferenssi (BSPC) nimeämänä raportoijana Itämeren rehevöitymistä koskien. Sirénin kirjoittama raportti Itämeren tilasta julkaistiin Itämeren parlamentaarikkokonferenssin kokouksessa Hampurissa (3.-5.9.2017). Raportissa Sirén esittää koosteen Itämeren rehevöitymisestä, viimeisimmistä tutkimustiedoista, esittelee ajankohtaisia kuulumisia HELCOM maiden tapaamisista, alleviivaa keskeisiä keskustelunaiheita Itämeren tilaan liittyen, sekä esittää joitakin havaintoja mahdollisiksi toimenpiteiksi. 

Raportin voit lukea kokonaisuudessaan täällä

Puhe Allianssin järjestämässä sukupolvipolitiikan tilaisuudessa 1.3.2018

Ilmastonmuutoksesta ja maapallon resurssien loppumisesta tiedämme jo paljon, mutta missä on vika, kun mitään ei tapahdu? Ilmastonmuutoksesta julkaistujen tutkimusten ja raporttien keskeinen viesti on se, että emme tee yksinkertaisesti riittävästi. Tekojen aika olisi nyt viimeistään käsillä. Tämä on oikeastaan tiedostettu jo pitkään, mutta samaan aikaan kansallisen ilmastopaneelimme viesti on se, että tutkitun tiedon, tiedemaailman viestien ja toteutuneen politiikan välinen ristiriita on merkittävä.

Nostan esiin neljä politiikan ongelmaa, jotka mielestäni ovat keskeisiä haasteita esimerkiksi juuri ilmastokysymyksen ratkaisussa:

1. Ilmastonmuutos ongelmana on jo tunnustettu, mutta ratkaisuja ei. Kysymys ei ole siitä, ettemmekö me poliitikot tietäisi mitä tehdä. Meillä on kilometritolkulla erilaisia ohjelmia ja strategioita ja neuvottelutuloksia, mutta mikä tässä mättää on se implementointi, eli se, että oikeasti toimittaisiin niiden sitoumusten mukaisesti ja toteutettaisiin niitä toimia, joita meidän pitäisi tehdä.

1. Kansallinen etu on globaalissa kysymyksessä liian usein edellä. Ilmastonmuutos on kansainvälinen globaali ongelma ja niiden ratkaisut pitäisi myös olla kansainvälisiä ja globaaleja. Mutta kun niissä kansainvälisissä neuvottelupöydissä jokainen edustaa omaa valtiotaan ja sen etua ja kilpailukykyä, keskeisten ratkaisujen löytäminen on vaikeaa. Tästä on ihan lähihistoriassa hyviä esimerkkejä.

3. Vaikeus päästä yhteisymmärrykseen riittävistä toimista. Yhteisymmärrys voidaan saavuttaa joko jostain pienestä yksityiskohdasta tai sitten laajemmasta kokonaisuudesta, joka kuitenkaan ei ole riittävän sitova. Eli kun sopimus saadaan aikaiseksi niin se ei kuitenkaan ole pakottava tai velvoittava. Ja kun sovitaan pienistä yksityiskohdista, niin ne saattavat olla hyvin tärkeitä, mutta ne eivät kuitenkaan ratkaise isoa kuvaa.

4. Päätöksenteon aikaperspektiivi on aivan liian lyhyt. Politiikassa teemme suunnitelmia ja päätöksiä tietylle vaali-, valtuusto- tai hallituskaudelle kerrallaan ja se on aivan liian lyhyt päätöksenteon perspektiivi. Meidän pitäisi nyt tehdä sellaista politiikkaa, että näkökulma on merkittävästi pidemmälle tulevaisuudessa. Kun puhutaan vuodesta 2030, niin sehän on ihan pian! Meidän pitäisi miettiä millainen maapallo on tuleville sukupolville 50-100 vuoden päästä.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kokonaisuudet ovat monimutkaisia ja usein niissä saattaa ilmetä tavoitteiden ristiriitaisuutta.

Energiapolitiikka on ehkä kaikkein keskeisin tässä ilmastokysymyksessä. Aihe on hirveän laaja ja ristiriidoilta ei voi välttyä. Merkittävimmät hiilidioksidipäästöt syntyvät energian tuotannosta ja energian käytöstä, sekä sitten liikenteessä. Sen lisäksi maankäytön muutokset, eli deforestaatio on merkittävä kysymys.

