Valikko 

Blogi

Puhe Omantunnonvapaus-kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa

Julkaistu 9.10.2015

Arvoisa puhemies,

Keskustelemme äärimmäisen henkilökohtaisesta, herkästä, vaikeasta ja moneltaosin vaietustakin aiheesta. Kansalaisaloitetta koskevassa keskustelussa on keskitytty hoitohenkilökunnan kokemuksiin. Samalla kokemuksia keskenmenoista, kohtukuolemista ja raskauden keskeytyksistä kuullaan edelleen varsin vähän, vaikka eivät ne aivan harvinaisia ole.

Keskustelussa olisikin syytä muistaa, että ne asiat joita osa tuomitsee, arvostelee ja kyseenalaistaa, ovat toisten elämän rankimpia kokemuksia. Tässäkin salissa on varmasti useampia, joille käsillä oleva pohdinta on tuttua myös omasta elämästä. Siksi keskustelussa tulisi välttää kaikenlaisia ehdottomuuksia.

Käsilläolevaan kansalaisaloitteeseen liittyvässä julkisessa keskustelussa on nostettu esimerkeiksi kätilöiden ja muun hoitohenkilökunnan kokemuksia erityisesti myöhäisistä raskaudenkeskeytyksistä. Tämä tuntuu erityisen ristiriitaiselta.

Kaikkiin abortteihin on aina vahvat perusteet, ne ovat aina vaikeita, harkittuja päätöksiä, mutta erityisesti silloin, kun kysymys on myöhäisestä raskaudenkeskeytyksestä. Samalla on syytä muistaa, että raskauden keskeyttäminen ei Suomessa ole mitenkään erityisen helppoa eikä mahdollista ilman vahvoja perusteita.

Haluankin kiinnittää huomionne terveydenhuollon ammattilaisten sijasta potilaaseen, vanhempiin ja erityisesti niihin hetkiin, jolloin vanhemmat joutuvat miettimään edessään olevia vaihtoehtoja.

Ei voi tietää, miltä tuntuu pohtia tällaista asiaa silloin, kun kysymyksessä on oma lapsi. Minkälaisia ajatusketjuja pyörii päässä sellaisessa tilanteessa, kun kuulee, että omalla odotetulla, toivotulla ja jo rakastetulla lapsella ei olekaan kaikki hyvin, kuten myöhäisessä keskeytyksessä tilanne aina on? Sitä tunnetta ja sitä pohdintaa ei voi tietää, ellei ole itse kokenut.

Yleensä vanhemmalle tärkeintä on kuitenkin nimenomaan lapsen paras. Voin omasta kokemuksestani kertoa, että tämä pohdinta on vaikeinta, mitä elämässä voi olla, ihan riippumatta siitä, mihin päätökseen lopulta päätyy, minkä päätöksen tekee tämän äärimmäisen vaikean tilanteen edessä.

Tämän pohdinnan ääressä, tällaisessa tilanteessa, vanhemmat tarvitsevat ja ansaitsevat kaiken mahdollisen tuen.

Koko sairaanhoidon etiikka perustuu ymmärrykselle, ei tuomitsemiselle.

Näin herkässä asiassa fokus tulisi olla elämänsä rankimman päätöksen edessä olevien vanhempien tukemisessa, ei eettisen pohdinnan kanssa kipuilevan hoitohenkilökunnan. Terveydenhuollon henkilöstö kohtaa joka tapauksessa erilaisia eettisiä tilanteita, se on osa heidän työtään.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *