Turun nuorisovaltuuston kummivaltuutetut Eeva-Johanna Eloranta, sd, Niina Ratilainen, vihr, ja Saara-Sofia Siren, kok, esittivät maanantaina 14.11.2016 jättämässään valtuustoaloitteessa, että kaupunginhallitus valmistelee päätöksen nuorisovaltuuston edustajien nimeämisestä kaupungin lautakuntiin, jaostoihin ja muihin vaikuttajaryhmiin.
-On tärkeää kasvattaa lapsia ja nuoria demokratiaan. Edellytys tälle on edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. Kunnilla on vastuu tarjota ja järjestää nuorille mahdollisuus osallistumiseen, vaikuttamiseen ja kuulemiseen, Eloranta, Ratilainen ja Siren korostavat.
Nuorisovaltuusto on kaupunginvaltuuston perustama nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Nuorisovaltuusto on kanava nuorten mielipiteiden välittämisessä valmisteluun ja päätöksentekoon kaupungin toimialoille, luottamushenkilöille ja päättäjille. Nuorisovaltuusto on keskeinen väylä 13–18-vuotiaille kaupunkilaisille saada äänensä kuuluviin kaupungin päätöksentekoon. Kaupungin toimielimissä nuorisovaltuuston edustajien osallistumisoikeus vaihtelee kuitenkin huomattavasti. Sivistystoimialan luottamuselimissä ja nuorisolautakunnassa nuorisovaltuuston edustajalla on pysyvä puhe- ja läsnäolo-oikeus kokouksissa. Muissa päätöksentekoelimissä nuorisovaltuuston edustajaa kuullaan kutsumenettelyllä ja valtaosassa ei lainkaan.
– Katsomme, että nuorisovaltuuston vakiinnutettua toimintansa Turussa olisi aika toimia yhtenäisesti lautakuntaedustuksen osalta. Monissa kaupungeissa nuorisovaltuuston nimeämillä edustajilla on puhe- ja läsnäolo-oikeus laajasti eri päätöksentekoelimissä. Näin on jo esimerkiksi Tampereella, nuorisovaltuuston kummivaltuutetut toteavat.
-Nuorten osallistuminen, kuuleminen ja vaikuttaminen ovat tärkeitä paitsi nuorten itsensä kannalta, mutta niiden avulla voidaan myös parantaa kuntien toimintaa ja päätöksentekoa, Ratilainen korostaa.
-On tärkeää on, että nuoret kasvavat aktiivisiksi kansalaisiksi, jotka tuntevat itsensä osallisiksi ja tuntevat vastuuta yhteiskunnasta. Niin paikallistasolla oman alueen ja kunnan asioissa kuin laajemminkin, Eloranta painottaa.
-Osallisuus edellyttää paitsi omaehtoista kiinnostusta, mutta myös kokemusta siitä, että voi vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin sekä saada mahdollisuudet tehdä päätöksiä ja kantaa vastuuta, Siren toteaa.
-On jo aika saada nuorten ääni kuuluviin ja myöntää Turun nuorisovaltuustolle puhe- ja läsnäolo-oikeus kaikissa kaupungin lautakunnissa sekä valtuuston seminaareissa, Eloranta, Ratilanen ja Siren toivovat.
Kuntalain 26§:n mukaan ”Nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kannalta merkittäviä”, sekä kuntien hallintosääntömalliin jonka §94 esitetään seuraavasti: ”Nuorisovaltuusto voi nimetä valtuuston kokoukseen edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus. Nuorisovaltuuston edustajalla ei kuitenkaan ole läsnäolo-oikeutta valtuuston suljetussa kokouksessa”.
Lisätietoja:
Eeva-Johanna Eloranta, 050 52 32 309
Niina Ratilainen, 050 3787 791
Saara-Sofia Siren, 050 513 2051