Tänään 6.2. vietetään kansainvälistä silpomisen vastaista päivää. Päivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta aiheesta ja edistää haitallisen perinteen loppumista. Tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen on ihmisoikeuksia loukkaava perinne, joka rikkoo useita kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Julma perinne perustuu haitallisiin kulttuurisiin uskomuksiin ja pyrkimykseen kontrolloida naisia.
Silpomista koskevat lainsäädäntöuudistukset vahvistettiin eduskunnassa viime vuonna. Hallitusohjelman mukaiset lakimuutokset selkeyttävät tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen kriminalisointia sekä parantavat uhrien asemaa. Silpominen ja sen valmistelu ovat nyt rangaistavia tekoja, joista voidaan tuomita jopa 10 vuoden vankeuteen. Myös perheenjäsenet, jotka järjestävät toimenpiteen tai avustavat sen toteuttamista, voidaan tuomita rikoksesta. Laki koskee tämän osalta myös ulkomailla tehtyjä rikoksia.
Lakimuutosta on odotettu pitkään ja se on tärkeä askel. Lain selkeyttämisellä lähetetään ennen kaikkea aikaisempaa selkeämpi viesti siitä, että kyseessä todella on rikos. Suurin muutos tarvitaan kuitenkin asenteissa. Myös tietoisuuden lisääminen on keskeistä, sillä tietämättömyys pitää perinnettä elävänä. Tarvitsemme aktiivista keskustelua ja vaikutustyötä, jotta sekä miehet että naiset eri sukupolvissa ymmärtävät silpomisen haitalliset seuraukset yksilön terveydelle sekä tasa-arvolle ja itsemääräämisoikeudelle. Sukuelinten silpominen on yksiselitteisesti väärin ja laissa kielletty.
Yhdenkään tytön ei tulisi joutua silvotuksi. Suomessakin on kuitenkin noin 10 000 tyttöä ja naista, jotka ovat kokeneet silpomisen. Maailmanlaajuisesti uhrien määrä on jopa 200 miljoonaa. Lisäksi vuosittain noin neljällä miljoonalla tytöllä on riski joutua silvotuksi. Silpomisen lopettaminen ei ole yksinkertaista ja vaatii toteutuakseen kansainvälistä yhteistyötä, lakimuutoksia sekä asenteiden muutosta.
Teksti on julkaistu myös Åbo Underrättelserissä ruotsin kielellä.
