Tänään vietetään jokavuotista Yrittäjän päivää, jota juhlistetaan tänä vuonna onnistumisen teemalla. Päivän tunnuslause “syntynyt tekemään, kasvanut onnistumaan” kuvaa hyvin yrittäjyyden polkua. Se kertoo rohkeudesta aloittaa epävarmuudesta huolimatta, sinnikkyydestä jatkaa ja kyvystä kasvaa jokaisen kokemuksen kautta. Yrittäjän päivä muistuttaa meitä myös yrittäjien keskeisestä roolista Suomen menestyksen, työllisyyden ja hyvinvoinnin rakentajina. Yrittäjät luovat työpaikkoja ja kasvua, jota […]
Euroopan unionin ydin on ihmisten vapaa liikkuvuus. Työ, opiskelu tai asuminen toisessa jäsenmaassa on tänä päivänä arkea myös kymmenille tuhansille suomalaisille. Vapaa liikkuvuus on herättänyt keskustelua myös siitä, pitäisikö EU-maiden sosiaaliturvajärjestelmiä yhtenäistää. Minusta ei. Jäsenmaiden järjestelmät poikkeavat huomattavasti toisistaan ja on hyvät perusteet pitää sosiaaliturvasta päättäminen jatkossakin kansallisissa käsissä. Suomessa sosiaaliturva on asumisperusteinen, kun taas […]
Turvallisuuden ja talouden hallitessa poliittista ilmatilaa, jää kulttuuripolitiikka herkästä turhan vähälle huomiolle. Kulttuurilla ja luovilla aloilla on kuitenkin yllättävän keskeinen rooli Euroopan tulevaisuuden suurissa kysymyksissä. Kilpailukyky, turvallisuus ja demokratia eivät nimittäin ole vain talous- tai turvallisuuspoliittisia teemoja, vaan liittyvät myös arvoihin, identiteettiin ja kykyyn luoda uutta. Ne luovat arvoa, joka ilmenee sivistyksenä ja henkisenä pääomana, […]
Verrattuna moneen muuhun unionin jäsenmaahan, Suomessa eduskunnalla on vahva rooli Euroopan unionin päätöksenteossa. Eduskunta päättää Suomen kannan EU-asioihin, jotka kuuluvat sen toimivaltaan. Kaikki valiokunnat käsittelevät EU-asioita, mutta lopullinen kanta päätetään tavallisesti suuressa valiokunnassa. Suuri valiokunta eroaa muista eduskunnan valiokunnista siis siinä, että se on päättävä, ei valmisteluelin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähtökohtaisesti suuren valiokunnan […]
Sain toukokuussa arvokkaan tehtävän, kun eduskunnan suuri valiokunta valitsi minut puheenjohtajakseen. On suuri kunnia saada toimia suuren valiokunnan puheenjohtajana ja päästä tarkastelemaan näin merkittävältä paikalta niitä isoja kysymyksiä, jotka määrittävät Suomen ja Euroopan tulevaisuutta. Ukrainan sota on kestänyt 11,5 vuotta ja täysmittaisena 3,5 vuotta. Euroopan turvallisuusympäristö on Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä muuttunut pysyvästi ja siksi […]
Näin kesäisin sinilevä muistuttaa meitä konkreettisesti Itämeren heikosta tilasta ja sen suojelun kiireellisyydestä. Työtä meren puolesta on tehtävä kuitenkin vuoden jokaisena päivänä. Tänä vuonna sinilevän määrä oli vielä hetki sitten tavanomaista keskikesää vähäisempää. Helteiden mukana myös sinileväkukinnot kuitenkin lisääntyivät. Herkkä meremme kärsii edelleen rehevöitymisestä ja haitallisista aineista. Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa tilannetta. Onneksi näemme kuitenkin myös […]
Så här på sommaren påminner blågröna alger oss konkret om Östersjöns dåliga tillstånd och det akuta behovet av att skydda havet. Men arbetet för havet måste göras varje dag året runt. I år var mängden blågröna alger ännu för en kort tid sedan mindre än vanligt under högsommaren. Men med hettan ökade också algblomningarna. Vårt […]
Vuonna 1975 Helsingissä järjestettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous. Kokouksen merkittävin tulos oli Helsingin päätösasiakirja, joka oli käännekohta Euroopan turvallisuudelle. Sen myötä 35 valtiota sitoutuivat yhteisiin periaatteisiin, jotka muodostivat perustan Euroopan turvallisuusarkkitehtuurille. Lisäksi kokous edisti kylmän sodan aikaisen vastakkainasettelun purkamista, nosti esiin ihmisoikeudet osaksi kansainvälistä politiikkaa ja loi perustan pysyvälle kansainväliselle järjestölle, Etyjille. Etyj eli Euroopan […]
Heinäkuussa pääministeri Orpo esitteli Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden etenemisen tilannetta YK:n kestävän kehityksen arviointi- ja seurantakokouksessa New Yorkissa. Suomi sai pitää ensimmäisen maapuheenvuoron, sillä sijoituimme jälleen ensimmäiselle sijalle maavertailussa. Suomi on siis ykkönen kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä! Olemme saavuttaneet hieman yli 86 prosenttia asetetuista 17:stä kestävän kehityksen tavoitteista. Kestävä kehitys kattaa ympäristön lisäksi myös taloudellisen ja […]
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoittivat eilen päässeensä yhteisymmärrykseen uudesta kauppasopimuksesta. Sopimus syntyi Skotlannissa käytyjen neuvottelujen tuloksena. Sopu on tärkeä, sillä sen syntymisellä onnistuttiin torjumaan uhkaava kauppasota EU:n ja Yhdysvaltojen välillä. Keskeinen muutos on, että jatkossa EU:sta Yhdysvaltoihin vietäville tuotteille asetetaan 15 prosentin suuruinen tuontitulli. EU ei aseta vastavuoroisesti […]
”Saarassa on säteilyä ja energisyyttä. Kun olen tutustunut Saaraan Turun kunnallispolitiikassa aktiivisena toimijana ja tehnyt yhdessä töitä Kokoomuksen eduskuntaryhmässä, olen oppinut arvostamaan häntä nuorena naisena, jolla on voimakas tahto hoitaa asioita.”
Petteri Orpo
kansanedustaja, Kokoomuksen puheenjohtaja