Valikko 

Blogi

Terveisiä ilmastokokouksesta Puolasta!

Julkaistu 17.12.2018

Kaksiviikkoinen YK:n ilmastokokous COP24 on tullut päätökseen Puolan Katowicessa. Osallistuin kokoukseen Suomen delegaatiossa eduskunnan edustajana kolmen päivän ajan kokouksen toisella viikolla.

COP24-kokouksessa tavoitteena oli saada aikaiseksi Pariisin ilmastosopimukseen pohjautuva sääntökirja (nk. Katowice Rule Book), joka määrittäisi niitä sääntöjä, joilla yhteisiä tavoitteita kansallisesti toteutetaan. Avoimet kysymykset liittyvät esimerkiksi rahoitukseen, mittaamiseen, raportoinnin läpinäkyvyyteen ja siirtymäaikoihin. Sääntökirjan laadinta voi kuulostaa tekniseltä, mutta sen sisältö on itse asiassa aivan keskeinen siinä, miten Pariisin sopimuksella lopulta ilmastonmuutosta saadaan hillittyä ja siihen sopeuduttua.

Toinen kokouksen keskeinen kysymys liittyi siihen, miten maailman valtiot suhtautuvat kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreeseen 1,5 asteen erikoisraporttiin. Kyseinen raportti tilattiin maailman johtavilta ilmastotutkijoilta Pariisin sopimuksen yhteydessä, joten tietysti olisi luontevaa, että sen hälyttävät viestit otettaisiin vahvasti mukaan sopimuksen jatkotyöstöön. Asia ei kuitenkaan ole (kaikkien mielestä) näin yksinkertainen ja juuri IPCC:n raporttiin liittyvistä tekstimuotoiluista tunnuttiin käyvän kovimpia poliittisia vääntöjä. Valitettavasti öljypolitiikkaa edistävät valtiot, Saudi Arabia etunenässä, lähtivät vaatimaan kevyempiä ilmaisuja suhteessa IPCC:n viestiin puolentoista asteen lämpenemisen seurauksista. Venäjä, USA ja Kuwait peesasivat.

Sinällään IPCC:n raportin varoitusmerkit ovat joka tapauksessa selvät ja hyvin laajasti tunnustetut ympäri maailman. Toivottavaa tietysti olisi ollut, että raportin esille nostamat varoitusmerkit olisivat saaneet vahvan tunnustuksen myös sääntökirjatekstissä, mutta tärkeintä oli, että itse sääntökirja saatiin aikaiseksi. Kokous venyi pitkälle, mutta lopulta saatiin kuin saatiinkin päätös yhteisistä ja varsin kattavista Pariisin sopimuksen toimeenpanosäännöistä.

Kuva yllä: Suomen paikalla kokouksen isossa salissa

Kuva alla: Al Gore piti vaikuttavan puheenvuoron täydelle salille. Myös Suomi mainittiin yhtenä esimerkkinä ennätyslämpimästä kesästä: Al Gore kertoi, että suomalaiset joutuivat nukkumaan ruokakaupassa, koska kodit olivat liian kuumia. (On totta, että Helsingissä tällaisesta uutisoitiin.)

 

Monesta suunnasta tuli kokouksen aikana toivetta kunnianhimon tason nostosta. Erityisesti odotukset kohdistuvat Euroopan Unioniin. Suomen tuleva EU-puheenjohtajuus oli useissa keskusteluissa mukana mahdollisuutena vahvistaa ilmastopolitiikkaa. Suomi näyttäytyikin jälleen maailmankentillä kokoaan isompana. Ensinnäkin suomalaisia neuvottelijoita kutsuttiin vetämään neuvotteluiden työryhmiä; esimerkiksi ministeri Tiilikainen toimi sopeutumista käsitelleen työn toisena puheenjohtajana. Ministeritasolla työtä riitti, sillä ensimmäisen viikon virkamiesvalmistelusta siirtyi toisen viikon poliittiseen valmisteluun vielä varsin keskeneräisiä tekstiluonnoksia. Suomi oli myös keskeisesti mukana kokouksen aikana julkaistussa ”korkean kunnianhimon koalitiossa”, eli yhteistyörintamassa vaatimassa ilmaston lämpenemisen hillitsemistä 1,5 asteeseen.

Kokouksen aikana kävi yhä vain selvemmäksi, että EU:n on osoitettava johtajuutta ja edelläkävijyyttä globaalissa ilmastopolitiikassa. Se edellyttää nopeita päätöksiä juuri Suomenkaltaisissa maissa. Ensi vuoden EU-puheenjohtajuus on meille valtava mahdollisuus ja näytön paikka.

Kuva yllä: Yhteiskuva nykyisen ympäristöministeri Tiilikainen ja entisen ympäristöministeri Hassin kanssa. Osallistuin itse kokoukseen eduskunnan edustajana ympäristövaliokunnan jäsenen roolissa. Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Satu Hassi on valtavan kokenut ilmastovaikuttaja, ties kuinka mones ilmastokokous tämä hänelle jo oli.

