Verrattuna moneen muuhun unionin jäsenmaahan, Suomessa eduskunnalla on vahva rooli Euroopan unionin päätöksenteossa. Eduskunta päättää Suomen kannan EU-asioihin, jotka kuuluvat sen toimivaltaan. Kaikki valiokunnat käsittelevät EU-asioita, mutta lopullinen kanta päätetään tavallisesti suuressa valiokunnassa. Suuri valiokunta eroaa muista eduskunnan valiokunnista siis siinä, että se on päättävä, ei valmisteluelin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lähtökohtaisesti suuren valiokunnan tekemät päätökset ovat Suomen kanta sellaisenaan, eikä niitä käsitellä täysistunnossa.

Suomen mallilla on monia hyviä puolia. EU-aloitteet on mahdollista käsitellä varsin pian komission antaman ehdotuksen jälkeen, erikoisvaliokunnat osallistuvat järjestelmällisesti unioniasioiden käsittelyyn, eduskunnalla on laaja tiedonsaantioikeus ja Eurooppa-neuvoston kokoukset käsitellään perusteellisesti etukäteen sekä raportoidaan niiden päätelmät jälkeenpäin.

Näin eduskunta voi vaikuttaa tärkeisiin kysymyksiin jo varhaisessa vaiheessa. Samalla on selvää, ettemme aina saa tahtoamme läpi, eikä jokainen toimeenpantava direktiivi ole mieleemme. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, etteikö eduskuntaa olisi kuultu, vaan siitä, että lopulta päätökset ovat aina neuvotteluiden tuloksena syntyneitä kompromisseja, joihin jokainen jäsenmaa osaltaan vaikuttaa. Vahva parlamentaarinen tuki parantaa hallituksen neuvotteluasemaa EU:ssa ja varhainen parlamentaarinen osallistuminen helpottaa EU-direktiivien tehokasta toimeenpanoa. Tämä tekee Suomen kaltaisesta jäsenmaasta paitsi aktiivisen neuvottelijan, myös tehokkaan toimeenpanijan. Suomalaiset hyötyvät järjestelmästä, jossa eduskunnalla on vahva rooli. 

Eduskunta ei tietenkään käsittele yksin EU-asioita. Perustuslain mukaan valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta. Suomen kanta EU:sta tuleviin aloitteisiin muodostetaan EU-ministerivaliokunnassa, minkä jälkeen eduskunta suuren valiokunnan mietinnön pohjalta käsittelee asian. Tarvittaessa eduskunnassa on mahdollista muuttaa tai tarkentaa Suomen kantaa. Eduskunnan ja hallituksen yhteistyön EU-asioissa tulee olla saumatonta, jotta varmistetaan sujuva kannan muodostus ja sen menestyksekäs edistäminen EU:n instituutioissa. Tähän on viime vuosina kiinnitetty huomiota ja tällä kaudella onkin saatu tärkeitä ennakkovaikuttamisen onnistumisia. 

Huolellinen ja systemaattinen valmistelu ei ole vaikuttavaa reaktiivisena, vaan pyrkimyksenä tulee nimenomaan olla aktiivinen ennakkovaikuttaminen jo valmistelun varhaisessa vaiheessa. EU-edunvalvonta ei myöskään voi olla kovin tehokasta ilman yhteistä kansallista näkemystä. Siksi Suomen viestin tulee olla yhteinäinen ja kirkas EU:n suuntaan. 

Tästä nähtiin viime kaudella negatiivinen esimerkki, kun ennallistamisasetuksen kohdalla Suomen ministerit vihreistä ja keskustasta tuntuivat suuntaavan Brysseliin täysin vastakkaisin viestein. Vaikuttamiseen myös aktivoiduttiin huomattavan myöhään esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Puutteellista ennakkovaikuttamista koskien käytiin tuolloin täysistunnossa jopa välikysymyskeskustelu. Oppositiossa katsoimme, että hallitus oli epäonnistunut EU-asioiden valmistelussa ja yhtenäisen kannan muodostamisessa, mikä heikensi Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa. 

Suomen EU-vaikuttamisen vahvuus perustuu siis eduskunnan vahvaan rooliin, eduskunnan ja hallituksen tiiviiseen yhteistyöhön, johdonmukaiseen kannanmuodostamiseen sekä sen mukaiseen aktiiviseen ennakkovaikuttamiseen. Kun kansallinen kanta muodostetaan huolellisesti ja sitä edistetään johdonmukaisesti, Suomi todella voi olla kokoaan suurempi toimija EU:n päätöksenteossa. 

Kuva: Jaska Poikonen / Eurooppa-foorumi