Tänään lauantaina 8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää, joka muistuttaa naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämisen tärkeydestä. Tasa-arvon puolesta on tehtävä töitä joka päivä, sillä valitettavasti näemme globaalisti, miten jo saavutetustakin tasa-arvon tasosta voidaan nopeasti ottaa takapakkia.
Hallitusohjelma sisältää laajasti tavoitteita ja toimia myös juuri naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Nämä toimenpiteet ulottuvat monille yhteiskunnan osa-alueille.
Keskeisiä hallitusohjelmaan kirjattuja tavoitteita ovat muun muassa samapalkkaisuuden edistäminen sekä ammattialojen sukupuolen mukaisen eriytymisen vähentäminen. Työn ja perheen yhteensovittamista halutaan helpottaa kehittämällä tukipalveluita sekä edistämällä perhevapaiden, hoivavastuun ja vanhemmuuden kustannusten tasaisempaa jakautumista. Myös naisten terveys on nostettu poikkeuksellisen vahvasti esiin Orpon hallituksen ohjelmassa.
Lisäksi hallitus on sitoutunut edistämään naisten ja tyttöjen oikeuksia läpileikkaavasti ulkopolitiikassaan sekä vahvistamaan naisten asemaa, itsemääräämisoikeutta ja seksuaali- ja lisääntymisterveyttä kehityspolitiikassaan. Suomi haluaa toimia kansainvälisenä suunnannäyttäjänä tasa-arvokysymyksissä ja varmistaa, ettei kehitys pysähdy.
Vaikka työtä tehdään ja edistystä on tapahtunut, tasa-arvo ei ole vielä valmis. Uutisotsikoista näemme jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten työtä on jäljellä. Tänä vuonna uutisista on saanut lukea, miten nuoret miehet pitävät luontevana, että naiset kantavat miehiä enemmän hoivavastuuta perheissä, miten naisten ja miesten palkkaerot ovat jopa tuhansia euroja kuukaudessa, miten paheksuttava Erika Vikmanin UMK esitys on ja miten naisten oikeudet taantuivat viime vuonna neljäsosassa maailman maista. Nämä otsikot kertovat siitä, että tarvitsemme paitsi politiikkatoimia, myös asenteiden muutosta, naisten aseman parantamiseksi.
Työtä siis tarvitaan paitsi tasa-arvon edistämiseksi, myös nykyisistä tasa-arvon saavutuksista kiinnipitämiseksi. Tasa-arvon saavutukset eivät ole itsestäänselviä, vaan ne ovat aina vaatineet paljon työtä. Tätä työtä on edelleen jatkettava ja vahvistettava – ja sitä on tehtävä laajapohjaisella yhteistyöllä. Meillä on onneksi kuitenkin myös syytä juhlaan, sillä pitkäjänteisellä tasa-arvotyöllä on saatu myös tuloksia aikaan. Hyvää naistenpäivää!
