Mosambik on yksi maailman köyhimmistä maista. Lähes puolet mosambikilaisista elää äärimmäisessä köyhyydessä ja lähes puolet alle 5-vuotiaista kärsii kroonisesta aliravitsemuksesta. Takana on sisällissota ja käynnissä poliittinen ja taloudellinen kriisi.

Samalla Mosambikilla on merkittävät luonnonvaravarannot. Etenkin kaivannaistalouden, hiilen ja kaasun, odotetaan tulevina vuosikymmeninä tuovan maalle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia talouskasvuun.

Talouskasvun tulisi olla mahdollisuus kehitykselle. Näin ei ole, ellei valtion hallinto ja demokratia ole toimivaa. Aikaisempina vuosina Mosambikin talouskasvu on toisinaan ollut varsin hyvää, 6-7% luokkaa. Silti äärimmäinen köyhyys ei ole juurikaan vähentynyt, eriarvoisuus on vain lisääntynyt.

Kaivosteollisuuden tuoma taloudellinen kasvu tulisi saada hyödyttämään koko yhteiskuntaa. Tämä edellyttää päätöksenteolta kestävyyttä. Yhteiskunnan eri osapuolet on saatava mukaan keskusteluun. Tarvitaan kattavia verotusjärjestelmiä, tiedonjakoa ja tiedon hyödyntämistä, koulutusta. On tuettava avoimia ja läpinäkyviä demokraattisia järjestelmiä monipuoluepohjalta, jotta erilaiset näkökulmat pääsevät esiin ja politiikka on tasapainoista.

 

Näistä lähtökohdista matkustin 18.-25.11. Mosambikiin. Johdin kuuden kansanedustajan delegaatiota osana ulkoministeriön rahoittamaa hanketta, jota toteuttamassa on Suomesta Demo Finland, Mosambikista demokratiajärjestö IMD, sekä Hollantilainen NIMD. Kaikkiaan delegaatioomme kuului parisenkymmentä henkilöä, joista osa paikallisia.

Suomen tavoitteena on hankkeen kautta edistää kestävää luonnonvarojen käyttöä Mosambikissa tukemalla monipuoluepohjaista dialogia ja hyvää hallintoa. Hanke on loppuvaiheessa ja arviot sen vaikuttavuudesta ovat hyvät.

Matkan aikana tapasimme Mosambikin päättäjiä eri tasoilta: Maputossa parlamentin puhemiehen sekä kansanedustajia ympäristö- maatalous- ja talousvaliokunnassa. Teten provinssissa kuvernöörin, naapuriprovinssi Manican presidentin ja alueparlamentin. Paikallistasolla yhteisöjen päälliköitä (community leaders) ja muita johtajia.

 

Kenttämatkalla pääsimme tutustumaan käytännössä kaivosteollisuuden ristiriitaisiin mahdollisuuksiin.

Valen hiilikaivos tuo alueelle työtä ja taloudellista hyötyä koko valtiolle. Hiili on keskeinen vientiraaka-aine (pääasiassa terästeollisuuteen) ja sen tuotanto on elintärkeää Mosambikin taloudelle. Hiilikaivos kuitenkin aiheuttaa ympäristöhaittoja ja sen alta on jouduttu hävittämään asutusta. Asukkaat on uudelleensijoitettu asumattomille alueille.

Vierailimme yhdessä tällaisessa kylässä Catemessa. Keskellä kuivaa erämaata asuu yli 2000 perhettä. Vale on rakentanut kyläläisille talot, koulun ja sairaalan. Mutta yhteisöllä on valtavasti ongelmia.

Talot ovat pieniä (keskimäärin 8 henkeä asuu parinkymmenen neliön pikkutalossa), mutta ennen kaikkea huonosti rakennettuja. Niissä ei esimerkiksi ole mitään perustuksia. Vaikea kuvitellakaan, miten kuuma on pienessä peltikattoisessa kopissa. Vierailupäivänä lämpöä oli 42 astetta varjossa.

Kylässä on olosuhteisiin nähden varsin hienolta vaikuttava yläkoulu. Mosambikissa on hälyttävä koulutuksen tila, joten yläkouluun asti päätyvät nuoret ovat todella onnekkaassa asemassa. Opiskelu perustason jälkeen on maksullista, tässä koulussa lukukausimaksu on arviolta 5e vuodessa. Oppilaita on melkein 1000, joista nelisensataa tyttöjä. Opettajia on 39 ja koulua käydään kolmessa vuorossa: aamu, iltapäivä ja ilta. Kouluun on kustannettu myös vaatimaton tietokoneluokka, jossa opiskelijat voivat harjoitella vanhojen tietokoneiden korjaamista. Sanomattakin selvää, ettei internetiä ole.

Alueelle on rakennettu myös sairaala. Tilat ovat siistit ja käytössä on lääkkeitä ja sidetarpeita sekä pienimuotoisia laboratoriotestejä esimerkiksi malarian toteamiseksi. Sairaalassa on myös synnytyssali, jossa syntyy 4-15 lasta vuorokaudessa. Sairaalassa työskentelee 5 henkeä (synnytysten parissa 2 hoitajaa). Ambulanssi ei ole toiminut kolmeen vuoteen.

