Valikko 

Blogi

Tasa-arvoa ja joustoja työelämään

Julkaistu 15.4.2016

Kun keskustellaan naisten tasa-arvosta työelämässä, kaikki tarjotut vaihtoehdot kuumentavat jonkun tunteita. Uraansa aloittelevaa nuorta naista kiukuttaa työmarkkinoilla, kun häntä ei mahdollisten pitkien perhevapaiden pelossa palkata tehtävään. Kotona lapsiaan hoitava pelkää, että häneltä viedään naissukupuolen kollektiivisen edun nimissä oikeus valita parasta omille lapsilleen.

Jos ajatellaan sukupuolten välistä tasa-arvoa, suurimmat epäkohdat meillä Suomessa liittyvät juuri työelämään. Suomessa naisten työllisyys on alhaisemmalla tasolla, kuin muissa pohjoismaissa. Kotihoidontuella kotona olevista vanhemmista lähes kaikki ovat naisia. Pitkät perhevapaat vaikuttavat heikentävästi naisten uraan, palkkaan ja eläkkeeseen – ja siten eriarvoistavat työmarkkinoita. Jos haluamme lisätä tasa-arvoa, meidän on pystyttävä jakamaan perhevapaat ja siten vanhemmuuden kustannukset tasaisemmin.

Mahdollisuudet korjata tuota epätasapainoa ovat hyvin rajalliset. Hallituksen esittämä kertakorvaus vanhemmuudesta aiheutuviin menoihin on hieno askel oikeaan suuntaan, mutta kokonaisuuden näkökulmasta vielä varsin pieni ensiaskel. Vanhemmuuden kustannusten jakaminen tasaisesti kaikkien työnantajien kesken taasen on sellainen työmarkkinakysymys, josta en usko sopua helpolla syntyvän. Työn sivukulujen nostamiseen ei tässä ajassa ja markkinatilanteessa yksinkertaisesti ole oikein mitään edellytyksiä. Tehokkaimpana keinona naisten tasa-arvon korjaamiseksi ja asenteiden muuttamiseksi työmarkkinoilla onkin nähty miesten kannustaminen käyttämään omaa oikeuttaan perhevapaisiin – ja samalla naisten nopeampi siirtyminen takaisin työelämään.

Kotihoidontuki nykymuodossaan onkin tässä mielessä keskeisin epätasa-arvoisia rakenteita ylläpitävä tekijä. Kotihoidontuen keston lyhentäminen tai jopa sen poistaminen Ruotsin malliin ovat vaihtoehtoja, joista on voitava ääneen keskustella. Ei voi olla niin, että maailma ja työntekemisen tavat ympärillämme muuttuvat, mutta kotihoidontuki on betonoitu nykymuotoonsa ikuisiksi ajoiksi – siitäkin huolimatta, että tiedämme sen eriarvoistavan. Asia ei saa olla tabu.

Nykymuotoinen kotihoidontuki ei kannusta äitejä takaisin työelämään. Tuen keston lyhentäminen tai tuen lakkauttaminen ovat radikaaleja avauksia, mutta vanhanaikainen järjestelmä on kyseenalaistettava, jotta voidaan luoda jotain uutta ja paremmin aikaan sopivaa.

Suomessa varhaiskasvatuksen piirissä on selkeästi vähemmän lapsia kuin muissa EU-maissa. Kelan tekemän selvityksen mukaan kotihoidontuen käyttö on sen sijaan yleistynyt.

Tämä tarkoittanee sitä, että myös varhaiskasvatus on sopeuttanut toimintaansa siihen, että kaikkein pienimpiä hoidetaan kotona. Olisikin hyvä selvittää, millaisia vaikutuksia kotihoidontuella on ollut varhaiskasvatusjärjestelmän kehittämiseen ja siten vanhempien mahdollisuuksiin valita erilaisista hoitomuodoista. Samalla olisi syytä pohtia nykyjärjestelmämme kehittämistä yhteisesti sekä vanhempainvapaiden että kotihoidontukeen perustuvien hoitovapaiden näkökulmasta. Tällaista yhteispohdintaa ei Kelan samaisen selvityksen mukaan ole juuri aikaisemmin tehty.

Vaikuttaisi siltä, että kotihoidontukijärjestelmämme on luonut rakenteen ja kulttuurin, jossa pienten lasten vanhemmille on lopulta yllättävän vähän vaihtoehtoja. Erityisesti kotihoidontukea koskevassa keskustelussa tunnutaan tunnistavan vain kaksi mahdollisuutta: joko äiti hoitaa lapsensa kotona (kotiäiti), tai sitten hän palaa kokoaikaisesti töihin ja lapsi menee päiväkotiin (uraäiti).

