Demokraattista järjestelmäämme haastetaan monesta suunnasta. Valeuutisointi, vihapuhe, sosiaalisen median luomat kuplat, populismi sekä heikkenevä luottamus ja vähenevä arvostus poliitikkoja kohtaan ovat aikamme ilmiöitä, jotka nakertavat jo demokraattisen päätöksenteon pohjaa.
Politiikkaan kuuluu vastakkainasettelu, mutta turhan monesti tuntuu, ettei vastakkaisia näkökulmia aidosti edes haluta kuulla. Kannanotoiksi riittävät ytimekkäät twiitit, joita varten ei tarvitse edes kunnolla perehtyä käsiteltävään asiaan. Keskustelupalstoilla ja samanmielisten seurassa ei välttämättä edes törmää vastakkaisia näkemyksiä esittäviin. Moni aihealuekin jää kokonaan vieraaksi, kun sisällöksi riittävät kapeat aiheet ja monimutkaisten teemojen karkeat yksinkertaistukset.
Politiikka kaipaa lisää dialogia ja parempaa vuorovaikutusta. Meidän on myös katsottava järjestelmää uusin silmin ja kehitettävä uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia ihmisille. Meillä olisi tarve rakenteille, jotka mahdollistavat paremmin rakentavan keskustelun eri näkökulmien välille.
Demokratia ei ole ikinä valmis. Sitä tulee alituisesti kehittää. Jo juurtuneiden menetelmien uudistaminen voi joskus viedä aikaa, mutta päättäjiltä vaaditaan pitkäjänteisyyttä ja rohkeutta myös tässä asiassa.
Esimerkiksi isoja lainsäädäntöpaketteja tulisi pystyä käsittelemään usean vaalikauden aikana, eivätkä kansalaisaloitteet saisi raueta niin helposti vaalikauden päätyttyä.
Tulevaisuusvaliokunnalla voisi mielestäni olla tärkeä rooli päätöksenteon kehittämisessä, sillä sen tehtävänä on nimenomaan pohtia teemoja, jotka ylittävät hallituskaudet. Suomen eduskunnan tulevaisuusvaliokuntaa tullaan ihmettelemään ja ihailemaan ulkomailta asti ja se on yksi kestäviä esimerkkejä hyvistä toimintatavoista tulevaisuuden tutkimuksen akateemisessa kirjallisuudessa. Eduskunnassa valiokunta on edelleen kuitenkin valitettavan aliarvostettu ja alihyödynnetty. Tulevaisuuden suuntaa tutkittuun tietoon ja asiantuntemukseen pohjautuen pohtiva valiokunta on parhaimmillaan todella vaikuttava päätöksenteonpaikka, riippumatta budjetti- tai lainsäädäntövallasta.
Myös eduskunnan ulkopuolella riittäisi tekemistä demokratian kehittämisen eteen. Kehittävän keskustelun kautta jokainen voi oivaltaa, että asiat ovat harvoin niin mustavalkoisia, kuin miltä ne alun perin näyttävät.
Internetin käytön aikanaan yleistyessä ajateltiin toiveikkaasti, että sosiaalinen media tulee parantamaan ja vahvistamaan demokratiaa, että nyt on saatu toimiva alusta yhteiskunnalliselle keskustelulle ja avoimelle dialogille.
Ajan myötä on kuitenkin käynyt selväksi, että eri näkökulmat huomioiva keskustelu on somessa jäänyt taka-alalle. Yleisempää on, usein tiedostamatta, kerätä ympärilleen samalla tavalla ajattelevia keskustelukumppaneita, jotka vain vahvistavat jo ennakkoon määriteltyjä näkökulmia. Yleistä on myös pyrkiä tarkoituksellisesti hiljentämään soraääniä.
Demokratiaa on pyritty vahvistamaan kehittämällä tapoja kansalaisille osallistua päätöksentekoon. Vuodesta 2012 mahdollistettu kansalaisaloite on ollut yksi demokratiaa vahvistaneista hienoista kehitysaskelista. Kansalaisaloitteen kautta on jo onnistuneesti muutettu suomalaista lainsäädäntöä.
Alun perin opiskelujeni kautta olen lähtenyt pohtimaan niin sanotun deliberatiivisen demokratian mahdollisuuksia osana Suomalaista edustuksellista demokratiaa. Deliberatiivinen demokratia on kansalaisia osallistavaa demokratiaa, jonka keskiössä on julkinen keskustelu. Tavoitteena keskustelevassa demokratiassa on pohjata keskustelua faktoihin, kuulla tasapuolisesti erilaisia näkemyksiä ja ottaa huomioon hiljaisempiakin ääniä. Malleja on monenlaisia ja niiden vaikutuksia on tutkittu kansainvälisesti, pääosin oikein rohkaisevin tuloksin.
Kansalaisten osallistamista deliberatiivisen demokratian keinoin on kokeiltu hyvin tuloksin Suomessakin kunnallisella tasolla. Minusta tällaisia mahdollisuuksia tulisi kehittää myös valtakunnan tasolla.
Osallistuin viime viikolla puhemies Paula Risikon yhdessä Åbo Akademin kanssa järjestämään seminaariin, jonka aiheena oli juurikin demokratian vahvistaminen kansalaisia osallistamalla. Stanfordin yliopiston deliberatiiviseen demokratiaan erikoistunut professori James Fishkin oli tilaisuuden pääpuhujana. Tilaisuudessa kuultiin vaikuttavia tutkimustuloksia erilaisten mallien toteutuksesta maailmalta. Deliberatiivisella demokratialla on mahdollista vahvistaa demokratiaa jo ihan siksi, että järjestelmät parantavat ihmisten tietämystä käsiteltävistä aiheista.
Minusta tämä olisi pohdinnan paikka myös Suomessa. Ennen seminaaria jätin toimenpidealoitteen koskien kansalaisten osallistumismahdollisuuksia valtiollisessa päätöksenteossa. Ehdotan aloitteessani esimerkkinä niin sanottujen kansalaisraatien hyödyntämistä kansalaisaloitteiden käsittelyssä. Ajatukseni on, että riittävän allekirjoitusmäärän keränneet kansalaisaloitteet voisivat ennen eduskuntakäsittelyä käydä kansalaisraadin ”punnitussa pohdinnassa”.
Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että riippumaton osapuoli toteuttaisi ja fasilitoisi prosessin, jossa satunnaisesti valittu ryhmä kansalaisia kuulisi asiantuntijoita ja keskustelisi aloitteen positiivisista ja negatiivisista vaikutuksista. Tämän jälkeen raadin tehtävänä olisi kirjoittaa yhdessä lyhyt koonti, jossa ehdotuksen hyödyt ja haitat listataan faktoihin pohjautuen. Raadin työstämä koonti julkaistaisiin ja se olisi niin kansanedustajien kuin kaikkien muidenkin hyödynnettävissä. Varsinainen päätöksenteko tapahtuisi tietenkin edelleen eduskunnassa. Toimintatapa ei varmastikaan sovellu kaikille kansalaisaloitteille, mutta on monia sellaisia aiheita, joiden osalta päätöksenteko hyötyisi uudenlaisesta osallistamisesta.
Vastaavia malleja on toteutettu eri puolilla maailmaa. Tämäntyyppisellä kansalaisosallistamisella on tutkimusten mukaan monia demokratiaa ja sisäistä turvallisuutta vahvistavia vaikutuksia. Ne tuovat päätöksenteon tueksi eri näkökulmista punnittua ja tutkimukseen pohjautuvaa tietoa, kitkevät populismia ja vähentävät polarisoitumista sekä parantavat äänestysaktiivisuutta ja kansalaisten luottamusta päätöksentekoon.