Valikko 

Blogi

Suomella ei ole varaa jäädä odottelemaan -luovuudella, yhteistyöllä ja uudistamisen halulla eteenpäin

Julkaistu 17.9.2015

Pääministeri Sipilä on mielestäni hyvä pääministeri ja johtaja. Arvostan. Hänen puheensa osoitti hallituksen olevan tosissaan ja pystyvän tekemään vaikeita ratkaisuja.

Sipilä puhui hyvin pakolaistilanteesta. Vaikka talouden tilanne on vakava, emme voi unohtaa inhimillisyyttä. Samalla kuin päätöksentekijöiden on etsittävä ratkaisuja kriisiin, jokainen meistä voi tehdä osansa vaikka avustusjärjestöjen kautta. Tärkeä vetoomus.

Vaikeaa taloustilannetta kuvatessaan Sipilä osoitti, miksi hallituksen tekemät leikkaus- ja muutospäätökset ovat välttämättömiä. Tekemättä ei voi jättää eikä tavoitteista tingitä. Ay-liike voi kuitenkin halutessaan vaikuttaa vielä keinoihin. Sipilä vetosi työmarkkinajärjestöihin keinojen löytämiseksi. Ellei niitä löydy, hallitus ja eduskunta käyttävät niitä keinoja, joihin ne voivat vaikuttaa.

Itse olen sitä mieltä, että lomarahoista nipistäminen olisi nyt kivuttomin keino. Pekkaspäivät samaa vanhaa tapaa, joka ei enää nykyään työelämään istu. Käytetään näitä.
Isoimmassa kuvassa toivon kyllä totisesti, että työmarkkinajärjestöjen rooli yhteiskunnallisessa päätöksenteossa muuttuu. Tarvitsemme joustavuutta työmarkkinoille. Niin, ja perustelkaa vielä, miksi työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen tulisi edelleen olla nykyisellä tavalla verovähennyskelpoisia.