Olen tällä viikolla osallistunut korkean tason kokoukseen Nairobissa (2nd High Level Meeting: Global Partnership for Effective Development Co-operation).

Kokouksen teema on globaali kumppanuus, jolla tavoitellaan tehokasta kehitysyhteistyötä. Osallistujina on ministereitä ja hallitusten muita edustajia sekä kehitystukea antavista maista että sitä vastaanottavista maista. Lisäksi kokoukseen osallistuu kansalaisyhteiskunnan sekä yksityisen sektorin edustajia eri puolilta maailmaa. Kyseessä ei siis ole vain ministerikokous, vaan laajempi maailmanlaajuinen yhteistyökonferenssi, jossa mukana ovat kaikki kehitystoimijat. Suomesta hallitusta edustavat ulkoministeriön kolme osaavaa virkamiestä sekä minä, lisäksi delegaatioomme kuuluu Kenian suurlähettiläs ja lähetystön ammattilaisia. Kaikkiaan kokoukseen osallistuu kuulemani mukaan jopa 5000 ihmistä.

 

 

Nuorten ja naisten vaikutusmahdollisuudet

Kokouksen painopisteenä on tänä vuonna ollut erityisesti naisten ja nuorten vaikutusmahdollisuudet ja voimaannuttaminen. Kaksi ensimmäistä kokouspäivää sisälsivät valmistavia kokouksia ja foorumeita. Sekä nuorisodelegaateilla ja nuorisojärjestöillä että naisjärjestöillä oli omat valmistavat kokouksensa heti maanantaina.

 

Omissa puheenvuoroissani korostin erityisesti nuorisovaikuttamisen, esimerkiksi juuri nuorisofoorumeiden, linkkiä varsinaiseen politiikkaan. Hyvin helposti nuorille luodaan ”vaikutusmahdollisuuksia”, jotka ovat irrallaan varsinaisesta päätöksenteosta. Tällöin nuoria ei aidosti kuulla. Nuoria ympäri maailman huolestuttivat tutut teemat: työttömyys, koulutusmahdollisuudet, maailman levottomuus sekä epätasa-arvo ja näköalattomuus. Nuorten voimaannuttaminen, toivon ja mahdollisuuksien luominen ovatkin olleet vahvasti esillä myös myöhemmin kokouksessa key note puheenvuoroja myöten. Se ilahduttaa minua kovasti, kunhan sanat muuttuvat myös teoiksi ja nuorten viestit oikeasti kuullaan.

Naisten osalta osallistumismahdollisuuksiin liittyy vielä erilaisia haasteita. Monissa maissa esteet ovat ensisijaisesti kulttuurikysymyksissä, perinteissä, ennakkoluuloissa ja asenteissa. Jos mies nähdään ylivertaisena ja naisen rooli on hoitaa kotia ja perhettä, voi olla varsin iso työ nousta vaatimaan omia oikeuksia osallistua päätöksentekoon. Myös koulutuskysymys oli esillä tässäkin kohdassa. Naisedustajat kertoivat, miten hankalaa voi olla osallistua politiikkaan jos päätettävät asiat ovat ennestään vieraita. Lukutaitokin voi olla heikko. Oli kuitenkin upeaa seurata, miten vahvoja ja viisaita naisia päätöksentekoon on päätynyt täällä Afrikassakin. Todellisia taistelijoita. Kuulin, että esimerkiksi Keniassa juuri naisehdokkaita vastaan rakennetaan käytännössä poikkeuksetta törkeät mustamaalauskampanjat, joilla heidän nousuaan halutaan estää. Upeaa seurata, miten erilaisista esteistä huolimatta näitä naisia vaikuttaa parlamenttitasolla ympäri maailman osallistuen aktiivisesti ja vahvoin argumentein poliittiseen keskusteluun.

 

Yhteenvetona aiheesta voisin todeta seuraavaa:

Naiset ja nuoret ovat aivan keskeisiä toimijoita kestävässä kehityksessä. Heidän vaikutusmahdollisuuksiensa parantaminen on siis paitsi oikein, myös edellytys kestävälle kehitykselle. Naisilla, nuorilla ja tasa-arvolla yleensä on iso merkitys sekä suhteessa kehitysyhteistyön implementoinnissa että monitoroinnissa.

Pohdin ensimmäisen päivän aikana myös käyttämäämme kieltä ja määritelmiä. Tuntuu vanhanaikaiselta puhua kehittyvistä ja kehittyneistä maista, sillä ei mikään maa ole niin kehittynyt, etteikö parantamisen varaa vielä löytyisi. Juuri siksihän meillä on kestävän kehityksen yhteiset tavoitteet, jotka sitovat kaikkia.

 

 

Parlamentit ja kestävä kehitys, verotus ja rahoitus

Toisena valmistavana päivänä osallistuin koko päivän kestävään parlamentaarikkojen foorumiin, jota Kenian senaatin puhemies johti. IPUn (Internet-Parliamentary Union) ja AWEPA:n (European Parlamentarians with Africa) järjestämässä kokouksessa asiantuntijat ja kansanedustajat ympäri maailman pohtivat, miten parlamentaarikkojen roolia saataisiin vahvistettua kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä. Miten tuttu ja tärkeä aihe tämäkin! Sattumalta juuri viime viikolla kävimme eduskunnan täysistunnossa ajankohtaiskeskustelun (jonka yksi aloitteentekijä olin) ihan samasta aiheesta. Globaalit näkökulmat ja esimerkit antoivat paljon tälle pohdinnalle myös kansallisesti. Aivan varmasti aion edistää tämän keskustelun jatkumista myös Suomessa.

