Opiskelen työn ohessa, vähän harrastusmielessä, toista tutkintoa Turun yliopiston kansainvälisessä Tulevaisuuden tutkimuksen maisteriohjelmassa. Tulevaisuuden tutkimus on todella mielenkiintoista ja olenkin vakuuttunut, että tulevaisuuden kannalta merkittäviä trendejä ja muutosilmiöitä tulisi ennakoida ja huomioida entistä paremmin myös poliittisessa päätöksenteossa.

Robotisaatio ja automatisaatio ovat tosin jo niin keskeisiä megatrendejä, ettei niiden havainnoimiseen tarvitsisi käydä yliopistotason kursseja. Siksi onkin hämmästyttävää, ettei Suomessa käydä kovin vahvaa poliittista keskustelua robotisaation merkityksestä teollisuudellemme, tulevaisuuden työlle ja talouskasvulle.

Kysymys on ennen kaikkea tuottavuudesta. Suomessa on kansainvälisesti arvioituna varsin korkea koulutustaso ja osaaminen on selkeä vahvuutemme. Suomessa on myös korkea työn hinta, mikä luonnollisesti nostaa lopputuotteiden hintaa. Olemme vientivetoinen maa ja haasteenamme onkin, ettei Suomessa valmistetuista tuotteista olla valmiita maksamaan riittävästi. Siksi työn tuottavuutta tulisi kasvattaa.

Robotisaatio luo tähän mahdollisuuksia, joiden laajuutta tuskin osaamme vielä kuvitellakaan. Pidemmällä tähtäimellä Suomen kaltaisen kalliin, kaukaisen ja vähäväkisen maan kannattaa tehdä kaikkensa, että yritykset lähtevät kehittämään ja hyödyntämään robotisaatiota ja automaatiota mahdollisimman laajasti. Kaikki työ, joka voidaan suorittaa nopeammin ja tehokkaammin robottien avulla, kannattaisi suorittaa siten.

Robotisaation ja 3D-tulostuksen kehittyminen mahdollistavat tuotannon palaamisen halpatuotantomaista takaisin Eurooppaan, myös Suomeen. Kun tuotantokustannukset eivät ole enää niin palkkariippuvaisia, on tuotantoa mahdollista järjestää jälleen korkeamman kustannustason maissa. Teollisuusrobotit ovat useilla aloilla yleistyneet voimakkaasti ja automatisaatio onkin jo palauttanut teollista tuotantoa esimerkiksi Yhdysvaltoihin.

Vähäisessä poliittisessa robottikeskustelussa keskiössä tuntuvat olevan työpaikat, jotka robottien yleistyminen tekisi tarpeettomaksi. Tällöin työelämää voimakkaasti muokkaava megailmiö nähdään vain haasteena, eikä kasvumahdollisuutena. On totta, että automatisaation ja robottien vallatessa alaa, ei uusia työpaikkoja näihin tehtäviin enää synny. Vielä enemmän työpaikkoja ja kasvunmahdollisuuksia kuitenkin menetetään, mikäli kehityksessä ei olla mukana.

Robotisaatio tulisikin nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena. Kysymys on paljon muustakin, kuin teollisuusroboteista. Esimerkiksi erilaiset palvelurobotit tulevat taatusti yleistymään jo ihan lähitulevaisuudessakin. Pian robottiautotkin ovat jo tuttu näky liikenteessä. Internet kehittyy, keinoäly ja 3D-tulostus arkipäiväistyvät ja kaikki tämä yhdessä mahdollistaa tulevaisuudessa mielettömiä, käyttäjälähtöisiä innovaatioita. Sellaisia, joista emme vielä tiedä mitään, mutta jotka vielä muuttavat meidän kaikkien elämää.

Vaikka robottiskenaariot voivat kuulostaa pienen harrastajajoukon intoilulta, on ihan selvää, että robotiikka tulee dramaattisesti muuttamaan teollisuutta, työelämää ja – noh, maailmaa. Siksi robotisaatio tulisi nähdä kokonaisilmiönä, johon liittyy myös valtavasti potentiaalia ja kasvunmahdollisuuksia. Joitakin työpaikkoja varmasti jää pois, mutta samalla syntyy uusia esimerkiksi tuotannon suunnitteluun ja valvontaan sekä tuotteiden arvoketjun hallintaan. Esimerkkejä tämän tyyppisestä toiminnasta löytyy Ruotsista ja Tanskasta, jossa elinkeinoelämä on kyennyt uusiutumaan Suomea nopeammin.

Robotisaatiolla voidaan lisätä tuottavuutta ja luoda kasvua, mutta se edellyttää selkeää strategiaa. Suomen tulisi pyrkiä automatisaatiossa ja robotisaatiossa maailman kärkijoukkoon. Tähän on kaikki mahdollisuudet, kunhan pidämme huolen omasta tehokkuudestamme ja osaamisestamme.