Palautetta aikaisempaan blogitekstiini (1/2) on tullut tosi paljon, kiitos siitä! Pienten yrittäjien kentällä erilaisia ongelmatilanteita ja kynnyksiä tuntuu olevan enemmän kuin kukaan pystyy summaamaan. Tarinat yrittäjien arjesta ja vastoinkäymisistä on todella silmiä avaavia, niitä saa mielellään lähettää lisää! Avoin keskustelu ja epäkohtien nostaminen esiin ovat ainoa avain muutoksen tekemiseen.

Jatkossa työelämän ja työurien ennustetaan vain muuttuvan yhä enemmän. Kuten TEM:n asiantuntijat linjaavat: ”Työn tekemisen tavat ovat muutoksessa. Vaikka päätoiminen palkkatyö on edelleen vallitseva työsuhteen muoto, niin yksinyrittäminen, freelancer-työt sekä Internetin kautta tehtävät työt yleistyvät. Tämä haastaa perinteisen edunvalvonnan. Myös julkisen sektorin rooli on murroksessa. Julkisen palvelun tulee olla asiakaskeskeistä ja kansalaisia osallistavaa sekä toimia yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa.” (Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Työ ja yrittäjyys, 30/2014)

Mehän tiedämme, uusia työpaikkoja syntyy tällä hetkellä lähinnä vain pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Jo siksikin yrityksiä pitäisi pyrkiä kaikin mahdollisin tavoin tukemaan ja kannustamaan, ei vaikeuttamaan yritysten kasvua. Työn tekemisen ehtoja pitää kehittää siitä näkökulmasta, että lainsäädännöllä ei tukahduteta pieniä yrityksiä työnantajan ja työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista sovittaessa. Se, mikä toimii satoja ihmisiä työllistävissä suurissa yksiköissä voi olla kynnyskysymys pienellä työpaikalla.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti taannoin Demarissa (19.12.2014), että mikäli SDP on seuraavassa hallituksessa, tullaan nk. nollasopimukset kieltämään. Uutisessa kerrotaan myös, miten Metalliliiton nuoret ovat käynnistäneet Operaatio vakiduuni –nimisen kampanjan, jonka tavoitteena on kieltää nollasopimukset ja asettaa osa-aikatyön vähimmäisviikkotuntimääräksi 18h.

Kieltämättä hiljalleen yleistyneissä nollasopimuksissa on työntekijän näkökulmasta paljon ongelmia, joihin tulisi lainsäädännöllä puuttua. Työsuhteiden vähimmäistuntimäärän betonoiminen 18 viikkotuntiin on kuitenkin tulevaisuuden työelämän näkökulmasta aivan absurdi ajatus. Erityisesti pienten yritysten näkökulmasta työvoiman palkkaamisen ehtojen kiristäminen on ongelmallista. Yrittäjälle palkkaaminen on aina suuri riski ja vähimmäistuntimäärän rajaaminen 18 viikkotuntiin tarkoittaisi monelle työnantajalle sitä, ettei uutta työntekijää voidakaan palkata lainkaan. Tämä vaikuttaisi siis sekä yritysten kasvumahdollisuuksiin, että työn tarjontaan heikentävästi.

1. Työntekijän palkkaamista ja tarvittaessa myös irtisanomista täytyy helpottaa, ei vaikeuttaa. Ensimmäistä työntekijää palkatessa voitaisiin pidentää koeaikaa ja helpottaa sivukuluja. Oppisopimusta voitaisiin pienissä yrityksissä hyödyntää selkeästi nykyistä enemmän, tällä olisi paljon positiivisia vaikutuksia. Järjestelmää täytyy kehittää, oppia voi tässä ottaa vaikka Saksasta, jossa homma toimii paremmin. Vuosiloman siirtämisoikeus sairauspäivien osalta, eli ns. karenssipäivien poisto oli mielestäni virhepäätös, jota pitäisi tarkastella uudestaan ja mahdollisesti ottaa käyttöön ensimmäisen sairauspäivän karenssi ja/tai pienempi palkkataso sairauslomapäiviltä (esim. Ruotsissa käytössä on 80%). Sekin madaltaisi osaltaan kynnystä uuden työntekijän palkkaamiseen.

2. Erityisesti naisvaltaisilla aloilla palkkaamispäätöksiin vaikuttavat vahvasti myös vanhemmuuden kustannukset. Mielestäni on aivan selvää, että kustannusten kuuluu jakaantua tasaisesti vanhempien kesken. Tämänhetkisellä lainsäädännöllä voi työntekijän äitiysloma olla pienyrittäjälle taloudellisesti katsoen todella haastava paikka, vaikka raskaus toki muutoin iloinen uutinen onkin. Tiedänpä tarinoita, joissa äitiyslomasijainenkin on jäänyt äitiyslomalle, siinä sitä onkin pienyrittäjällä tasapainoilemista! (Vanhemmuuden kustannusten jakaminen on tietysti myös ihan muutenkin tasa-arvoasia, joka täytyy saada kuntoon!)

3. Muuttuva työelämä vaatii yhä enemmän liikkumavaraa paikalliselle sopimiselle. Nykyiset työmarkkinat ovat turhan jäykät eikä nykyinen tupopöytä enää vastaa tämän päivän yritystoimintaa. Kyllä asioista pitää voida sopia nykyistä laajemmin siellä, missä niiden asioiden kanssa oikeasti eletään jokapäiväistä arkea: siellä työpaikoilla!