Valikko 

Blogi

Puolan ihmisoikeustilanne vaatii tiukkoja toimia EU:lta

Julkaistu 21.10.2021

Kansanedustajat ja eduskunnan seksuaalioikeudet- ja kehitysryhmän jäsenet Saara Hyrkkö, Eva Biaudet ja Saara-Sofia Sirén vaativat Puolan seksuaali- ja lisääntymisoikeustilanteen välitöntä korjaamista. Edustajat osallistuvat parhaillaan Varsovassa eurooppalaiset kansanedustajat yhteen kokoavaan kokoukseen, jonka aiheena on Puolan heikko ihmisoikeustilanne. 

– Vuosi sitten Puolan korkein oikeus teki päätöksen, jolla on ollut kohtalokkaita seurauksia naisten ja tyttöjen oikeuksille. Naisten oikeuksien polkeminen ja aborttioikeuden rajaaminen ovat konkreettisia esimerkkejä oikeusvaltioperiaatteen hapertumisesta Puolassa. Tällaista toimintaa ei voida hyväksyä EU-maalta ja Euroopan unionin on puututtava siihen, sanoo ryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr.).

Kaksipäiväisen kokouksen aikana kansanedustajat keskustelevat Puolan tilanteen lisäksi kansainvälisestä seksuaalioikeustilanteesta ja tapaavat puolalaisia kansalaisaktivisteja. Kokous osoittaa solidaarisuutta Puolan tilanteelle ja välittää vahvan viestin, että Puolassa tehdyt kiristykset seksuaali- ja lisääntymisterveyden palveluihin on peruttava pikaisesti.

– Erityisen heikossa asemassa ovat naisten ja tyttöjen lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. On järkyttävää, että Puola rahoittaa syrjiviä LGBT-vapaita alueita EU-rahoituksella. Maiden rahoituksen tulee perustua ihmisoikeuksiin ja oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutumiseen, kansanedustaja Eva Biaudet (rkp.) toteaa. 

Seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia vastustava liikehdintä on saanut jalansijaa konservatiivisissa maissa erityisesti Euroopassa, mutta liikehdintä näyttäytyy myös Suomessa esimerkiksi maksuttoman ehkäisyn ja aborttioikeuden vastustamisena. Vaarana on taantumuksellisuus ja tasa-arvon takapakki. 

– Emme voi Suomessakaan sulkea silmiämme seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia vastustavilta tahoilta. EU-johtajien pitää kantaa vastuunsa siinä, että seksuaali- ja lisääntymisoikeudet priorisoidaan riittävän korkealle esimerkiksi EU-maiden tekemässä kehitysyhteistyössä, ryhmän varapuheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.) päättää.