Valikko 

Blogi

Vieläkinkö feminismi pelottaa?

Julkaistu 8.3.2016

Juttelin syksyn mittaan useaan otteeseen eri puolueita edustavien kollegojen kanssa siitä, että poliittinen keskustelu kaipaisi lisää näkökulmia tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Pari viikkoa sitten perustin eduskuntaan Feministiryhmän.

Ryhmään ilmoittautui nopeasti kolmisenkymmentä kansanedustajaa ja avustajaa eri puolueista. Moni kertoi kaivanneensa tällaista yhteistyötä ja selkeästi tasa-arvokeskustelulle oli ollut tarvetta. Feministiryhmä kokosi eduskunnan feministit yhteen.

Varsin moni kuitenkin myös hämmentyi. Feminismi herättää terminä edelleenkin yllättävän voimakkaita tunteita. Negatiiviset mielikuvat kumpuavat vääristyneistä mielikuvista, joissa feminismi yhdistetään vihamielisyyteen ja aggressiivisuuteen, jopa miesvihaan. Aivan turhaan, sillä feminismiä tarvitaan ihan päinvastaiseen.

Feministiryhmämme tavoite on yksinkertainen. Edistämme tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta sekä rajoittavien sukupuolinormien purkamista. Ei sen kummempaa, ei sen pelottavampaa.

Jotkut ovat ihmetelleet sitäkin, että ryhmässämme on mukana miehiä. Tässä itse asiassa piilee koko jutun idea. Ajatuksena on, ettei sukupuoli saa olla rajoittava tekijä sen enempää, kuin mikään muukaan. Tottakai Feministiryhmään siis kuuluu sekä miehiä että naisia. Kaikki, jotka haluavat edistää yhdenvertaisuutta ja syrjimättömyyttä, ovat tervetulleita.

Suomi on monessa mielessä varsin tasa-arvoinen maa, mutta tekemistä riittää edelleen. Äitejä suositaan erotilanteissa ja miehiä rekrytoinneissa. Huono-osaisuus kasautuu miehille ja kotityöt naisille. Seksuaalinen häirintä ja perheväkivalta ovat Suomessakin huolestuttavan yleisiä.

Ensimmäisen toimintavuoden painopisteeksi eduskunnan Feministiryhmä valitsi tasa-arvon edistämisen työelämässä. Tavoitteena on esimerkiksi vanhemmuuden kustannusten tasaisempi jakautuminen vanhempien työantajien kesken. Tämä edellyttää, että perhevapaitakin käytetään tasaisemmin.

Tasa-arvoisemmasta työelämästä hyötyisivät kaikki. Osaaminenkin tulee tehokkaampaan käyttöön, kun emme jumiudu sukupuoleen liittyviin odotuksiin. Tasa-arvo ei kuitenkaan rajoitu vain sukupuolten välille. Feministit ovat kaikkea syrjintää vastaan.

Perustaessani ryhmää valitsin tietoisesti nimenomaan feministi-termin. Haluan terävöittää tasa-arvokeskustelua ja hälventää feminismiin liittyviä ennakkoluuloja. Feminismi-sanana toki viittaa feminiinisyyteen, mutta ei feminismin tarkoituksena ole turvata vain naisten oikeuksia – vaan kaikkien! Jos siis mielestäsi jokaisen, sukupuolesta tai jostain muusta tekijästä riippumatta, tulisi voida olla ja elää kuten haluaa – voit hyvillä mielin julistautua feministiksi.