Tämänkin viikonlopun aikana kilometrejä Varsinais-Suomen teillä on kertynyt satoja. Viimeisten kuukausien aikana olen käynyt lähes kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa, monissa useampaan kertaan. Näiden kilometrien aiheuttamat päästöt painaisivat mieltä, jos en olisi noin vuosi sitten tehnyt päätöstä siirtyä biokaasuautoon.
Ilta-Sanomat kartoitti kansanedustajien autovalintoja tammikuussa. Selvityksestä kävi ilmi, että olen toistaiseksi Suomen ainoa biokaasuautoileva kansanedustaja. Auto on liikkuvassa työssä välttämättömyys ja siksi olen halunnut valita mahdollisimman ekologisen vaihtoehdon. Tuntuu mukavalta tankata esimerkiksi ruoantähteistä paikallisesti valmistettua polttoainetta, jonka päästöt ovat vähäiset. Biokaasua voidaan valmistaa myös maatalouden sivuvirroista, esimerkiksi ylijäämälannasta. Kiertotaloutta parhaimmillaan.
Liikenteen päästöt ovat herättäneet viime aikoina paljon keskustelua. Päästöjä tulisi saada vähennettyä nopeasti ja monin eri keinoin. Tulevaisuus on epäilemättä sähköisessä liikenteessä, mutta etenkin lyhyellä aikavälillä kiinnostava vaihtoehto on biokaasu.
Biokaasu on kotimainen kiertotalouspolttoaine, jonka päästöt ovat jopa 85% perinteisiä polttoaineita pienemmät. Asiantuntijoiden laskelmien mukaan biokaasu on ainakin vielä toistaiseksi täyssähköautoakin ekologisempi vaihtoehto.
Kaasukäyttöisten autojen suosio on koko ajan kasvussa Suomessa. Viime vuonna kaasuautojen rekisteröinnit lähes kaksinkertaistuivat vuoteen 2017 verrattuna. Liikenteessä arvioidaan nyt liikkuvan yli 6000 kaasukäyttöistä henkilöautoa.
Biokaasu on erinomainen vaihtoehto jo nykyiseen autokantaan. Ei ole tarkoituksenmukaista tai kestävää, että kaikki ostavat uuden auton, sillä myös autojen valmistukseen kuluu resursseja.
Sähköautojen hinnat ovat toistaiseksi olleet sen verran korkealla tasolla, että vain harvalla on ylipäänsä mahdollisuus vaihtaa sähköautoon. Biokaasu on siitäkin kiinnostava vaihtoehto, että polttomoottoriauton voi muuntaa kaasukäyttöiseksi. Tällöin kustannus vähäpäästöiseen kulkupeliin siirtymisessä on paljon pienempi. Biokaasuautoilun edistäminen on hyvin potentiaalinen vaihtoehto, kun haluamme kannustaa ihmisiä ilmastokestävään liikkumiseen nopealla aikavälillä.
Biokaasun potentiaali tulisi huomioida keskustelussa paremmin. Jos esitetään sananmukaisesti polttomoottoriautojen kieltämistä, kuten nyt keskustelussa on väläytelty, tarkoittaa se myös biokaasuautojen mahdollisuuden sivuuttamista. Biokaasulla liikkuessa ajetaan nimenomaan polttomoottoriautolla.
Olemme vielä paljon esimerkiksi Ruotsia jäljessä, mutta on ollut hienoa huomata miten paljon positiivista mielenkiintoa biokaasua kohtaan on viime aikoina herännyt. Uskon, että biokaasun suosio jatkaa kasvuaan. Pidemmällä aikavälillä näen, että biokaasu tulee olemaan erittäin merkittävä päästöjen vähentäjä etenkin raskaassa liikenteessä.
Tulevalla kaudella tulee politiikkatoimin edistää biokaasun käyttöä liikenteessä. Keskeistä on tietenkin laajentaa tankkauspisteiden verkostoa ja uusia tankkauspaikkoja onkin tulossa vielä tänä vuonna. Myös muita toimia tarvitaan.
- Verotuksen painopistettä tulee siirtää uuden auton hankinnasta autojen aiheuttamien päästöjen verotukseen.
- Biokaasun valmisteverottomuuden jatkuminen tulee varmistaa riittävän pitkälle, jotta toimijat voivat ennakoida hankinta- ja investointipäätöksiä biokaasun hyödyntämisessä.
- Bensa- ja dieselautojen muuttamista kaasukäyttöiseksi tulee tukea konversiotuella.
- Kaasu- ja sähkökäyttöisten autojen käyttövoimavero tulee poistaa.
- Huomioidaan biokaasuautoilun matalat hiilidioksidipäästöt tyyppihyväksynnän mukaisten päästöarvojen määrittelyssä.
- Ohjataan vähäpäästöisiin autohankintoihin myös työsuhdeautojen verotusarvolla.
- Maatiloja tulee kannustaa ja tukea biokaasulaitosten rakentamiseen.