Catemen asukkaat ovat siis uudelleensijoituksen myötä saaneet monia tärkeitä palveluita, jotka ovat jopa houkutelleet alueelle uusiakin asukkaita. Sijainti on kuitenkin hankala: vettä joudutaan kantamaan pitkien matkojen päästä, maanviljely ei kuivuudesta onnistu eikä muutenkaan ole mahdollisuuksia mihinkään elinkeinoon. ”Mitä teemme talolla, jos meillä ei ole elämää”, paikalliset kysyvät. Myös sairaalassa näkyvät haasteet. Vesi aiheutta iho-ongelmia ja ripulia, jotka ovat yleisimmät huolet hoidettaville potilailla. Yksipuolinen ja puutteellinen ravinto aiheuttaa aliravitsemusta ja suolisto-ongelmia. Ihmismäärän kasvaminen lisää haasteita alueella. Yhteisöjen johtajat olivat silminnähden väsyneitä ja tunnelma lähes aneeminen.

Vierailimme myös Valen hiilikaivoksella, jonka alta ihmiset oli sijoitettu Catemeen. Yrityksen mukaan he ovat tietoisia ongelmista ja suunnitelmissa on muun muassa kehittää uudelleensijoitettujen kylien (joita on siis Catemen lisäksi lukuisia muitakin) oloja 8 miljoonalla dollarilla. Kyläläisille on pyritty myös opettamaan uudenlaisia viljelytapoja ja esimerkiksi kanojen kasvatusta. Kaikki eivät ole olleet halukkaita osallistumaan.

 

Mosambik on tilanteessa, jossa sillä olisi ennennäkemätön mahdollisuus nousta köyhyydestä ja riippuvuudesta kansainvälisistä avustuksista. Valtio on erittäin velkainen ja talouden kasvu muutenkin ottaa aikansa ennen kuin investoinnit alkavat tuottaa. Yhtä kaikki, maan luonnonvaroissa piilee valtava mahdollisuus kasvulle ja kehitykselle.

Kestävä kehitys voi kuitenkin rakentua vain toimivassa yhteiskunnassa, demokratiassa ja hallinnossa. Mosambikissa lainsäädäntö on jo hyvällä tasolla, mutta lain implementointi on vaihtelevaa, veropohja on kapea ja korruptiota esiintyy laajasti. Jos luonnonvarojen käyttö onnistuttaisiin pohjaamaan kestäviin rakenteisiin ja vuorovaikutteiseen dialogiin, taloudellinen kasvu hyödyttäisi koko yhteiskuntaa.

”Käyttekö te iltaisin teatterissa tai ravintolassa syömässä”, kysyi eräs paikallinen minulta. Kulttuuripalvelut kiinnostivat. Maassa, jossa pulaa on vedestä ja ruoasta, ajatus yhteiskunnan kustantamista kulttuuripalveluista tuntui itselle kovin kaukaiselta.

 

(yllä) Käynnissä yhteiskokous Mosambikin ympäristö-, maatalous- ja talousvaliokunnan kanssa.

 

(yllä) Tutustumassa Valen hiilikaivokseen Tetessä

 

(yllä) Vierailimme myös teollisuuspuistossa, josta löytyy muun muassa suomalainen Outotec. Mosambikissa on isoja mahdollisuuksia teollisuudelle, kunhan luonnonvarojen käyttöä hallinnoidaan kestävästi ja talous saadaan kestävään kasvuun.

 

(yllä) Tapaamassa Mosambikin parlamentin puhemiestä Verónica Macamoa.

 

(yllä) Pitämässä puhetta alueparlamentille Tetessä

 

(yllä) Seiskaluokkalaiset ovat juuri suorittaneet kansallisen tasokokeen. Mosambikissa koulua käydään keskimäärin vain 4 vuotta, joten tässä kuvassa kanssani on todella onnekkaita lapsia.

 

(yllä) Iloisilla koululaisilla on loma alkamassa.

 

(yllä) Kansanedustajadelegaatio vierailulla Ideariossa, jossa lähiöiden tytöille tarjotaan tietokonekoulutusta. Heitä myös kannustetaan tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja uskomaan itsensä. Osa päätyy yrittäjiksi.

 

(yllä) Pitämässä puhetta suurlähettilään vastaanotolla. Suurlähettiläs Laura Torvinen punaisessa asussa oikealla puolellani. Lue lähettilään ajankohtainen kirjoitus Mosambikin koulutuksen tilanteesta täällä.

 

(yllä) Maisemaa Catemessa

 

(yllä) Maisemaa auton ikkunasta Catemessa

 

PS. Ilmastonmuutos ei ollut tämän matkan keskiössä, vaan painotus oli luonnonvarojen kestävässä käytössä, demokratiassa, hallinnossa ja tasa-arvossa. Nostin kyllä esille hiiliteollisuuden ongelmallisuuden suhteessa ilmastonmuutokseen. Mosambikin poliitikot vaikuttivat olevan varsin hyvin perillä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteista ja tunsivat haasteen hiilenkäytössä globaalisti. He kuitenkin kokivat kaivosteollisuuden olevan välttämätön vaihe maan kehityksessä. Valtavin potentiaali Mosambikin luonnonvaroista on itse asiassa hiilen sijasta kaasussa, josta valmistetaan muun muassa LNG:tä. Siihen taas liittyy tärkeitä mahdollisuuksia etenkin laivojen päästöjen vähentämisessä. Raaka-aineesta riippumatta sama edellytys hyötyjen valumisesta koko yhteiskuntaan, kyläläisille asti, koskee kaikkia luonnonvaroja.