 

Kokoukseen osallistumiseen liittyi myös ristiriitaisia tunnelmia. Kokous järjestettiin Puolassa, joka ei Euroopassa kuulu ilmastopolitiikan edelläkävijöihin. Päinvastoin, maa on hyvin riippuvainen kivihiilestä ja ilmoittanut jatkavansa sen polttoa. Puola kärsii suurista ongelmista saasteiden ja huonon ilmanlaadun vuoksi, joten sisäpoliittinen painekin saattaa tosin tulevien vuosien aikana lisääntyä merkittävästi. Ensin tuntui oudolta puhua ilmastonmuutoksesta keskellä hiilialuetta, mutta sitten ajattelin, että onkin varmasti hyvä, että olemme kokoustamassa juuri siellä. Isäntämaata koskeva ristiriita nousi hyvin esille ja oli iso puheenaihe läpi konferenssin. Oli mielenkiintoista myös huomata, että Puola tuntui itse asiassa hoitavan puheenjohtajatehtävää ainakin aikataulujen puolesta varsin kunnianhimoisesti. Järjestelyt muutenkin sujuivat tietääkseni ongelmitta.

Pohdin Puolassa paljon ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuutta. Ranskassa nähdyt levottomuuden osoittavat, että ilmastotoimien edistäminen on käytännössä mahdotonta, jos ihmiset eivät koe toimia oikeudenmukaisiksi. Ilmastopolitiikka maksaa (tosin vähemmän, kuin se että siirrämme ongelmia myöhemmäksi), eikä kasvavia kustannuksia tietenkään voi sysätä köyhimmille ja heikoimmille – etenkään, kun iso osa päästöistä aiheutuu meidän hyväosaisten kulutusvalinnoista. Päästövähennysten myötä myös työpaikkoja tulee väistämättä katoamaan (toisaalta syntyy myös uusia!), etenkin energiaintensiivisestä teollisuudesta. Muutokset ovat välttämättömiä, vaikka ne ymmärrettävästi aiheuttavat epävarmuutta ja pelkoja esimerkiksi omasta toimeentulosta. Siksi muutoksia täytyy ennakoida ja varautua vaikkapa uudelleenkouluttautumismahdollisuuksiin.

Kuva yllä: Kokoukseen osallistui iso määrä myös järjestöjen edustajia. Tässä järjestöjen mielenilmaus kokouksen viimeisenä päivänä (tosin kokous jatkui vielä seuraavaan päivään).

 

Tuo ennakointi on nimenomaan meidän päättäjien tehtävä ja minusta sitä tulisi tehdä laajalla yhteistyöllä. Kaipaisin ilmastopolitiikkaan komiteatyyppistä valmistelua, joka olisi laaja-alaista ja jatkuisi hallituskausien yli. Teenkin ehdotuksen: Pääministeri Sipilä kutsui taannoin eduskuntapuolueet ilmastonmuutosta koskevaan pyöreän pöydän keskusteluun. Tämä on erinomainen asia, mutta työ ei saisi päättyä tähän. Olisi luonteva seuraava askel jatkaa yhteistä valmistelua vieläkin laajemmalla porukalla. Mitäs, jos kutsutaan mukaan yhteiskunnan eri toimijat, kuten ympäristö- ja työmarkkinajärjestöt, pohtimaan kunnianhimoisten ilmastotoimien oikeudenmukaista toteuttamista? Ilmastonmuutos on yhteinen uhka, joten työssä täytyy ottaa kaikki keinot ja kaikki tahot mukaan.

Joka tapauksessa selvää on, että elämäntapamme täytyy monilta osin muuttua. Ilmastonmuutos muuttaa elämää esimerkiksi Pohjoismaissa joka tapauksessa monin tavoin. Meillä on kiire, jos haluamme pelastaa lumiset talvet, ehkäistä tartuntatautien leviämistä tai vaikkapa estää punkkien voimakkaan lisääntymisen. Ilmastonmuutoksella on myös suora yhteys siirtolaisuuteen. Viimeiset vuodet ovat monin paikoin olleet mittaushistorian kuumimpia ja ellei lämpenemistä onnistuta hillitsemään, laajat alueet esimerkiksi Lähi-idässä ja Afrikassa muuttuvat ihmiselämälle mahdottomiksi. Silloin näiden alueiden miljoonilla ihmisillä ei ole muuta mahdollisuutta, kuin lähteä etsimään mahdollisuuksia elämään muualta. (Väestönkasvu liittyy tähän myös läheisesti, kirjoitan siihen liittyen kehityspolitiikan merkityksestä toisella kerralla tarkemmin.)

Mitä kauemmin odotamme, sitä järeämpiä toimia tarvitaan ja sitä kalliimmaksi muutokset tulevat. Suomessa keskeisimpiä teemoja ovat esimerkiksi liikennepäästöt, energiatehokkuus ja kaukolämmön tuotanto. Lopulta kaikki lähtee kuluttamisen vähentämisestä. Jokaisen on luovuttava jostain.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *