Koronakriisi on muuttanut arkeamme aivan toiseksi kuin vielä hetki sitten. Paljon on puhuttu itse sairauden hoidosta ja epidemian hillitsemiseksi tehtävistä rajoituksista. On puhuttu koronan vaikutuksista talouteen ja työpaikkoihin.

Vähemmälle huomiolle ovat jääneet koronakriisin välilliset vaikutukset hyvinvointiin. Miten ihmiset jaksavat muuttuneen arjen keskellä?

Muutos on aina jonkinlainen kriisi. Muuttunut arki tarkoittaa uusia tai erilaisia rutiineja, joskus myös niiden puuttumista. Ihmiset kokevat tällaisen muutoksen hyvin eri tavoin. Meillä jokaisella on erilaiset valmiudet ja voimavarat kohdata muutoksen tuoma epävarmuus ja ahdistuskin. Siksi keskusteluun arjesta ja jaksamisesta tarvitaan rutkasti ymmärrystä ihmisten erilaisuudelle. Sen sijaan yleistämistä tai vertailua emme tarvitse lainkaan.

Oma arkeni on kriisin myötä muuttunut samaan tapaan kuin monessa muussakin lapsiperheessä. Etätöiden yhdistäminen lasten leikkeihin, taaperon puuhailuihin, eskarilaisen tehtävien ohjaukseen, ulkoiluun ja ruokailuihin vaatii melkoisia ponnistuksia. Usein päivän päätteeksi tuntuu kuin olisin sumussa, sillä tapahtumat ovat vilahtaneet ohi hetkessä. On huoli siitä, olenko päivän aikana ehtinyt reagoida lasten tärkeisiin hetkiin ja toisaalta muistanut hoitaa kaikki päivän työtehtävät.

Kaiken tämän kanssa tasapainottelu on aiheuttanut minussakin riittämättömyyden tunteita. Saavatko lapset riittävästi virikkeitä ja hyvää hoitoa? Miten onnistun suoriutumaan tärkeistä työvelvoitteista? Jaksamisen äärimmilleen venyttäminen ja moneen suuntaan suuntautuva huono omatunto tekemättömistä asioista voivat nopeasti uuvuttaa.

Jaksamisesta ei useinkaan ole helppo puhua ääneen sosiaalisen leimaantumisen pelossa. Supervanhemmathan selviävät kaikesta hymyssä suin, etäkokousten taustalla vilahtaa joukko hyväntuulisia lapsia, koti kiiltelee puhtauttaan ja työkaverit kiittelevät erinomaisesti valmistelluista töistä.

Viimeistään korona-arjen myötä haluaisin karistaa nämä myytit!

Turvallisessa yhteiskunnassa pitää olla tilaa ja mahdollisuus puhua myös siitä, että jaksamista koetellaan. On voitava pyytää apua ilman, että siitä tuntee häpeää. Armollisuus on nyt tärkeää. Armollisuus itseä, mutta myös muita kohtaan.

Omassa korona-arjessani säännöllinen ulkoilu on perheemme henkireikä. Olen etuoikeutettu, sillä siihen on meillä hyvät mahdollisuudet. Toisinaan helpotan arkea esimerkiksi tilaamalla valmiin ruoan paikalliselta yrittäjältä tai ruokaostokset suoraan kotiin toimitettuna. Saan apua myös läheisiltä, usein pyytämättäkin. Tästä kaikesta huolimatta välillä väsyttää valtavasti. Tiedän, ettei monilla ole samoja mahdollisuuksia, jolloin jaksamista koetellaan vieläkin enemmän.

Kun koronatilanteen loputtomuus synkistää mieltä, suunnittelen mitä kivaa tekisimme perheen kanssa viikonloppuna. Helpottaa, kun on jotain mitä odottaa.

Mitkä ovat sinun keinosi hyvinvointiin korona-arjessa? Minkälaista apua ja tukea kaipaisit?