Valikko 

Blogi

Uusi pamfletti julki: kansanedustajilta kovia arvioita Suomesta ja kokoomuksesta

Julkaistu 8.6.2016

Suomen Toivo Ajatuspaja julkaisi tänään keskiviikkona Paluu tulevaisuuteen -pamfletin, jossa hahmotellaan suuntaviivoja Suomen ja kokoomuksen tulevaisuudulle. Tulevaisuuteen on palattava, sillä aiempi tulevaisuuden rakentajan itsetunto on kadonnut niin maasta kuin puolueestakin. Suomi on taantunut kaksinaamaiseen protektionismiin ja luutunut etujen taistelukentäksi. Neljä kokoomuslaista kansanedustajaa nostaa kirjassa esiin näkökulmia siitä, minkä politiikassa nyt pitäisi olla tärkeintä. Pamfletin kirjoittajat ovat Harri Jaskari, Kai Mykkänen, Saara-Sofia Sirén ja Juhana Vartiainen.

Jaskarin mielestä nyky-Suomi on alisuorittaja. Menestyminen edellyttäisi vakiintuneiden toimintatapojen muuttamista. Työelämän osalta maailma on muuttunut lähes täysin, mutta Suomi ei.
– Voimme aivan perustellusti kysyä, onko suomalaisessa yhteiskunnassa kannustavuus kateissa, ja tuomitseeko nykyinen malli tietyt ihmiset köyhyyteen, Jaskari kysyy.
Suunnan muuttamiseksi Jaskari tekee kirjassa seitsemän ehdotusta. Niiden joukossa on perustulo. Kokeilun pilottiryhmänä voisivat hänen mielestään toimia kaikki mallista kiinnostuneet suomalaiset.

Vartiainen puolestaan lähtee siitä, että kylmän sodan pölyn laskeuduttua voittajaksi jäi talousliberalismin ja sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion liitto. Pohjoismainen hyvinvointivaltio ja markkinatalous ovat Vartiaisen mielestä toisiaan tukevia instituutioita. Markkinatalous toimii parhaiten, kun sen tukena on vahva julkinen talous palveluineen ja tulonsiirtoineen.
Näiden peruspilareiden varaan kokoomuksenkin tulisi rakentaa politiikkansa.
– Olkaamme anteeksi pyytelemättä ja ylpeästi thatcheriläisiä, kunhan samalla teemme selväksi, että olemme myös hyvinvointipolitiikan tukijoita, sanokaamme vaikka ”tarjahaloslaisia”.
Tätä Vartiainen kutsuu kahden käsilaukun strategiaksi. Suomeen tarvitaan hänen mukaansa tehokasta turbokapitalismia, jotta suomalaisten haluama kunnianhimoinen hyvinvointilupaus voitaisiin toteuttaa.

Sivistyksestä kirjoittavan Sirénin mukaan hallitus ei todellakaan tee historian kokoomuslaisinta politiikkaa.
– Moni sivistysporvari on kokenut parhaaksi vaieta.
Hän arvostelee kokoomusta myös puutteellisesta kulttuuripolitiikasta.
– Hävetti, kun kokoomus kuului eduskuntavaalien alla niiden harvojen puolueiden joukkoon, joilla ei ollut vaaliohjelmassaan mitään sanottavaa kulttuurista.
Eduskuntaan Feministiryhmän perustanut Sirén esittää kokoomuksen julistautumista feministiseksi puolueeksi.

Mykkänen pohtii kirjoituksessaan oikeudenmukaisuutta sukupolvien välisen velan näkökulmasta.
– Kokoomuksen on tajuttava olevansa tulevien sukupolvien puolue.
Ilmastohaasteen ratkaisemista hän pitää mitä kokoomuslaisimpana missiona, koska siinä on kyse vastuunotosta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta sukupolvien välillä.
Velkaantumiseenkin Mykkänen tuo ylisukupolvisen näkökulman.
– Ylivelkaantuminen on tänä päivänä taistelua meidän ja lastemme välillä, ei niinkään meidän sukupolvemme sisällä. Vasemmiston pitäisi tajuta, että veronkorotuksilla velkaantumista ei enää edes pystytä taittamaan.
Suomi on Mykkäsen mielestä sortunut kaksinaamaiseen protektionismiin. Vapaakaupan vastustamisesta on eduskunnassa tullut yleinen kansanhuvi, johon kokoomuskin usein osallistuu.

Kirjoittajat julkaisivat myös eduskuntatyötä koskevan yhteisartikkelin, jossa kansanedustajien tällä hetkellä tekemää virallista työtä pidetään pääosin turhana. Se alkaa vasta hallituksen annettua esityksensä, eikä sen aikana muutu juuri mikään. Aika, energia ja huomio pitäisikin siirtää valmisteleviin työryhmiin ja keskusteluihin.
Eduskunnan ajankäytössä on kirjoittajien mielestä kollektiivisen petoksen piirteitä, ja petos prosesseissa helpottaa petoksen tekoa sisällöissä.

Kirjan pdf-versio löytyy täältä.
Kirjan voit tilata itsellesi maksutta täältä. 

Mukavia lukuhetkiä!