Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi jo kahdeksan vuotta peräkkäin (World Happiness Report). Mutta mikä tekee suomalaisista niin onnellisia? Pitkä talvi? Vaaleapaahtoinen kahvi?
Jokaiselle henkilökohtainen onnellisuus syntyy tietenkin erilaisista asioista, mutta yhteiskunnan tasolta taustalla on toimivia rakenteita. Onnellisuus rakentuu pienistä asioista, mutta ennen kaikkea vakaan ja kestävän yhteiskunnan pohjalle.
Suomi on nimittäin maailman ykkönen monilla muillakin mittareilla!
Esimerkiksi kestävässä kehityksessä! Olemme maailman ykkönen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa! Suomi edistyy vahvasti kaikilla YK:n kestävän kehityksen osa-alueilla – ilmastotoimista koulutukseen ja terveyteen.
Suomessa on myös
- maailman vähiten korruptiota
- maailman vapain lehdistö ja korkea luottamus instituutioihin
- maailman puhtain ilma
Lisäksi Suomessa:
- kulutetaan eniten kahvia per capita (ja olemme myös yksi maailman kärkimaista jäätelön syönnissä!)
- löytyy n. 2 miljoonaa saunaa, joissa rentoutua ja parantaa maailmaa.
Suomi on siis todellakin monessa asiassa maailman ykkönen, enkä tosiaan usko olevan sattumaa, että olemme ykkönen myös onnellisuudessa. Nämä ykkössijat ovat yhteydessä toisiinsa.
Suomessa luottamus, tasa-arvo ja turvallisuus ovat osa DNA:ta. Kun arki pyörii, peruspalvelut toimivat, luonto on lähellä, ja yhteiskunta on vakaalla pohjalla, syntyy tila sille, mitä kutsutaan onnellisuudeksi.
Bonarina arjen keskellä voi mennä saunomaan ja uimaan luonnon vesiin – tai syömään jätskiä, kuten itsekin juuri eilen tein.