 

 

Yhden parlamentaarikkofoorumin session aiheena olivat erityisesti verotukseen liittyvät kysymykset. Tähän keskusteluun osallistuin myös innolla, sillä verokysymyksillä on niin keskeinen merkitys suhteessa kehitysyhteistyöhön. Ajatelkaapa, että jos kehittyvät maat saisivat kerättyä yhden prosentin enemmän veroja (suhteessa BKT:een), se riittäisi kattamaan koko kansainvälisen kehitysavun! Sen sijaan kaikkein köyhimmät maat saavat kerättyä alle puolet OECD:n keskiarvoisesta verotuksesta. Erittäin keskeinen asia siis.

Verokeskusteluun oli mukava osallistua myös siksi, että se on Suomelle yksi kehitysyhteistyön vahvistuva painopiste. Suomi on sitoutunut tukemaan verotuksen vahvistumista kumppanimaissamme, jotta kansalliset verotusjärjestelmät saataisiin paremmin linjaan kansainvälisen globaalin kanssa. Korostin puheenvuoroissani myös ylipäänsä hyvän hallinnon merkitystä kehityksessä, ei vain verotuksen osalta. Jotta järjestelmä voi toimia, tarvitaan korruption vastaista työtä ja demokratian vahvistamista. Kokemukset Demon kautta tehtävästä työstä antoivat hyvää taustatukea. 🙂

Kaikkiaan verotuskin on kuitenkin moraalinen kysymys ja keskeistä on saada vahvistettua verotuksen hyväksyttävyyttä ja reiluutta sekä ihmisten, yritysten että tiedotusvälineiden kautta. Tässä keskeisiä tekijöitä ovat esimerkiksi vapaa media, tiedonvälitys ja hyvä koulutus. Verotuslainsäädäntö ei ole aivan yksinkertaista ja etenkin alhaisemmalla koulutustasolla kokonaisuutta voi olla hankala hahmottaa, ellei riittävää tietoa ole saatavilla.

 

 

Parlamenttipäivän lopuksi pohdittiin vielä PPP-hankkeita (public-private partnerships, joista Suomessa puhutaan monesti ”elinkaarihankkeina”), etenkin kehitysyhteistyön välineenä. Tämäkin on oikein kiinnostava aihe. PPP-hankkeissa on hirveästi potentiaalia ja niiden kautta on mahdollista toteuttaa monia sellaisia kehityksen kannalta tärkeitä (yleensä infra-) hankkeita, joihin maiden hallituksilla ei muuten olisi mitenkään mahdollista löytää rahoitusta edes kehitysapu huomioiden. Yksityisen ja julkisen toimijan yhteisen intressien löytyminen ei kehityshankkeista kuitenkaan aina ole ihan yksioikoista. Monissa maissa onkin epäluuloa PPP-mallia kohtaan, sillä hankkeista on useita epäonnistuneita esimerkkejä. Edustajat kertoivat monikaistaisista moottoriteistä, jotka eivät johda mihinkään jne.

Tämäkään asia ei kuitenkaan ole mustavalkoinen. PPP-hankkeista on huonojen esimerkkien lisäksi myös positiivisia esimerkkejä. On globaali trendi, että yksityisten toimijoiden rooli kehityksessä kasvaa (koskee kaikkia maita). Tätä keskustelua käytiin Suomessakin viime vuonna kiivaasti, kun Finfundin rahoitusta merkittävästi lisättiin samalla kuin perinteisestä kehitysyhteistyöstä vähennettiin. PPP tarjoaakin yhden rahoitus- ja toteutusmallin mahdollisiin investointeihin.

Julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö sinällään on toivottavaa. Kysymys ei siis olekaan siitä onko PPP hyvä vai huono, vaan ennemminkin siitä mitä aikaisemmista epäonnistumisista voidaan oppia ja minkälaisia hankkeita ylipäänsä kannattaa toteuttaa. Ei huono hanke muutu hyväksi hankkeeksi sillä, että sitä löytyy rahoittamaan vaikkapa nyt kiinalaisia miljardöörejä – kuten ei myöskään hyvä hanke muutu huonoksi sillä, että mukana on yksityistä rahoitusta. Joka tapauksessa uskon, että PPP-malleissa kaikkiaan on paljon mahdollisuuksia, kunhan huolehditaan huolellisesta harkinnasta ja taustatyöstä. Faktoihin perustuvaa päätöksentekoa tälläkin saralla.

 

 

Yhteenvetona aiheen voisi mielestäni tiivistää seuraavasti:

Vakain ja varmin tapa auttaa kehittyviä maita on vahvistaa verotusta, hyvää hallintoa, toimivia järjestelmiä, vapaata mediaa ja ylipäänsä demokratiaa. Kehittyminen ei kuitenkaan ole mahdollista ilman yksityistä sektoria. Yhteistoiminta on kestävän kehityksen edellytys ja sen toimivuus taas edellyttää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Tässä kaikessa parlamenteilla on hyvinkin keskeinen rooli.