Kaikkiin energiantuotannon muotoihin liittyy joitakin hyviä ja huonoja puolia. Meillä ei ole yhtä sellaista ratkaisua, johon panostamalla energiakysymykset ratkaistaan. Tietyt energiatuotannon muodot palvelevat paremmin ilmastokysymystä, mutta saattavat olla esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kannalta huonoja vaihtoehtoja, tai sitten eivät sovellu tiettyihin olosuhteisiin. Kokonaisuus joudutaan rakentamaan näitä hyviä ja huonoja puolia punniten.

Viime aikoina on puhuttu paljon muovin käytöstä, muovista, muovipusseista, mikromuovista ja muovin kierrätysasteen kasvattamisesta. Tämä on yksi lempiaiheistani, koska se on konkreettinen esimerkki kiertotaloudesta ja siitä miten voisimme toimia paremmin.

Muovin käytössä ongelmana on roskaantuminen. Kulutamme järkyttäviä määriä muovia, jonka sitten dumppaamme surutta. Muovia päätyy jätteeksi maailman meriin ja luontoon, jossa se aiheuttaa suurta haittaa.

Olemme jo lukeneet juttuja siitä, että juomavedessämme on mikromuovia ja kukaan ei tiedä mitä se aiheuttaa. Kun me syömme kalaa, vaikka se olisi omasta mökkirannasta kalastettu, niin mahdollisesti samalla tulee mukana mikromuovia ja kukaan ei tiedä mitä se aiheuttaa tälle kiertokululle, jossa olemme kaikki osallisia.

Mikromuovien kieltäminen kosmetiikassa on ollut yksi kansainvälinen, iso puheenaihe erityisesti meripolitiikassa, jossa olen aktiivinen ja minusta tämä on hyvä asia ja hieno tavoite. Kielletään mikromuovit kosmetiikassa, jossa ne ovat aivan turhia. Vaarana on se, että nyt keskitymme vain niihin mikromuoveihin kosmetiikassa emmekä näe sitä isoa haastetta, joka liittyy mikromuovin osalta esimerkiksi liikenteeseen. Suurin osa mikromuovista, joka päätyy mereen, ei ole peräisin kosmetiikasta, vaan auton renkaista! Jälleen meidän pitäisi pystyä ratkaisemaan niitä isoja kysymyksiä, niiden pienten yksityiskohtien sijaan.

Resurssien näkökulmasta muovin kierrätysastetta halutaan lisätä, se on mielestäni todella hyvä tavoite ja siinä on todella paljon tekemistä. Meillä kansallisesti ongelmana on se, että tuotamme energiaa jätteenpoltolla. Polttolaitosten investoinnit ovat isoja kysymyksiä, jotka ratkaistaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Tällä hetkellä energiantuotannon ja kierrätysasteen nostamisen tavoitteet ovat siis ristiriidassa.

Mitä sitten tarvitaan?

• Me tarvitsemme politiikan tulevaisuusvision riittävän pitkällä perspektiivillä! 50, 100, 200 vuotta. Silloin toimet pitää suhteuttaa niihin tavoitteisiin, jotka ovat siellä riittävän kaukana tulevaisuudessa.
• Me tarvitsemme uuden sukupolven vallankumouksen, ja me tarvitsemme sen kansainvälisesti, koska nämä haasteet ovat kansainvälisiä niin ratkaisujen täytyy olla kansainvälisiä.
• Meidän pitää miettiä sitä, että mistä me olemme valmiita luopumaan, koska tämä maapallo ei riitä. Mitä olemme valmiita tekemään eri tavalla ja mitä olemme valmiita muuttamaan myös omassa elämässämme.
• Meidän tulee miettiä millä tavalla me pystymme ohjaamaan markkinoita kestävämpään suuntaan, kuluttajia, päätöksen tekijöitä, lainsäädäntöä ja kansainvälistä keskustelua.
• Kaiken ytimessä mielestäni on yhä edelleen se tiedon ja tietoisuuden lisääminen. Tarvitaan järkeviä valintoja kuluttajilta, järkeviä päätöksiä päättäjiltä, jotka hahmottavat tämän kokonaiskuvan ja tarvitaan sitä avointa kansallista ja kansainvälistä keskustelua, jonka kautta saadaan riittäviä tulevaisuus orientoineita ratkaisuja.

