Tänään 15.5. vietetään valtakunnallista kalastuspäivää. Kyseessä on koko Suomen kattava lapsille ja nuorille suunnattu tapahtuma, jonka tavoitteena on edistää monipuolista kalastusta ja kalan käyttöä sekä saada lapset ja nuoret lähtemään kalaan. Päivään liittyviä tapahtumia järjestetään paikallisesti ympäri maata.
Kalastus on monella tavalla hieno harrastus. Sen aloittamiseksi ei tarvita erikoisempia välineitä, esimerkiksi peruspilkin saa itselleen muutamalla eurolla. Pilkkiä voi ympäri vuoden. On hienoa seurata, miten kalastusharrastus siirtyy sukupolvelta toiselle ja siitä muodostuu perheen yhteinen harrastus ja tapa viettää aikaa luonnossa.
Itse pyydetty kala paitsi maistuu parhaalta, on myös ekologinen vaihtoehto ruokapöytään. Useiden kalalajien kalastus poistaa ravinteita vesistöistä. Voidaankin sanoa, että niiden käyttö ruoaksi on Itämeriteko.
Padot ja muut vesistörakenteet saattavat estää tai heikentää kalojen ja muiden vesieliöiden kulkua joissa ja puroissa. Jos esteitä ei voida poistaa, tulisi kalojen kulun parantamiseksi miettiä uusia ja erilaisia ratkaisuja, vesistöjen mukaan. Luonnonmukaiset ohitusuomat, tekniset kalatiet ja näiden erilaiset yhdistelmät voivat tarjota vaihtoehtoja tilanteeseen.
Tarvitsemme myös vesilakiin muutoksia. Tällä hetkellä vanhoihin vesitalouslupiin voidaan puuttua vain rajallisesti, vaikka niissä ei olisi minkäänlaista kalatalousvelvoitetta. Oikeusministeriön viime syksyisen arviomuistion mukaan vesitalousluvan avaamiselle jälkikäteen ja uusien lupamääräysten asettamiselle ei ole perustuslaillisia esteitä. Tällä kaudella vesilaki tulisi ehdottomasti avata ja purkaahaitallisia vaellusesteitä.