Valikko 

Blogi

Ilman arvoja emme tee arvokkaita tekoja

Julkaistu 11.6.2017

Politiikassa ja päätöksenteossa on pohjimmiltaan kysymys arvoista. Niiden pariin on erityisen tärkeää palata silloin, kun paine on kova.

Kokoomuslaisessa ajattelussa puhuttelee esimerkiksi ajatus siitä, että meillä on sekä vastuita että mahdollisuuksia. Meillä on vastuu huolehtia toisistamme, yhteiskunnastamme sekä luonnosta, joka meitä ympäröi. Jokaisella tulee myös olla yhdenvertainen mahdollisuus tavoitella onnellisuutta, toimeentuloa ja hyvää elämää.

Suvaitsevaisuus, kansainvälisyys, mahdollisuuksien tasa-arvo, avoimuus ja sydämensivistys ovat minulle tärkeitä arvoja. Taaksepäin katsomalla voimme havaita, että nämä aatteet eivät aja itse itseään, vaan niitä on pidettävä yllä ja edistettävä, jos haluamme sellaisessa maailmassa elää.

Arvomaailmamme päivittäminen tapahtuu vuorovaikutuksen kautta ihan joka päivä. Vallitsevia arvoja ovat ne, joiden ohjaamia tavoitteita viemme eteenpäin. Se mistä puhumme, sitä viestiä vahvistamme. Siksi tasa-arvolle, suvaitsevaisuudelle, ihmisarvolle, sydämen sivistykselle ja yhdenvertaisuudelle pitää antaa ääni jokaisena päivänä. Maailma ei tule niiden osalta valmiiksi.

Kuvassa keinumassa syyrialaisen lapsen kanssa lähellä pakolaisleiriä Jordaniassa