Kehitysyhteistyö on Suomen julkisessa keskustelussa ollut esillä lähinnä eduskuntakauden alussa toteutettujen rajujen leikkausten vuoksi. Kehityspolitiikassa tapahtuu kuitenkin parhaillaan muitakin isoja muutoksia. Vähentyneiden resurssien lisäksi maailmanpoliittinen tilanne on muuttunut radikaalisti ja esimerkiksi yksityisen sektorin rooli on kasvattanut merkitystään kaikkialla maailmassa. Kaikki tämä on pakottanut kehityspolitiikan toimijat Suomessa ja maailmalla uudistamaan ja sopeuttamaan työtään tilanteeseen, vieläpä erittäin nopeassa aikataulussa.
Samaan aikaan kehityspolitiikan kansainvälisissä rakenteissa käydään isoja muutosprosesseja. Työn sisältöjä muokkaavat YK:n uudet kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 2030) ja keskeisiä monitorointityökaluja ja kriteeristöjä rakennetaan niiden pohjalta uudestaan. Hallinnossa onkin uudistamisen tarvetta ja monin osin hajanainen toimijajoukko kaipaa selkeämpää koordinaatiota yhteistyön ja siten myös tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi.
Osallistuin tällä viikolla Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) varapuheenjohtajana työmatkalle Pariisiin tapaamaan OECD:n (Organization for Economic Co-operation and Development) kehityspoliittisia toimijoita. Tiiviin kaksipäiväisen kokousrupeaman aikana saimme asiantuntijoilta kattavan paketin ajankohtaisia näkemyksiä, jotka auttoivat asiaan vihkiytyneitäkin selkeyttämään kokonaisymmärrystä monimutkaisesta ja muuttuvasta globaalista kehityspolitiikasta.
Matkan teemoihin kuuluivat muun muassa lahjoittajamaita edustavan kehitysapukomitean (Development Assistance Committee, DAC) reformiprosessi, globaali kumppanuus ja kehitysyhteistyön tuloksellisuus (osallistuin GPEDC:n korkean tason kokoukseen Suomen hallituksen edustajana loppuvuodesta, ajatuksiani sieltä voi lukea tarkemmin täältä), kehitysavun vertaisarvioinnit, politiikkajohdonmukaisuus sekä tilastotieto ja tutkimus kehityspolitiikan takana. Tapasimme myös Suomen OECD:n ja UNESCO:n suurlähettilästä sekä kehitysyhteistyössä aktiivisten järjestöjen edustajia. Lisäksi kuulimme tuoreet kuulumiset New Yorkin kehitysrahoituskokouksesta suoraan DCD:n (Development Co-operation Directorate) pääjohtajalta.
Keskeisenä huomiona eri tapaamisista nousi esille ennen kaikkea avoimuuden lisääminen sekä eri sidosryhmien osallistaminen valmisteluun. Esimerkiksi eri sidosryhmien mahdollisuuksia tiedonsaantiin olisi perusteltua parantaa. Tämä on tärkeää juuri nyt, kun rakenteisiin valmistellaan isoja uudistuksia.
Yritysten mukaantulo kehityspolitiikkaan vaikuttaa olevan tämän hetken suurin keskustelun aihe ja avoimuuden kriteeri liittyy siihenkin keskeisesti. Yksityisen sektorin mukaantulon myötä on tarkasteltava yritysten voittoa tavoittelevan kaupankäynnin ja kehitysyhteistyön sujuvaa ja kestävää yhdistämistä. Yrityksille luotavan kriteeristön onkin oltava riittävän tiukka, ettei se salli väärinkäytöksiä, mutta toisaalta mahdollisimman selkeä, jotta investointeja ei monimutkaisuuden vuoksi jää saamatta.
Paljon mielenkiintoa kohdistuu myös maahanmuuton ja pakolaisuuden aiheuttamien kustannusten laskemiseen mukaan viralliseen kehitysapuun (Official Development Assistance, ODA). Tähänkin kokonaisuuteen liittyvät kriteeri- ja määritelmämuutokset. Kiinnostava huomio oli sekin, että nousevat keskitulon maat haluavat pitäytyä kehitysapurahoituksen piirissä, ei niinkään budjettiensa näkökulmasta pienten rahamäärien takia, vaan laajemmin hyödyttävien kumppanuusmahdollisuuksien vuoksi. Tämä tilanne edellyttäisi uudentyyppisiä kumppanuusrakenteita, sillä rahoituksen osalta painopiste on oikeutetusti kaikkein heikoimmissa ja köyhimmissä maissa. Muutokset kohtaavat kuitenkin suurta vastarintaa. Myös BRICS-maiden, eli Brasilian, Venäjän, Intian, Etelä-Afrikan ja ennen kaikkea Kiinan, kasvava erityisrooli oli esillä useammassakin tapaamisessa.
Matkamme osalta fokus oli kansainvälisessä murroksessa, mutta mielestäni myös Suomessa olisi täysin perusteltua saada kehityspolitiikka vahvemmin osaksi muita politiikan sektoreita, kuten itsestään selvästi, ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Kehityspolitiikkaa ei saa nähdä muusta politiikasta irrallaan, koska sillä on suoria vaikutuksia monenlaisiin politiikan sisältöihin. Samalla tavalla meidän kansallisilla päätöksillämme on vaikutuksia myös globaalisti. Suomalaisessa poliittisessa keskustelussa yhtenä ongelmana on, että kehityspolitiikasta kiinnostuneita ja siihen perehtyneitä vaikuttajia on verrattain vähän, joten siksi kehityspolitiikan asioita on haastavaa saada nostettua politiikan keskiöön.
Kehityspolitiikan osalta elämme mielenkiintoisia aikoja niin kansainvälisellä kuin kansallisella tasolla. Tulevana syksynä tapahtuu paljon: Suomen kehityspolitiikkaa koskeva vertaisarviointi valmistuu ja tulossa ovat myös kansalliset järjestöjen evaluaatiot. Kansainvälisellä puolella odotetaan uusia suuntaviivoja kehitysapukomitean (DAC) reformille sekä virallisen kehitysavun (ODA-rahoitus) modernisointiprosessin tuotoksia.
Tätä kaikkea muutosta Kehityspoliittinen toimikunta (KPT) hallituksen kehityspoliittisena ”neuvonantajana” ja ”valvojana” seuraa tarkasti ja vaikuttaa aktiivisesti. KPT:n toimikausi on neljä vuotta eduskuntakausien mukaisesti ja haasteena onkin saada johdonmukaisesti pidennettyä aikajännettä yli vaalikausien. Juuri kehitysyhteistyön kaltaisessa työssä siinä onnistuminen on aivan keskeistä.
Kuvassa OECD vierailulla