Eduskunta keskustelee tänään kansalaisaloitteesta, jonka otsikkona on ”Turkistarhaus historiaan – Oikeudenmukainen siirtymä turkistarhattomaan Suomeen”. Tämä otsikko kuvaa hyvin myös omia näkemyksiäni turkistarhauksesta.
Turkiseläintuotanto on maailmanlaajuisessa murroksessa. Turkistarhauksen tulevaisuus näyttää väistämättä epävarmalta ja yhä synkemmältä, kun kehitys kulkee kohti alan hiipumista. Useat muotitalot ovat lopettaneet turkisten käytön tuotteissaan. Suomi onkin jo jäämässä yksin monien muiden maiden luovuttua turkistarhauksesta.
Asiaan on kokoomuksessa erilaisia kantoja, mikä on hyvin tiedossa. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että ala tulee Suomessa loppumaan. Tähän olisi jo syytä alkaa valmistautua ennen kaikkea alan yrittäjien kannalta. Mielestäni turkistarhaus tulee riittävällä siirtymäajalla kieltää myös Suomessa. Se on kuitenkin tehtävä vastuullisesti ja ennakoitavasti sekä yrittäjiä tukemalla. Uusiin elinkeinoihin siirtymisen tukemisesta on jo hyviä esimerkkejä. Esimerkiksi Talouselämä-lehti kertoi vuosi sitten, että Ruotsissa valtio tukee hiipuneen turkistarhauksen hallittua ja suunniteltua alasajoa.
Olen ollut aktiivinen asiassa myös aikaisemmilla vaalikausilla. Pidän edelleen perusteltuna vuonna 2020 tekemääni toimenpidealoitetta turkiseläintuotantoa koskevan, riippumattoman selvityksen käynnistämisestä. Tämä olisi myös alan etu. Elinkeinon aluetaloudellista merkitystä ei pidä väheksyä, sillä kyseessä on paikallisesti merkittävä elinkeino erityisesti Pohjanmaalla. Alan toimijoilla on oltava mahdollisuus varautua muutoksiin hyvissä ajoin.
Kansalaisten mielipiteet alaa kohtaan ovat kuitenkin tiukentuneet. Viime vuoden lopulla mm. Helsingin Sanomat uutisoi, että nykymuotoista turkistarhausta vastustaa yli 80 % suomalaisista. Joko mahdollisimman nopeasti tai siirtymäajalla toteutettavan täyskiellon kannalla oli 56 % vastanneista. Vain runsaat 10 % vastanneista antaisi toiminnan jatkua muuttumattomana. Kyselytutkimuksen tilasivat Animalia ja Oikeutta eläimille -yhdistys, ja sen toteutti Taloustutkimus. Mielestäni tämäkin tutkimus osoittaa, että selvitykselle on tosiaan tarvetta. Sen lisäksi tulee tutkimustietoon perustuen parantaa turkiseläinten olosuhteita, sillä niiden hyvinvoinnissa on havaittu edelleen puutteita.
Turkiseläinten ja turkisalan tilanne on ollut vaikea teema usealla vaalikaudella. Viime kaudella Rinteen/Marinin hallitusohjelmassa ei sanottu aiheesta mitään. Nykyisen hallituksen ohjelmassa asiasta on kirjaus, jonka mukaan hallitus tunnistaa turkisalan tärkeyden ja erityishaasteet. Lisäksi turkisalan laatujärjestelmiä kehitetään yhdessä toimialan kanssa. Pidän tärkeänä etenkin jälkimmäistä. Olisi tärkeää saada vihdoin turkiseläinten elinoloja parantava asetus käsittelyyn eduskuntaan. Asetusta on valmisteltu pitkään, ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle ensi keväänä.