Valikko 

Blogi

Saara-Sofia mukana uudistamassa opintotukea yhdessä ylioppilaskuntien kanssa

Julkaistu 1.12.2015

Tiedote ja mediakutsu

27.11.2015

Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari kutsuu kansanedustajat, tamperelaiset korkeakoulujen ylioppilaskunnat sekä opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet yhteen. Työpajan tarkoitus on luoda konkreettiset avaukset opintoasioiden uudistustyöhön, jota parhaillaan valmistellaan.

Keskeinen tavoite on luoda uusia keinoja, joilla voidaan entistä järkevämmin yhdistää opinnot työnteon kanssa.

”Työpajat haluttiin toteuttaa niin, että opiskelijat pääsevät mahdollisimman lähelle todellista valmistelutilannetta. Kummallakin ryhmällä on käytössään ministeriön asiantuntija. Kansanedustajat tuovat mukaan omat näkemyksensä, mutta päävastuu työpajassa halutaan säilyttää opiskelijoilla”, tarkentaa Tamyn puheenjohtaja Eero Kiiski.

Opintotukijärjestelmää kehitetään opiskelijoiden välisen tasa-arvon ja tehokkaan tutkinnon suorittamisen edistämiseksi. Uudistuksessa tulisi ottaa huomioon oppimisen ja työnteon luonteen muutokset. Suomi voisi olla kärkimaa ja toteuttaa tämän rohkealla tavalla.

”Uudistuksella haluan kannustaa opiskelijoita samanaikaisesti oppimaan uutta, kehittämään osaamistaan ja palkitsemaan arvokkaan työkokemuksen keräämisestä”, toteaa kansanedustaja Harri Jaskari.

Työpajaan osallistuvat ylioppilaskunnat Tampereen yliopistosta ja teknillisestä yliopistosta. Kansanedustajista mukana ovat Harri Jaskari, Li Andersson (vas.), Saara-Sofia Siren (kok.), Kike Elomaa (ps.) ja Marisanna Jarva (kesk.).