Ympäristöministeriön lausuntokierrokselle lähettämä luonnos asetusmuutokseen, jolla valtion tukemiin asuntoihin asetettaisiin tulorajat Helsingin ja Tampereen seudulla päättyi tänään. Eduskunnassa käsiteltiin myös hallituksen esitystä eduskunnalle laiksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain muuttamisesta. Esitys perustuu Juha Sipilän hallitusohjelman linjauksiin.
Tavoitteena on, että valtion tukemat vuokra-asunnot ohjautuisivat kireillä asuntomarkkina-alueilla niitä eniten tarvitseville. Tulorajat koskisivat uusien asukkaiden valintaa valtion tuella rakennettuihin vuokra- ja osaomistusasuntoihin. Lisäksi jatkossa myös asuntoa vaihdettaessa olisi tarkistettava, mahtuuko hakija tulorajoihin. Tulorajojen lisäksi asunnon tarve ja varallisuus säilyisivät edelleen tasavertaisina vertailuperusteina, eli asukkaaksi olisi edelleen valittava se, jolla on pienimmät tulot, vähiten varallisuutta ja suurin asunnontarve. Pidän hyvänä kirjausta, ettei tulorajoja sovellettaisi erityistä tukea tarvitseville ryhmille tarkoitetuissa asunnoissa. Näissä kohteissa asukasvalinta tehtäisiin kuten nykyisinkin, eli vertailemalla hakijaruokakuntien asunnon tarvetta, tuloja ja varallisuutta.
Opiskelijoiden kuukausittaisten asumismenojen keskiarvo on 511,60€, mikä on pitkälle yli puolet keskimääräisistä tuloista. Opintotuen asumislisän on tarkoitus kattaa 80% asumiskustannuksista, mutta kattovuokran ollessa 252€ asumislisää voi saada enimmillään 201,60€. Opintotuen asumislisä on siis jäänyt ratkaisevasti jälkeen yleisestä vuokrakehityksestä. Opiskelijoiden keskimääräiset asumiskulut ovat likimain yhtä suuret kuin opintoraha ja asumislisä yhteensä, vaikka opintotuen tarkoituksena on turvata opiskelun aikainen toimeentulo. Elämiseen ei jää lainkaan rahaa ilman muita tulonlähteitä. Tämä tulee pidentämään opiskeluaikoja, sillä toimeentulon järjestäminen on suurin opiskeluja hidastava tekijä.
Kohtuuhintainen opiskelija-asuminen on kustannustehokas keino parantaa opiskelijan toimeentuloa. Opiskelija-asuntoja riittää vain noin neljännekselle korkeakouluopiskelijoista. Korkeakoulut sijaitsevat kasvukeskuksissa, joissa on muutenkin pulaa pienistä ja kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Erityisesti tämä korostuu pääkaupunkiseudulla. Mikäli opiskelija-asuntoja ei ole riittävästi, opiskelijat kilpailevat samoista vuokra-asunnoista muiden vähätuloisten kanssa. Tämä nostaisi entisestään pienten asuntojen vuokratasoa ja nostaisi sen monen pienituloisen ulottumattomiin.
Investointiavustuslain tarkoituksena on ollut alunperin auttaa olosuhteiden (esimerkiksi opiskelijat) tai henkilökohtaisen ominaisuuden (esimerkiksi kehitysvammaiset) puolesta erityisryhmään kuuluvien asumisoloja, ei ainoastaan kompensoida erityisten tila- ja varusteluratkaisujen kustannuksia. Lakiin sisällytettiin aiemmat opiskelija-asunnoille sekä pakolaisten ja asunnottomien asuttamiseen myönnetyt omapääoma-avustukset. Näillä avustuksilla autettiin voittoa tavoittelemattomia yhteisöjä, joilla ei ollut eikä kertynyt pääomia, kustantamaan lainan oman pääoman osuuden. Ilman investointiavustusta, omapääoma-avustusta tai vastaavaa näiden yleishyödyllisten toimijoiden rakentamistoiminta loppuu tai vähenee merkittävästi. Investointiavustuslain tarkoituksena oli tarjota asuntomarkkinoilla erityisen heikossa asemassa oleville lisätukea.
Erityisen ilahtunut olinkin, kun 8.10. ministeri Tiilikainen twiittasi opiskelija- ja nuorisoasuntojen investointiavustusten säilyvän. Tätä ajoimme myös kokoomuslaisten ympäristövaliokunnan jäsenten voimin. Aikaisemmin Ympäristöministeriön luonnoksessa hallituksen esitykseksi laiksi, opiskelija-, nuoriso- ja senioriasuntokohteiden oikeus investointiavustukseen poistuisi ja samalla näiden ryhmien asema erityisryhmänä. Tämä olisi ollut suora heikennys opiskelijoiden asumistilanteeseen. Tälläkin hetkellä vain noin neljännes opiskelijoista asuu opiskelija-asunnossa ja määrä on kaiken lisäksi ollut hienoisessa laskussa. Opiskelijoista valtaosa asuu vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa. Opiskelijoiden asunnontarve keskittyy väistämättä suuriin kasvukeskuksiin, joissa oppilaitokset sijaitsevat. Mitä vähemmän opiskelija-asuntoja on tarjolla, sitä enemmän opiskelijat joutuvat kilpailemaan muiden halukkaiden kanssa kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Tämä on tilanne, jossa kaikki häviävät.
Avustus pitää kohdistaa sinne, missä niistä on eniten apua. Uudet asunnot pitää tuottaa sinne, missä kukin erityisryhmä niitä eniten tarvitsee ja niiden tulee vastata juuri sen erityisryhmän tarpeita. Muistisairaille, vammaisille ja huonokuntoisille vanhuksille tarvitaan paljon erityisiä tila- ja varusteluratkaisuja; opiskelijoille tarvitaan asuntoja, jotka ovat opiskelijan vuokranmaksukyvyn ulottuvilla. Avustuspäätöksissä tulee vertailla hankkeita, ei ryhmiä. Köyhälle opiskelijalle avustus voi olla tärkeämpi kuin hyvätuloiselle, mutta huonokuntoiselle eläkeläiselle. Uudistuotannon tukeminen voi helpottaa vähävaraisten asumistilannetta perusparannuksen tukea enemmän.