Valikko 

Blogi

Seuraa johtajaa

Julkaistu 30.9.2015

 

Koko nuoruuteni pakkasin useamman kerran viikossa valtavaan urheilukassiin ison BoomBlaster-soittimen, jumppakengät ja pari kansiota. Koulupäivän päätteeksi roudasin itseni ja kassini bussiin, vaihdoin torilla bussia ja matkasin johonkin Turun koulujen voimistelusaleista. Pitkälti toistakymmentä vuotta ohjasin viikoittain lukuisia eri jumppatunteja ja valmensin pienempiä voimistelijoita.

 

Ohjaaminen ja valmentaminen opettivat teini-ikäiselle vastuuntuntoa ja –kantoa enemmän kuin tähänastinen työurani yhteensä. Tuntia ei voinut jättää suunnittelematta ja pitämättä, ei vaikka koulupäivän jälkeen olisi väsyttänyt ja aamulla olisi ollut tiedossa tärkeä koe. Viikko toisensa jälkeen roudasin mankkani jumppasalille ja tein parhaani innostaakseni muita liikkumaan.

 

Muutamaa vuotta myöhemmin edustamani seura nosti innokkaan ohjaaja-valmentajan hallituksensa puheenjohtajaksi: parikymppinen entinen voimistelija yhtäkkiä johtamassa yli 100-vuotiasta, perinteikästä yleisseuraa. Tasapainoileminen perinteiden vaalimisen ja seuratyön uudistamisen keskellä opetti lisää tärkeitä oivalluksia johtamisesta – enemmän kuin kauppakorkeakoulun johtajuuden kurssit konsanaan. Vapaaehtoisten johtaminen ei ole johtamista helpoimmista päästä.

 

Samaa johtamisen koulua käyvät tuhannet ja taas tuhannet seuratyöntekijät joka viikko ympäri Suomen. Suomalainen seuratyö pyörii pitkälti vapaaehtoisvoimin, mikä asettaa haasteita johtajuudelle. Eiväthän ammattijohtajatkaan aina onnistu innostamaan ja osallistamaan alaisiaan.

 

Seuratyö ammattimaistuu Suomessakin, mutta yhä iso osa seurajohtajista on mukana pitkälti rakkaudesta lajiin. Vapaaehtoisia yhdistää kiinnostus ja into, mutta onnistuminen johtajana edellyttää lisäksi yhteistä visiota. Nykyjohtamista vaivaa helposti näköalattomuus: edelleen liian monessa seurassa tehdään asioita kuten aina ennenkin. Ymmärrän sen hyvin, vapaaehtoisresursseilla seuran johtamisessa on jo muutenkin monelle liikaa ja uudistamisen johtaminen edellyttää vieläkin enemmän. Ei välttämättä kiinnosta lähteä suunnittelemaan strategiaa, kun illat kuluvat sijaisten hankkimiseen sairastuneiden ohjaajien tilalle.

 

Strategiatyö kuitenkin kannattaisi, sen olen seuratyössä oppinut. Hyvä johtaja kykenee visioimaan ja hahmottamaan laajoja tulevaisuuden näkökulmia. Oman johtajuuden visiointi on yhtä tärkeää, kuin johdettavan organisaation. Parhaimmillaan johtajuus on, kun tehtävään kasvetaan kokemuksen kautta.

 

Kun on kokemusta ja näyttöjä osaamisesta, ei nuorella iälläkään ole niin suurta merkitystä. 14-vuotiaana jumppa-aktiivina tähtäimenäni ei todellakaan ollut poliitikon ura. Silti juuri kokemukseni seuratyöstä ja liikuntajärjestöistä kasvattivat minusta kansanedustajan. Jumppasalista eduskunnan täysistuntosaliin ei ollut sittenkään niin pitkä matka.

 

 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *