Teknologiateollisuus kertoi eilen tiedostustilaisuudessa, että Suomen merkittävimpiin työnantajajärjestöihin kuuluva liitto aikoo jakautua kahteen toimijaan. Uusi yhdistys Teknologiateollisuuden työnantajat ry tulee jatkamaan valtakunnallisissa työehtosopimuksissa ja Teknologiateollisuus tulee tukemaan työpaikkakohtaisia sopimuksia. Jäsenyritykset voivat itse päättää haluavatko jatkossa kuulua vain toiseen, vai molempiin. Muutos siis mahdollistaa liiton jäsenyyden myös sellaisille yrityksille, jotka eivät halua olla mukana valtakunnallisissa työehtosopimuksissa.
Teknologiateollisuus antoikin päätöksensä keskeisimmäksi syyksi tarpeen erilaisille vaihtoehdoille. Yritykset samankin toimialan sisällä ovat niin kooltaan kuin toimintatavoiltaan hyvin erilaisia keskenään. Yksi malli ei palvele kaikkia parhaalla mahdollisella tavalla.
Uutinen kertoo ennen kaikkea muutoksesta. Työelämä on jo pidempään ollut isossa murroksessa ja yritykset ovat kohdanneet uudenlaisia haasteita, joita pitkittynyt koronakriisi on korostanut entisestään. 60-luvulla muodostetuilla rakenteilla on historialliset perusteet, mutta ne eivät kaikilta osin enää vastaa niitä tarpeita, joita sekä yrityksillä että työntekijöillä tänä päivänä on.
Aikaisemmin yleissitovasta työehtosopimuksesta irtaantumisesta kertoi Metsäteollisuus. Vaikka molemmat päätökset kertovat ilmeisestä tarpeesta muutokselle, joustavuuden lisäämiselle ja vaihtoehtojen laajentamiselle, eivät ratkaisut ole täysin rinnastettavissa toisiinsa. Metsäteollisuus irtaantui TES-järjestelmästä, kun taas Teknologiateollisuus avaa jäsenilleen mahdollisuuden suunnata yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin.
Paikallisen sopimisen tarvetta on tuotu Kokoomuksenkin toimesta esille jo pitkään. Asiaa on ratkottu Marinin hallituskaudella esimerkiksi Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä, jossa asia ei ole edennyt koko hallituskauden aikana. Näyttää siltä, ettei suuria kannata odottaa puoliväliriihestäkään. Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Minna Helle totesikin, että paikallisen sopimisen ”junttura” on ollut pettymys.
Se, että suuret työnantajaliitot ovat päätyneet näihin ratkaisuihin, kertonee osittain hallituksen kärsimästä luottamuspulasta yritysmaailman keskuudessa. Paikallista sopimista on haluttu olla edistämässä juuri yleissitovien TESien kautta, mutta asia on pysähtynyt kerta toisensa jälkeen. Yritysmaailma onkin arvostellut kovastikin nykyistä pääministeriä ymmärtämättömyydestä elinkeinoelämän tarpeita kohtaan.
Elinkeinoelämä on ymmärrettävästi osoittanut sekä kiitosta että kehuja Teknologiateollisuuden ratkaisua kohtaan. Nykyisessä tilanteessa kaikki toimet, joilla Suomen työllisyyttä, tuottavuutta, kilpailukykyä ja vientiä pystytään parantamaan, ovat tervetulleita. Tulevan puoliväliriihen anti ei todennäköisesti tule tuottamaan merkittäviä edistysaskeleita ja tätä on epäilemättä ennakoitu myös elinkeinoelämän puolella.
Paikallisen sopimisen lisääminen tarkoittaa mahdollisuuksia vapaampaan ja joustavampaan sopimiseen. Se tulee toteuttaa tavalla, joka on myös palkansaajien etujen mukainen. Työntekijöilläkin on toisistaan eroavia tilanteita ja tarpeita järjestellä oma arkensa yhä enemmän juuri itselleen tarpeellisella tavalla.
Yrityskohtaisia sopimuksia laadittaessa tulee huomioida eri henkilöstöryhmiä koskevat erityiskysymykset. Esimerkiksi tuotantotyöntekijällä ja esimiestehtävässä toimivalla asiantuntijalla on erilaisia arkeensa liittyviä huolia ja toiveita. Tarvitaan toimintatapoja, jossa kaikilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.
Sopimista on luontevaa viedä lähemmäs työpaikkojen arkea. Paikallisen sopimisen lisääminen ei kuitenkaan tietenkään voi tarkoittaa sanelupolitiikkaa. Siksi pidän hyvänä, että Teknologiateollisuuden päätökseen kuuluu myös suositus henkilöstön ottamisesta nykyistä paremmin mukaan päätöksentekoon. Tuon tavoitteen käytännön toteuttamiseen pitää nyt kiinnittää erityistä huomiota. Tämä on tärkeää erityisesti avoimuuden ja luottamuksen kannalta.