Debattipuheenvuoro eduskunnassa 12.12.2017 käytyyn keskusteluuun seksuaalisesta häirinnästä.

 

Arvoisa puhemies,

#MeToo – kampanjasta alkanut keskustelu on tuonut esiin sen, miten laaja ilmiö seksuaalinen häirintä yhteiskuntamme on. Ensimmäistä kampanjaa ovat seuranneet alakohtaiset kampanjat ja tuhannet ihmiset ovat kertoneet kohtaamastaan epäasiallisesta kohtelusta ja häirinnästä.

Aihe on monille henkilökohtainen, kipeä ja vaikea. Kenenkään ei tulisi joutua tahtomattaan kosketetuksi, alistetuksi tai nöyryytetyksi. Kenenkään yhteiskunnassamme ei pidä joutua pelkäämään fyysistä tai henkistä häirintää työssään, kodissaan tai yhtään missään.

Kampanja kannanottoineen on tehnyt häirinnän näkyväksi ja vienyt pohjan vähättelyltä. Kyseessä ei ole marginaalinen ilmiö, näitä ei enää voi kuitata yksittäistapauksiksi, väärinymmärryksiksi tai ylireagoinniksi. Nämä kokemukset ovat tosia ja ilmiö on totta. Voimmekin tämän sijaan keskittyä keskustelemaan ongelman syistä ja ratkaisuista. Sitä toivoisinkin tältä keskustelulta.

Sellainen yhteiskunnan ilmapiiri, joka hiljaa hyväksyy sukupuoleen perustuvan erottelun, on syytä murtaa.  Siksi on tärkeää käydä laaja-alaista tasa-arvokeskustelua. Se keskustelu kuuluu kaikille.

On tärkeää nähdä, että kyseessä on kokonaisuus. Häirintää esiintyy sellaisissa rakenteissa ja sellaisessa yhteiskunnassa, jossa sille annetaan sijaa. Tehtävää riittää niin rakenteiden kuin asenteidenkin tasolla. Voimme näyttää esimerkkiä ja ohjata siten kulttuurista muutosta.

Meillä riittää tasa-arvotyössä tehtävää monella saralla: perheiden hoivavastuun ja vanhemmuuden kustannusten jakamiseksi tasaisemmin, naisten työllisyysasteen parantamiseksi, sukupuolten palkkatasa-arvon toteuttamiseksi, perhe- ja lähisuhdeväkivallan lopettamiseksi, kaikenlaisen syrjinnän ja häirinnän päättämiseksi ja sukupuolittuneen vihapuheen kitkemiseksi.

Eduskunnasta käsin voimme vaikuttaa monella tavalla: korjaamalla lainsäädännöstämme mahdolliset epäkohdat ja viemällä eteenpäin tasa-arvoa rakenteellisten uudistusten kautta. Lainsäätäjinä tehtävämme on varmistaa, että yhteiskunnan rakenteet antavat yhtäläiset mahdollisuudet sukupuolille toimia, eivätkä mahdollista kenenkään syrjimistä sukupuolen perusteella. Lisäksi voimme omalla esimerkillämme näyttää, että häirintään suhtaudutaan vakavasti.

Keskustelussa sukupuolten välisestä tasa-arvosta ajaudutaan herkästi nostamaan esiin sitä, kuinka tasa-arvoinen maa Suomi jo on. Ikään kuin tasa-arvokeskustelulle ei olisi enää tarvetta. Tasa-arvo ei kuitenkaan ole projekti, joka valmistuu. Se on diskurssi, joka muovaa yhteiskuntaamme jokaisessa ajassa. Jos emme pidä tasa-arvokysymyksiä esillä, ryhdymme herkästi ottamaan askeleita taaksepäin.