Uskon, että työhön paluuta pohtivan vanhemman keskeisin huoli on lapsen hyvä hoito. Kannustimia tuleekin miettiä siitä näkökulmasta, miten vastataan perheiden tarpeisiin lasten hoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Yhtenä selkeänä vaihtoehtona on jo paljon esillä ollut isän mahdollisuus jäädä hoitamaan lasta kotiin. Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta täällä. Erilaisista malleista olen kannattanut Ekonomien ehdotusta jossa isän osuutta vapaista kasvatetaan, esimerkiksi isyysvapaata pidentämällä, ja samalla lisätään perhevapaiden joustavuutta. Esimerkiksi Ruotsissa kotiin jää yhä useammin isä ja tasa-arvo toteutuu selkeästi paremmin.

On kuitenkin tiedostettava se tosiasia, että kaikissa perheissä toisella puolisolla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta jäädä kotiin hoitamaan lapsia. Eihän kaikissa perheissä ylipäänsä ole isää tai kahta vanhempaa. Siksi on oltava myös muita keinoja järjestää lapsen hyvä hoito.

Varhaiskasvatus ei valitettavasti ole säästynyt leikkauksilta ja kotihoidontukeen koskeminen vaatisikin tiukkaa analyysiä siitä, millaisia resursseja varhaiskasvatukseen tulisi lisätä, jotta kaikkein pienimmille lapsille riittää hoitopaikkoja ja hyvää hoitoa. Kaikkiaan n. 9kk-1,5v. ikäisten lasten hoitomuotoihin panostaminen tulisi nähdä keskeisenä tekijänä äitien työhön paluun suhteen. Se on kriittistä aikaa myös lapsen kehityksen kannalta.

Julkisen sektorin tarjoaman varhaiskasvatuksen rinnalle on nykyistä vahvemmin nostettava muitakin vaihtoehtoja. Myös yksityisiä päiväkoteja tulee kannustaa kaikkein pienimpien lasten ryhmien resursointiin. Lisäksi esimerkiksi palveluseteleillä voidaan kannustaa perheitä valitsemaan heille paras hoitomuoto myös yksityisen puolen tarjonnasta.

Perhepäivähoidon mahdollisuuksia tulee tehdä tutummaksi ja esimerkiksi helpottaa yksityisen lastenhoitajan palkkaamisen helposti monimutkaisilta tuntuvia työnantajavastuita kehittämällä edelleen sähköisiä palveluita ja yhdenmukaistamalla neuvontaa. Yksityisen hoitajan sairastumisen varalle on kehitettävä korvaavan hoitomuodon takaava sijaisjärjestelmä.
Omiin tarpeisiin ja elämäntilanteeseen sopiva hoitomuoto epäilemättä osaltaan tukisi äitien nopeampaa töihin paluuta. Kaikkein keskeisintä on kuitenkin lisätä joustavuutta, sekä työpaikoilla että varhaiskasvatuksessa. Joustavuuteen pohjautuu myös Ruotsissa toteutettu ratkaisu.

Pienten lasten vanhempien perheen ja työelämän parempi yhteensovittaminen edellyttää uusia keinoja, osa-aika- ja etätyömahdollisuuksia, työaikajoustoja, erilaisten yrittäjyysmuotojen hyödyntämistä, tukien ja työnteon järkevää yhdistämistä sekä kokemusta siitä, että työnteko kannattaa. (Perustulo toteutuessaan tukisi osaltaan monia näitä ajatuksia.)
Työmarkkinoita tulisi houkutella mukaan räätälöimään joustoja pienten lasten vanhemmille, esimerkiksi siten, että työn tekemisen paikka, kesto ja aika voidaan sopia tapauskohtaisesti tarpeen mukaan. Joustava hoitoraha oli erinomainen uudistus 2013, jota itsekin pääsin hyödyntämään heti seuraavana vuonna palatessani vanhempainvapaan jälkeen puolipäiväisesti töihin. Valitettavasti osa-aikaisia työmahdollisuuksia on kuitenkin edelleen liian vähän tarjolla.

Merkittävä tasa-arvoteko olisi, jos saisimme kannustettua työnantajia tarjoamaan tiloja yksityisen tahon järjestämää, pienten lasten päivähoitoa varten. Parhaimmillaan tämä tarkoittaisi sitä, että pienimmät lapset olisivat hoidossa lähellä vanhemman työpistettä, jolloin esimerkiksi lapsen imettäminen voisi jatkua töihinpaluusta huolimatta ja hoitopäivä lyhenisi sen verran, minkä aikuinen säästää matkassaan työpaikalta päiväkodille.

Yleisellä tasolla työelämää koskevaa julkista keskustelua, järjestelmiämme – ja myös lainsäädäntöämme – leimaa edelleen mustavalkoinen ajattelu: joko ollaan kokonaan töissä tai sitten kokonaan kotona ja työmarkkinoiden ulkopuolella. Tästä ajattelumallista meidän pitäisi päästä, sillä arjen realiteetit ovat juurikin kaikkea mahdollista siltä väliltä.

2 kommenttia artikkeliin “Tasa-arvoa ja joustoja työelämään

  1. Risto Eräpohja

    Systeemit ja asenteet kaipaavat uudistusta.Naisten epätasa-arvo tai oikeastaan systeemin epäoikeudenmukaisuus tulee ilmi eläkkeitä laskettaessa.

    Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *