Kutsu presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle on suuri kunnia. On hienoa päästä juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä arvokkaaseen juhlaan. Olen iloinen, että tänä vuonna tasavallan presidentti Sauli Niinistö on nostanut itsenäisyyspäivän juhlan teemaksi ympäristön ja ilmaston. Voimme olla ylpeitä, että meillä on presidenttipari, joka on ajan hermolla ja osoittaa arvojohtajuutta tässä tärkeässä kysymyksessä.
Joka vuosi ajattelen, että turhankin suuri huomio Linnan juhlissa keskittyy osallistujien ulkonäköön. Omalla kohdallani olen halunnut ratkaista asian siten, että pukeutumisellani on sanoma. Ei itsenäisyyspäivän juhlistamisessa ole kysymys pukujen näyttävyydestä – vielä vähemmän kantajiensa ulkonäön arvostelusta. Toivonkin, että asujen kommentointi painottuisi kehuihin. Kaikki osallistujat ovat ihmisiä, eikä kukaan varmasti toivo tulevansa arvostelluksi sen perusteella, miltä näyttää.
Pidän ajatuksesta, että pukuni kautta voin nostaa linnassa esille itselleni tärkeitä aiheita. Tämän vuoden puvussa on viitteitä työhöni kiertotalouden edistämiseksi ja tasa-arvo –kysymysten pitämiseksi esillä.
Kaikki pukuni ovat olleet kestävästi toteutettuja, paikallisten pienyrittäjien taidonnäytteitä. Olen antanut ammattilaisille vapaat kädet, mutta toivonut puvun ilmentävän teemoja, joita politiikassa edistän.
Tänä vuonna pukuni on suunnitellut ja valmistanut Miia Aaltonen Tyyki Designista. Puvun valmistuksessa on käytetty 60 erilaista, kierrätettyä solmiota. Solmiot on kerätty kierrätyskeskuksista, second hand -kaupoista sekä saatu lahjoituksena. Mukana on myös pari solmiota isäni kaapista.
”Kierrätys on minulle tärkeää ja käytän työssäni muitakin kierrätysmateriaaleja. Tässä Saara-Sofian puvussa yhdistyvät teemat kierrätyksestä ja tasa-arvosta tyylikkäässä muodossa”, suunnittelija Miia Aaltonen kertoo.
Puvun materiaalien kerääminen ja työstäminen ei ole ollut ihan yksinkertaista.
”Haastavaa oli löytää juuri samansävyiset tummansiniset kravatit. Puvun työstäminen oli suhteellisen työlästä, koska siinä on paljon sommittelun ja pieniä paloja. Vaate on myös aika painava ja sisältää monta, monta metriä silkkiä. Mutta ihanan haastava työ ja lopputulos on näyttävä ja eläväinen”, Aaltonen summaa.
Kuva: Tyyki Design (instagram)
Miia Aaltonen on suunnitellut ja toteuttanut myös iltapuvun kanssa käytettävän iltalaukun. Se on niin ikään valmistettu kierrätysmateriaalista: materiaalina on käytetty vanhaa mainoskassia.
Myös korut ovat tuttuun tapaan kotimaista käsityötä. Korvakoruni on valmistanut mynämäkeläinen yrittäjä Mari Ruohomäki / Namu Jewellery.
”Halusin suunnitella Saara-Sofialle pelkistetyt ja elegantit korut, joiden pystysuorat linjat täydentävät hänen upeaa asuaan. Materiaalina käytin kierrätyshopeaa, joka sopii vuoden teemaan oivallisesti”, Ruohomäki kertoo.
Kuva: Namu Jewellery (instagram)
Kampauksesta ja meikistä vastaa tänäkin vuonna Kauneushoitola Mandarinen taitavat ammattilaiset.