Valikko 

Blogi

Yhdenvertaiseen yhteiskuntaan ei kuulu rasismi

Julkaistu 21.3.2025

Tällä viikolla on vietetty valtakunnallista rasismin vastaista viikkoa, jota vietetään vuosittain samalla viikolla YK:n rasismin vastaisen päivän 21.3. kanssa. Suomi sitoutui jo vuonna 1970 poistamaan kaikenlaisen rotusyrjinnän, kun ratifioimme YK:n kansainvälisen yleissopimuksen. Sopimus velvoittaa meitä toimimaan määrätietoisesti ja kaikin keinoin syrjinnän kitkemiseksi sen kaikissa muodoissa. Myös Suomen perustuslain ytimessä on ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia.

Rasismi voi näkyä monella tavalla arjessa. Se voi olla yksilöiden tai ryhmien välistä tietoista toimintaa kuten sanoja tai tekoja, joilla on vahingollisia seurauksia. Toisinaan se voi olla myös tahatonta ennakkoluuloihin ja pelkoihin pohjautuvaa käytöstä, joka silti aiheuttaa vahinkoa. Rasismi ei myöskään rajoitu ihmisten välisiin kohtaamisiin, vaan sitä voi esiintyä myös rakenteissa, jolloin syrjivät toimintatavat tai prosessit voivat sulkea ihmisiä ulkopuolelle joko suoraan tai epäsuorasti, usein huomaamattakin.

Jotta voimme torjua rasismia, meidän on ensin tunnistettava sen olemassa olevat muodot. Meidän on tunnistettava myös omat ennakkoluulomme. Ennakkoluulot syntyvät usein ennen kuin tunnemme toista ihmistä tai asiaa kunnolla. Siksi on tärkeää pysähtyä pohtimaan, mistä ajatuksemme kumpuavat ja miten ne voivat vaikuttaa tapaamme kohdata muita tai tehdä päätöksiä.

Orpon hallitus käynnisti viime vuonna rasismin vastaisen Me puhumme teoin -kampanjan, jonka tavoitteena on vähentää rasismia Suomessa konkreettisin toimin. Kampanjaan on kutsuttu mukaan laajasti eri toimijoita kuten järjestöjä, yrityksiä ja muita yhteisöjä, jotka sitoutuvat edistämään yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä omassa toiminnassaan. Ajatuksena on, että sanat eivät yksin riitä, vaan tarvitaan tekoja, jotka näkyvät arjessa.

Hallitus on sitoutunut edistämään yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä myös konkreettisella toimenpideohjelmalla, jonka painopisteitä ovat muun muassa yhteiskunnan eriarvoistavien rakenteiden purkaminen, hyvien väestösuhteiden vahvistaminen ja työmarkkinoille pääsyn helpottaminen. Ohjelmassa korostetaan myös tarvetta lisätä tietoa ja ymmärrystä rasismista ja syrjinnästä.

Rasismi on kuitenkin sekä yhteiskunnallinen rakenne että asenneilmapiiri. Sen purkaminen ja yhdenvertaisuuden edistäminen edellyttävät määrätietoista työtä ja yhteistä panosta meiltä kaikilta.