Suomi on osa länttä ja pohjoismainen yhteistyö on keskeisin alustamme kansainväliselle vaikuttavuudelle. Pohjoismaiden yhteistyön tiivistämistä entisestään tarvitaan myös EU:n, YK:n ja jatkossa myös NATO:n pöydissä.
Pohjoismaalaisuus on osa identiteettiämme. Läntisten siteiden merkitys korostuu nyt, kun luottamuksesta itänaapuriin ei ole enää rippeitäkään jäljellä. Länsinaapurit ovat kumppaneitamme, itänaapurimme on sotarikollinen.
Suomen historiaan kuuluu aika niin Ruotsin kuin Venäjän vallan alla. Onneksi isovanhempamme taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Heitä on kiittäminen siitä, että suomalaisen yhteiskunnan ja arvojemme perustana on nimenomaan pohjoismaisuus. Olemme koko itsenäisyytemme ajan pyrkineet kohti toimivaa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Keskeisiä arvojamme ovat luottamus, yhdenvertaiset mahdollisuudet ja tasa-arvo.
Pohjoismaista taustaa vasten tarkasteltuna perussuomalaisten viime viikolla julkaisema ”suomalaisuusohjelma” herätti sosiaalisessa mediassa odotetusti keskustelua. Se oli epäilemättä myös puolueen politiikka-avauksen tarkoitus. Ohjelman mukaan muun muassa pakolliset ruotsin kielen opinnot häiritsevät suomenkielisten minäkuvaa ja kielellistä samaistumista.
Ruotsin kieli on kuitenkin ehdottomasti vahvuus ja kaksikielisyys rikkaus. Ruotsin kieli ei uhkaa suomalaisuutta, vaan kaksikielisyys on osa yhteiskuntaamme.