Viime viikolla Turun Sanomista osui silmääni kirjoitus, jossa kerrottiin Turun kaupungin harkitsevan Wäinö Aaltosen museon takana olevan tontin myymistä. Samaisesta tontista on oltu kiinnostuneita aikaisemminkin ja erilaisia epävirallisia esityksiä sen käytöstä on vuosien varrella kuultu. Varsin ymmärrettävää, sillä tonttihan sijaitsee hienolla paikalla Aurajokirannassa, lähellä keskustan palveluita, mutta silti täysin puistomaiseman ympäröimänä.

Wäinö Aaltosen museo, Samppalinnan Kesäteatteri, Samppalinnan Tuulimylly, Paavo Nurmen Stadion, Biologinen museo ja koko Urheilupuisto muodostavat kaupunkilaisten näkökulmasta merkittävän kulttuuri-, liikunta- ja virkistysalueen, jota ainakin itse pidän yhtenä Turun vetovoimatekijöistä. Olen useasti ääneen ihastellut, miten upea ”keidas” meillä niin keskeiseltä paikalta löytyykään.

Urheilupuiston alue palveluineen on historiallisestikin turkulaisille merkittävä. Kaupunginvaltuusto teki vuonna 1893 päätöksen Samppalinnanvuoren vuokraamisesta Turun Urheilunystäväin yhdistykselle. Tuon päätöksen myötä alueen kehittäminen kaupunkilaisten virkistysalueeksi sai alkunsa. Biologinen museo aloitti toimintansa vuonna 1907. Samppalinnan mylly ja sen läheisyydessä sijaitsevat rakennukset ovat peräisin jo 1860 –luvulta. Teatteritoimintaa alueella on ollut 1900 –luvun alusta alkaen ja nykyisen toimijan toimesta jo 60 vuoden ajan.

Kyseessä on aivan ainutlaatuinen kaupunkipuisto, jossa näen valtavasti potentiaalia kaupunkilaisten virkistyspalveluiden, viihtyvyyden sekä kaupungin vetovoiman lisäämisen kannalta. Kiinnitin Turun Sanomien uutiseen huomiota, sillä olen pitänyt tärkeänä alueen kokonaisvaltaista kehittämistä. Huoleni on, että alueen kehittäminen kokonaisuutena voi kärsiä, jos tulevaa katsotaan vain yhden yksittäisen tontin näkökulmasta.

Olen itse pitänyt tärkeänä, että Urheilupuiston aluetta lähdettäisiin kehittämään kokonaisvaltaisesti. Tein taannoin asiasta valtuustokollegani Niko Aaltosen kanssa valtuustoaloitteenkin.

Iloitsen siitä, että viime vuonna julkaistussa Turun kaupungin keskustavisiossa kulttuuri-, liikunta-, virkistys-, ja viheralueet nähdään merkittävinä tekijöinä kaupungin houkuttelevuuden näkökulmasta:

• ”Nostetaan puistot entistä keskeisemmäksi kaupunkilaisten viihtyvyystekijäksi ja matkailulliseksi vetovoimatekijäksi.”
• ”Parannetaan Urheilupuiston ympärivuotisuutta.”
• ”Rakennetaan Urheilupuiston ja Vartiovuorenmäen väliin kevyenliikenteen silta Neitsytpolun yli.”
• ”Yhdistetään Samppalinnan puisto ja Urheilupuisto Aurajoen rantaan keskustan lenkkeilyreitistöksi”
• ”Yhdistetään Urheilupuisto ja Samppalinnanmäki sillalla tai vastaavalla yhdeksi Kulttuurikuntoilunkeskuspuistoksi.”

Nämä tavoitteet allekirjoitan mielelläni. Keskustavisiossa ”jokirannasta avautuu uusi reitti kohti urheilupuiston tuulimyllyä ja stadionia”. Reitin varteen on kaavailtu sijoittuvan ”urheilu- ja hyvinvointipalveluita, sekä kahviloita ja putiikkeja”. Wäinö Aaltosen museon visioidaan laajentuvan ja sen yhteyteen sijoitettaisiin ”terassoituvia museoasuntoja, jotka muodostavat puistomaisia kortteleita”. Mielestäni tässä visiotyössä on arvokkaalla tavalla tunnistettu Turun vetovoimatekijöitä, vahvuuksia ja uniikkeja piirteitä. Nämä ovat parhaita kilpailuvalttejamme!

Työpaikkoja, toimitiloja, yrityksiä ja bisnestä tarvitaan tottakai, ilman elinvoimaista elinkeinoelämää kaupunkikehitys on mahdotonta. Samaan aikaan kuitenkin sivistyksellä, kulttuurilla ja kulttuurihistorialla on mittaamatonta arvoa, jota tulee vaalia ja vahvistaa. Kaupunkitilan arvo ja sen käyttötarkoitus on yksi merkittävimmistä asioista, joista yhdessä päätämme.

Vastakkainasettelun sijasta tehtävämme on löytää ratkaisuja, jotka luovat mahdollisimman laajasti lisäarvoa kaupungille ja kaupunkilaisille. Mitä tahansa Paavo Nurmen puistotien tontille 853-3-16-9001 tulevaisuudessa tuleekaan, tulee päätöksentekovaiheessa varmistaa, että muutokset istuvat arvokkaaseen puistomaisemaan ja tukevat alueen ainutlaatuisia vahvuuksia.

Hallituksen perhevapaauudistus kariutui yllättäen perheministeri Annika Saarikon ilmoitettua yksipuolisesti kaatavansa uudistuksen. Jatkovalmiuksia ei löytynyt, vaikka asiaa käsiteltiin Saarikon ilmoituksen jälkeen vielä hallituspuolueiden puheenjohtajien kesken.

Ratkaisu on iso pettymys, sillä perhevapaauudistuksen tarpeesta on vallinnut laaja yhteisymmärrys. Sitä kannattavat suurin osa eduskuntapuolueista, kaikki työmarkkinajärjestöt ja suuri joukko kansalaisjärjestöjä.

Suomessa pienten lasten äitien työllisyysaste on muihin Pohjoismaihin verrattuna selvästi alhaisempi ja perhevapaiden pito jakautuu meillä epätasaisemmin vanhempien kesken. Hoivavastuun kasautuminen naisille vaikuttaa naisten työmarkkina-asemaan heikentävästi. Vaikutukset ulottuvat esimerkiksi palkkaeriarvoisuuteen, sekä naisten miehiä pienempiin eläkkeisiin.

Perhevapaauudistuksen toteutuessa kyseessä olisikin ollut tämän hallituksen tärkein tasa-arvoteko. Syksyn budjettiriihessä saatu päätös uudistuksen toteuttamisesta oli tärkeä signaali hallituksen halusta edistää sukupuolten tasa-arvoa työmarkkinoilla. Muutoin hallitusohjelma on ollut tasa-arvoa edistäviä tavoitteiden osalta varsin suppea.

Juuri rakenteita muuttamalla voitaisiin tukea myös asennemuutosta yhteiskunnassa ja tavoitella tilannetta, jossa perhevapaiden käyttö jakautuu tasaisemmin sukupuolten välillä. Perhevapaita on uudistettava siten, että tasavertainen mahdollisuus perhevapaalle jäämiseen taataan molemmille vanhemmille.

Nykyinen järjestelmä ei vastaa nykypäivää. Se on kankea ja joustamaton, eikä ota huomioon erilaisia perheitä. Uudistuksen myötä olisi saatu korjattua isojen rakenteellisten tarpeiden lisäksi lukuisia konkreettisia epäkohtia. Monimuotoisten perheiden lapset (kuten adoptioperheet ja sateenkaariperheet) ovat tällä hetkellä eriarvoisessa asemassa perhevapaiden suhteen.

Kokoomus on pitänyt esillä perhevapaiden uudistamisen tarvetta jo pitkään. Valmius erilaisiin vaihtoehtoihin, niin mallin kuin rahoituksen osalta, oli Kokoomuksen puolesta esillä viimeiseen asti. Uudistus törmäsi lopulta siihen, ettei kaikilla hallituspuolueilla ollutkaan valmiutta muuttaa vallitsevia rakenteita.

Perhevapaauudistus on välttämätön niin tasa-arvon, työllisyyden, lasten oikeuksien kuin perheiden toimivan arjen kannalta. Vaikka uudistus nyt kaatui, työ sen edistämiseksi ei lopu.

Kokoomuksen tavoitteena on saada malli, jossa perhevapaat jakautuvat vanhempien välillä nykyistä tasaisemmin, joka kannustaa pienten lasten äitejä palaamaan työelämään (vaikka osa-aikaisesti), joka edistää lasten osallistumista pedagogiseen varhaiskasvatukseen, joka lisää joustavuutta ja huomioi erilaiset perheet.

Perhevapaauudistus tulee saada seuraavaan hallitusohjelmaan. Kokoomus on siihen sitoutunut.

Saara-Sofia Sirén (kok.)
kansanedustaja
Turku

Mielipidekirjoitus julkaistu Turkulaisessa 18.2.2018

Kokoomusedustajat: Äitiyslain hyväksyminen parantaa lasten oikeusturvaa

Eduskunnan lakivaliokunta sai tänään perjantaina valmiiksi mietintönsä äitiyslaista. Äitiyslaki mahdollistaa kahden naisen perheelle oikeuden tunnustaa molempien osapuolten vanhemmuus jo ennen lapsen syntymää tapahtuvan neuvolakäynnin yhteydessä. Taustalla on kansalaisaloite äitiyslaista, jota lakivaliokunta puoltaa hyväksyttäväksi.

Asia tulee eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi ensi viikolla.

Kokoomuksen kansanedustajat Kari Tolvanen ja Saara-Sofia Sirén ovat tyytyväisiä siitä, että pitkään puhuttu ja paljon huomiota saanut asia on edistynyt.

– Kansalaisaloitteessa ehdotettiin säädettäväksi äitiyslaki, joka sisältää säännökset siitä, että lapsen synnyttäjä on lapsen äiti ja että lapsen synnyttäneen äidin naispuolinen kumppani voidaan vahvistaa olevan lapsen äiti lapsen synnyttäneen ohella, kun lapsi on hankittu yhteistuumin hedelmöityshoidon avulla. Lisäksi äitiys voidaan vahvistaa pitkälti samalla menettelyllä kuin isyyskin, kun nykyään äitiys on vahvistettu tällaisissa tapauksissa perheen sisäisellä adoptiolla. Lakivaliokunta piti näitä muutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina, joten puolsimme kansalaisaloitteeseen liittyneitä lakiehdotuksia tietyin muutosehdotuksin ja tarkistuksin, kertoo lakivaliokunnan puheenjohtajana toimiva Kari Tolvanen.

Saara-Sofia Sirén kertoo olevansa iloinen siitä, että erityisesti lasten oikeusturva paranee uudistuksen myötä.

– Tällä hetkellä tilanne on se, että vaikka lapsi olisi naisparin yhteinen, ei lainsäädäntö ole antanut mahdollisuutta molemmille vanhemmille tunnustaa lasta ennen tämän syntymää, vaan hänet on pitänyt myöhemmin adoptoida perheen sisäisessä adoptiossa. Nyt lapsi saa oikeuden molempiin vanhempiinsa heti syntymänsä jälkeen, jolloin myös lapsen oikeusturva on nykytilannetta huomattavasti selvempi. Tämä on ainoa oikeudenmukainen tapa toimia, Sirén sanoo.

Sirén toteaa tiedossa olevan, että aihe herättää tunteita. Hän korostaa, että arkipäivän tasolla kyse on käytännössä teknisestä muutoksesta, joka kuitenkin helpottaa asian äärellä olevia perheitä merkittävästi.

– Tämän hetken tilanne on väistämättä epätasa-arvoinen. Nyt tehtävä muutos on pieni, ja suurin osa ei sitä edes tule huomaamaan. Merkitys naispareille ja yksittäisille perheille on kuitenkin suuri, Sirén sanoo.

Lisätiedot:

Kari Tolvanen, p. 040 5835501

Saara-Sofia Sirén, p. 050 5132051