Olen innoissani ja ylpeä Turun kulttuuripääkaupunki -hankkeesta ja toivonkin vuonna 2011 näkeväni turkulaista kulttuuria monimuotoisemmin kuin koskaan ennen. Koska kulttuuri kuuluu kaikille, tulisi kulttuurin kehittämisen tarkoittaa myös Turun oman kulttuurin ja "alakulttuurin" kehittämistä, muualta tuodun kalliin korkeakulttuurin rinnalla. Turkulaisia kulttuurin ja taiteentekijöitä tulisi kannustaa ja tukea, myös ratkaisuja tilaongelmiin olisi löydettävä pikaisesti.

Kulttuuripääkaupunkihanke antaa oivan tilaisuuden kehittää kulttuuritarjontaamme. Sen tarjoamista mahdollisuuksista tulee ottaa kaikki irti niin, että vaikutukset kantavat pitkälle tulevaisuuteen myös hankevuoden jälkeen. Kulttuurilla on monipuolisuudessaan niin paljon annettavaa, että se pitäisi tuoda mahdollisimman lähelle ihmisten arkea.