Valikko 

Blogi

Pariisin ilmastokokouksen oltava käännekohta

Julkaistu 26.11.2015

Kun nykyinen hallitus alkoi kasata hallitusohjelmaa, nimettiin keskeisimmäksi ratkaistavaksi asiaksi talouskriisi. Talouskriisiäkin suuremmaksi kriisiksi on sittemmin sanottu koko Euroopan yllättänyttä pakolaiskriisiä. Vakavia ja vaikeita asioita kaikki. On kuitenkin vieläkin suurempi, koko ihmiskuntaa kaikkein eniten uhkaava kriisi. Ilmastonmuutos.

Taloustilanteella, vastaanottokeskusten sijainneilla tai sotealueiden määrällä ei ole juurikaan merkitystä, jos pilaamme ainoan maapallomme. Nykymenolla se on väistämätöntä. Jo nyt kulutamme 1,5 maapallon verran luonnonvaroja ja vauhti vain kiihtyy. Päästöt lisääntyvät, ilmasto lämpenee, jäätiköt sulavat, meren pinta nousee ja luonnonkatastrofit lisääntyvät. Ellemme nyt tee merkittävää muutosliikettä, tulevat helleaallot, tulvat, myrskyt ja äärimmäinen kuivuus yleistymään ja aiheuttamaan lisää köyhyyttä, eriarvoisuutta, levottomuuksia ja ilmastopakolaisuutta. Siksi ensi viikolla alkavan Pariisin ilmastokokouksen on oltava käännekohta.

 

Kunnianhimoiset tavoitteet sopivat Suomelle

Kun Pariisin ilmastokokous on jo lähellä, näyttää tilanne paremmalta kuin aikaisemmissa ilmastokokouksissa. Kokoukseen osallistuu yli 170 maata, mukana mm. kaikki G20-maat. Kansallisia sitoumuksia on saatu paljon, enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Odotukset ovatkin siis aiheellisesti korkealla. Neuvottelut ovat kuitenkin vielä kesken ja niistä povataan haastavia. Tärkeimmät neuvottelukysymykset ovat vielä auki.

Tavoite kokoukselle on kuitenkin selkeä: tarkoituksena on sopia uudesta, kaikkien maiden välisestä oikeudellisesti sitovasta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta. Käytännössä sovitaan siitä, miten ilmaston lämpeneminen saadaan pidettyä alle kahden asteen. Tätä tavoitetta ei vielä saavuteta maiden nyt ilmoittamilla sitoumuksilla. Pitäisi tehdä vieläkin enemmän.

Suomi ja EU lähtevätkin kokoukseen kunnianhimoisin viestein. Keskeinen tavoite on saada sopimukselle oikeudellisesti sitova pöytäkirja ja siihen selkeät kirjaukset kansainvälisistä, pitkän aikavälin päästövähennyksistä. Ratkaisun avaimia löytyy erityisesti ilmastorahoituksesta. Muutos edellyttää julkisia panostuksia, mutta ennen kaikkea merkittäviä yksityisiä investointeja puhtaisiin ratkaisuihin. Suomen näkökulmasta tämä on jälleen valtava mahdollisuus ja uusi markkina esimerkiksi cleantech-, uusituvan energian ja energiatehokkuusosaamisellemme.

 

Kokouskäytännöt eivät saisi muodostua esteeksi

Ilmastokokous on koko maailmalle näytön paikka. Nyt ei olisi varaa epäonnistua. Kyseessä on vakavampi kriisi, kuin mikään muu käsissämme olevista kriiseistä. Ratkaisun löytyminen on aivan keskeistä kaikkien maailman ihmisten, nykyisten ja tulevien, koko maapallomme kannalta. Siksi on tärkeää huomioida, että YK:n kokousmenettelyt eivät ole aivan ongelmattomia ja niihin liittyy paljon myös eettisiä kysymyksiä.

Ensinnäkin koko kokousasetelmaan vaikuttaa rajaus kehittyneiden ja kehittyvien maiden välille. Nykyinen ilmastotilanne on pitkälti kehittyneiden, pohjoisten ja länsimaiden aiheuttamaa. Kehittyvät maat kokevat, että heidänkin kulutukselleen tulee olla oikeus. Samalla he kokevat, että jo aiheutuneet ympäristöhaitat ovat rikkaiden maiden aiheuttamia, mutta kärsijöinä ovat ensisijaisesti juuri köyhät kehitysmaat, joihin esimerkiksi äärimmäiset sääilmiöt osuvat kovimmin. Kehitysmaaryhmillä onkin paljon vahvoja kantoja, jotka poikkeavat selkeästi EU:n tavoitteista. Maapalloa ei kuitenkaan saada pelastettua, elleivät kaikki, kehitysmaita myöten, ole mukana yhteisissä talkoissa. Juuri siksi ilmastorahoitus on niin ratkaiseva. Se on keino saada soviteltua kehittyviä maita mukaan.

Toinen iso kysymys ovat YK:n kokouskäytännöt ylipäänsä. Tällä kertaa prosessi on ollut erilainen ja toimivampi, kuin aikaisemmilla kerroilla. Kehitettävää epäilemättä olisi edelleen. Kokouskäytäntöjen tulisi tukea sopimuksen syntymistä. YK:n ilmastokokoukselle on esimerkiksi ominaista edellytys päätösten yksimielisyydestä. Yksimielisyysvaateelle on perusteensa, mutta samalla se aiheuttaa väistämättä sopimusten vesittymisen ja poliittisen pelin, kun omalla äänellä on mahdollisuus kiristää itselleen mieluisampia kirjauksia. Tästä johtuen aikaisemmista kokouksista ei ole saatu irti riittävän tehokkaita toimenpiteitä. Asian ollessa näin merkittävä, tuntuu yksimielisyysvaade ristiriitaiselta. Voiko yksittäinen valtio estää riittävän kunnianhimoisen sopimuksen synnyn? Mikä olisi riittävän suuri määräenemmistö, jolla sopimus voitaisiin saada aikaiseksi? Kunhan kaikki G-20-maat ovat mukana sitovassa sopimuksessa, ollaan jo pitkällä.

Kokouskäytäntöihin ja neuvotteluprosessiin pitää voida tehdä muutoksia, jos riskinä on mitäänsanomaton, ympäripyöreä sopimus. Jotta Pariisista saadaan käännekohta, tulee asetetuille tavoitteille kirjata myös konkreettiset ja riittävän kunnianhimoiset aikarajat. Enää ei ole aikaa löyhiin ”selvitetään” ja ”toimeenpannaan myöhemmin” –kirjauksiin.

Toivoa sopii, että aikamme vakavin kriisi tuo maailman yhteen, yhteisen edun äärelle. Ilmastokokous on ainut mahdollisuutemme, sillä parempaakaan mekanismia turmiollisen kehityksen kääntämiseksi ei ole keksitty. Kokouksesta riippumatta ilmastonmuutos tulee pahenemaan, kysymys kuuluukin vain kuinka paljon. Keinot päästöjen vähentämiseksi ovat kyllä olemassa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *