Puhe Allianssin järjestämässä sukupolvipolitiikan tilaisuudessa 1.3.2018

 

Ilmastonmuutoksesta ja maapallon resurssien loppumisesta tiedämme jo paljon, mutta missä on vika, kun mitään ei tapahdu? Ilmastonmuutoksesta julkaistujen tutkimusten ja raporttien keskeinen viesti on se, että emme tee yksinkertaisesti riittävästi. Tekojen aika olisi nyt viimeistään käsillä. Tämä on oikeastaan tiedostettu jo pitkään, mutta samaan aikaan kansallisen ilmastopaneelimme viesti on se, että tutkitun tiedon, tiedemaailman viestien ja toteutuneen politiikan välinen ristiriita on merkittävä.

Nostan esiin neljä politiikan ongelmaa, jotka mielestäni ovat keskeisiä haasteita esimerkiksi juuri ilmastokysymyksen ratkaisussa:

1. Ilmastonmuutos ongelmana on jo tunnustettu, mutta ratkaisuja ei. Kysymys ei ole siitä, ettemmekö me poliitikot tietäisi mitä tehdä. Meillä on kilometritolkulla erilaisia ohjelmia ja strategioita ja neuvottelutuloksia, mutta mikä tässä mättää on se implementointi, eli se, että oikeasti toimittaisiin niiden sitoumusten mukaisesti ja toteutettaisiin niitä toimia, joita meidän pitäisi tehdä.

 

1. Kansallinen etu on globaalissa kysymyksessä liian usein edellä. Ilmastonmuutos on kansainvälinen globaali ongelma ja niiden ratkaisut pitäisi myös olla kansainvälisiä ja globaaleja. Mutta kun niissä kansainvälisissä neuvottelupöydissä jokainen edustaa omaa valtiotaan ja sen etua ja kilpailukykyä, keskeisten ratkaisujen löytäminen on vaikeaa. Tästä on ihan lähihistoriassa hyviä esimerkkejä.

 

3. Vaikeus päästä yhteisymmärrykseen riittävistä toimista. Yhteisymmärrys voidaan saavuttaa joko jostain pienestä yksityiskohdasta tai sitten laajemmasta kokonaisuudesta, joka kuitenkaan ei ole riittävän sitova. Eli kun sopimus saadaan aikaiseksi niin se ei kuitenkaan ole pakottava tai velvoittava. Ja kun sovitaan pienistä yksityiskohdista, niin ne saattavat olla hyvin tärkeitä, mutta ne eivät kuitenkaan ratkaise isoa kuvaa.

 

4. Päätöksenteon aikaperspektiivi on aivan liian lyhyt. Politiikassa teemme suunnitelmia ja päätöksiä tietylle vaali-, valtuusto- tai hallituskaudelle kerrallaan ja se on aivan liian lyhyt päätöksenteon perspektiivi. Meidän pitäisi nyt tehdä sellaista politiikkaa, että näkökulma on merkittävästi pidemmälle tulevaisuudessa. Kun puhutaan vuodesta 2030, niin sehän on ihan pian! Meidän pitäisi miettiä millainen maapallo on tuleville sukupolville 50-100 vuoden päästä.

 

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kokonaisuudet ovat monimutkaisia ja usein niissä saattaa ilmetä tavoitteiden ristiriitaisuutta.

Energiapolitiikka on ehkä kaikkein keskeisin tässä ilmastokysymyksessä. Aihe on hirveän laaja ja ristiriidoilta ei voi välttyä. Merkittävimmät hiilidioksidipäästöt syntyvät energian tuotannosta ja energian käytöstä, sekä sitten liikenteessä. Sen lisäksi maankäytön muutokset, eli deforestaatio on merkittävä kysymys.

Kaikkiin energiantuotannon muotoihin liittyy joitakin hyviä ja huonoja puolia. Meillä ei ole yhtä sellaista ratkaisua, johon panostamalla energiakysymykset ratkaistaan. Tietyt energiatuotannon muodot palvelevat paremmin ilmastokysymystä, mutta saattavat olla esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kannalta huonoja vaihtoehtoja, tai sitten eivät sovellu tiettyihin olosuhteisiin. Kokonaisuus joudutaan rakentamaan näitä hyviä ja huonoja puolia punniten.

 

Viime aikoina on puhuttu paljon muovin käytöstä, muovista, muovipusseista, mikromuovista ja muovin kierrätysasteen kasvattamisesta. Tämä on yksi lempiaiheistani, koska se on konkreettinen esimerkki kiertotaloudesta ja siitä miten voisimme toimia paremmin.

Muovin käytössä ongelmana on roskaantuminen. Kulutamme järkyttäviä määriä muovia, jonka sitten dumppaamme surutta. Muovia päätyy jätteeksi maailman meriin ja luontoon, jossa se aiheuttaa suurta haittaa.

Olemme jo lukeneet juttuja siitä, että juomavedessämme on mikromuovia ja kukaan ei tiedä mitä se aiheuttaa. Kun me syömme kalaa, vaikka se olisi omasta mökkirannasta kalastettu, niin mahdollisesti samalla tulee mukana mikromuovia ja kukaan ei tiedä mitä se aiheuttaa tälle kiertokululle, jossa olemme kaikki osallisia.

Mikromuovien kieltäminen kosmetiikassa on ollut yksi kansainvälinen, iso puheenaihe erityisesti meripolitiikassa, jossa olen aktiivinen ja minusta tämä on hyvä asia ja hieno tavoite. Kielletään mikromuovit kosmetiikassa, jossa ne ovat aivan turhia. Vaarana on se, että nyt keskitymme vain niihin mikromuoveihin kosmetiikassa emmekä näe sitä isoa haastetta, joka liittyy mikromuovin osalta esimerkiksi liikenteeseen. Suurin osa mikromuovista, joka päätyy mereen, ei ole peräisin kosmetiikasta, vaan auton renkaista! Jälleen meidän pitäisi pystyä ratkaisemaan niitä isoja kysymyksiä, niiden pienten yksityiskohtien sijaan.

Resurssien näkökulmasta muovin kierrätysastetta halutaan lisätä, se on mielestäni todella hyvä tavoite ja siinä on todella paljon tekemistä. Meillä kansallisesti ongelmana on se, että tuotamme energiaa jätteenpoltolla. Polttolaitosten investoinnit ovat isoja kysymyksiä, jotka ratkaistaan vuosikymmeniksi eteenpäin. Tällä hetkellä energiantuotannon ja kierrätysasteen nostamisen tavoitteet ovat siis ristiriidassa.

 

Mitä sitten tarvitaan?

• Me tarvitsemme politiikan tulevaisuusvision riittävän pitkällä perspektiivillä! 50, 100, 200 vuotta. Silloin toimet pitää suhteuttaa niihin tavoitteisiin, jotka ovat siellä riittävän kaukana tulevaisuudessa.
• Me tarvitsemme uuden sukupolven vallankumouksen, ja me tarvitsemme sen kansainvälisesti, koska nämä haasteet ovat kansainvälisiä niin ratkaisujen täytyy olla kansainvälisiä.
• Meidän pitää miettiä sitä, että mistä me olemme valmiita luopumaan, koska tämä maapallo ei riitä. Mitä olemme valmiita tekemään eri tavalla ja mitä olemme valmiita muuttamaan myös omassa elämässämme.
• Meidän tulee miettiä millä tavalla me pystymme ohjaamaan markkinoita kestävämpään suuntaan, kuluttajia, päätöksen tekijöitä, lainsäädäntöä ja kansainvälistä keskustelua.
• Kaiken ytimessä mielestäni on yhä edelleen se tiedon ja tietoisuuden lisääminen. Tarvitaan järkeviä valintoja kuluttajilta, järkeviä päätöksiä päättäjiltä, jotka hahmottavat tämän kokonaiskuvan ja tarvitaan sitä avointa kansallista ja kansainvälistä keskustelua, jonka kautta saadaan riittäviä tulevaisuus orientoineita ratkaisuja.